Musiikkikonsertti Värtsilän koululla helluntaina
Venäjän Värtsilän musiikkikoulun oppilaat saapuvat Suomeen konsertoimaan Juri Akulovin johdolla sunnuntaina 27.5. Musiikkikonsertti alkaa klo 14 Värtsilän koululla.
Venäjän Värtsilän musiikkikoulun oppilaat saapuvat Suomeen konsertoimaan Juri Akulovin johdolla sunnuntaina 27.5. Musiikkikonsertti alkaa klo 14 Värtsilän koululla.
Värtsiläisten Seuran matkalla keskiviikkona 23.5.2012 Matkaan lähdettiin Tohmajärveltä, josta autoon nousi jo puoleen toistakymmentä matkailijaa. Joensuussa joukko täydentyi niin , että matkalaisia oli kaikkiaan nelisenkymmentä . Huruuteltiin Pielisen länsipuolta kohti Nurmesta. Välillä kolotti kahvihammasta ja pysähdyttiin aamukahville Kolinporttiin. Nurmeksessa, jossakin siellä ABC aseman paikkeilla, saimme mukaan oppaan, joka johdatteli meidät kaupungin historiaan ja erityisesti Puu-Nurmekseen.
Kun uusi kunnantalo valmistui, koti siirtyi joen toiselle rannalle. Pihassa oli lapsille tilaa, heinikkoa, hyvät keinut ja leikkipaikkoja. Hymy oli herkässä…. Mervi L.
Amos Oz on taituri Fima – hajamielinen mies Israelin lähihistoriaa Amos Oz: Fima, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, Tammi 2012 Fima on hajamielinen mies. Hän pohtii Israelin lähihistoriaa ja joskus torakan tappaminen saa hänet mietteliääksi. Mitähän jos ajattelisi asiaa vähän syvemmin. Torakkahan on taideteos. Paras jättää eläin rauhaan ja siirtää kodin siivousta myöhemmäksi, tai siihen asti, kun