Päreitä ja karbidia

Ilmarin tarina öljylampusta sai minut muistelemaan jatkosodan alkuajan erikoisia valaistuslaitteita.

Kun palasimme elokuun lopussa 1941 ensimmäisen evakkomatkan jälkeen takaisin kotiin, ei syksyn pimeitä iltoja varten ollut oikeastaan mitään valaistuslaitteita, ei ollut kynttilöitä eikä myöskään lamppuöljyä. Aluksi turvauduttiin vanhan ajan valaistuskeinoon, päreisiin. Isä kiskoi pärettä kuivumaan, mutta kaupan aloittaessa toimintansa sieltä sai myös pahvista pärettä. Pahvipäreet olivat korsupahvista tehtyjä ja jollakin rasva-aineelle kyllästettyjä. Poltettaessa niistä lähti melkoinen haju.

Myöhemmin kaupasta sai karbidia, mutta ei karbidilamppuja. Tällöin oli turvauduttava omaan kekseliäisyyteen. Rakennusaiheiksi tarvittiin kaksi erikokoista säilykepurkkia ja kiväärin hylsy kuulineen. Hylsystä sahattiin kanta, kuulasta sulatettiin pois lyijy ja kärkeä viilattiin hiukan tasaiseksi tai mieluimmin hiukan lovelle. Sen jälkeen kuulaan tehtiin reikä, ja kuula istutettiin takaisin hylsyn päähän. Näin oli saatu valmiiksi lampun poltin kauloineen, joka sitten kitattiin kiinni isomman säilykepurkin pohjaan taikinalla tai, jos sattui olemaan, ikkunakitillä. Pienemmän säilykepurkin pohjaan tehtiin muutamia pieniä reikiä. Karbidin palaset laitettiin pienempään purkkiin ja se vesilautaselle. Päälle laitettiin isompi purkki ylösalaisin ja niin oli lamppu valmis.

Karbidin antama valo oli kirkas, mutta tällä omatekoisella lampulla oli eräs paha vika. Kun lamppu oli vesilautasella, niin karbidi sai liikaa vettä ja kaasuuntui enemmän kuin mitä poltin ennätti kaasua polttaa, joten kaasu rupesi kuplimaan isomman purkin reunojen alta ja hyvin usein koko lamppu leimahti liekkeihin, jolloin ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hyvin nopeasti heittää koko rakennelma ovesta ulos.

”Kippari Kallen piippu”

Kun meillä ei syksyn pimeinä iltoina ollut käytettävissämme taskulamppuja, meidän oli keksittävä jonkinlainen valaistusväline postinhakumatkojamme varten, sillä jouduimme kulkemaan metsäalueen läpi, joka syksyllä oli hyvin märkä ja kurainen. Ensin kokeilimme kepin lävitse pingotettua tuohilevyä. Kepin ja levyn väli tungettiin tiukasti täyteen tuohisilppua, joka sytytettiin palamaan. Tämä laite ei oikein toiminut, sillä kävellessä tuohikäppyrät jatkuvasti tippuivat jalkoihin ja sammuivat tai oli pakko sammuttaa.

Niinpä keksimme ottaa käyttöön jälleen litran säilykepurkin, joita metsissä oli runsaasti. Hakkasimme purkin kylkiin reikiä ja keskeltä kiinnitimme purkin kuuden tuuman rautanaulalla puuvarteen ja näin meillä oli kuin Kippari Kallen piippu. Nyt purkki sullottiin täyteen tuohta ja käännettiin kansi paikoilleen. Kun tuohet sytytettiin, niin ilmavirta kävellessä painoi liekit sopivasti purkin rei´istä ulos valaisemaan tietämme, mutta tuohet kestivät siististi purkin sisällä. Tätä keksintöä hyödynsimme parina syksynä.

Share

6 comments for “Päreitä ja karbidia

  1. muistelija
    30.1.2012 at 9:26

    Konstit on monet, kyllä sitä mielikuvitusta pojilta löytyy!

    Muistellessa entisajan valosysteemejä, on minullakin 40-luvulta muistissa tämä mainittu karbidilamppu.
    Olimme vanhan Rudolf Lindin paimennettavina, vanhemmat, harvinaista kyllä, poissa, olisivatko olleet häissä.

    Lettuja paistettiin ja lamppu paloi tiskipöydällä. Letut siirrettiin ruokapöytään ja lähdin lamppua siirtämään, jolloin se teki tuon edelläkuvatun tempun ja tuli levähti kasvoilleni. Heitin lampun ja tempasin tiskiluutun, jolla kastelin kasvojani. Hiuksia paloi, kulmakarvoja paloi ja itkuhan siitä seurasi, kova poru. Vanhin veli lähetettiin juhlataloon sanaa viemään ja vanhempien juhlat oli sillä kertaa juhlittu.

    Muistan myös sen ensimmäisen sähkölampun ihmeellisen valon, kun sähköt meillekin kytkettiin.

  2. Alpoaatos
    30.1.2012 at 10:09

    Huh Huh
    Mitenkähän monelta vahingolta sitä on vältyttykään kun on ollut sähkövalot ihan lapsesta asti. Karpiittilamppua en liene koskaan nähnyt muuten kuin museoissa ja elokuvissa

    Enpä ole tiennytkään, että päreitä on kiskottu myös pahvista. Mutta hienoa kekseliäisyytä kuitenkin..

    Me tehtiin peltipurkkisoihtuja niin, että laitettiin tiilen kappaleita purkkiin. Ne oli kyllästetty petroolissa. Ne olivat sellaisia poikasten kokeiluja. Kai niitä lyhtyja olisi ollut kun oli petrooliakin… mutta kaikkeahan sitä piti kokeilla

  3. Mirja Pusa
    30.1.2012 at 12:09

    Minä taas muistan kun kerättiin isälle kastematoja hämärässä
    kabiidilampun (tai onko se karpiittilamppu vai yhdellä iillä..
    Vanhemmat olivat kovia kalastamaan mm.siimalla.Siitä lienee perua minunkin innostukseni vesillä olemaan, mutta se on kohdaltani valitettavasti jo tehty. Kirsti tyttäremme jatkaa vesillä oloa, mikä minusta on mukavaa
    Toinen mielenkiintoinen lamppu oli isällä VR:n työlamppu, mihin sai monenlaisia värejä. Tilleylamppukin tuli tutuksi Kenraalinkylän koululla (hyvä kirkas valo).Sinä kesänä kun sinne muutimme Joensuusta koululle tuli sähköt – hieno homma, mutta kyllä tilleylläkin olis pärjännyt- lisäksi oli hyvä puuhella,mikä sivusta lämmitti myöskin hyväpaistoisen uunin. Olen voinut jo aikaisemmin kertoa näitä -anteeksi vain, jos niin on. Mirja P

  4. 19.11.2017 at 18:54

    Mukavia muistoja Mirja P:ltä ja muiltakin. Tarkoitus olisi saada päreitä joita voisi polttaa? Itse otin kuivuneesta kuusesta ohuita suikaleita jotka kuivui noin 5 vuotta lämpimässä paikassa, syttyivät hyvin huonosti ja sammuivat muutaman minutin kuluttua, päreen asennosta riippumatta? Oliko ne liian kuivia, tai väärä puulaji, vai mikä?
    Jos jollain on vihiä asiasta, laita SP

  5. 19.11.2017 at 18:56

    Mukavia muistoja Mirja P:ltä ja muiltakin. Tarkoitus olisi saada päreitä joita voisi polttaa? Itse otin kuivuneesta kuusesta ohuita suikaleita jotka kuivui noin 5 vuotta lämpimässä paikassa, syttyivät hyvin huonosti ja sammuivat muutaman minutin kuluttua, päreen asennosta riippumatta? Oliko ne liian kuivia, tai väärä puulaji, vai mikä?
    Jos jollain on vihiä asiasta, laita SP tai Facebookissa

  6. Raino Lipponen
    25.9.2020 at 11:00

    Meillä Kettulan mäellä Ukki oli evakkoon lähtiessä kätkenyt sitä hyvänlaatuista valopetroolia maastoon riittävästi. Välirauhan alkaessa Aladdin 21 toi valoa tupaan kynttilöitten ohessa.1942 hevosreessä 2kpl karbiittilamppuja hoiti valaistuksen. Nyt sama Aladdin loistaa tuvassa Jouluna, nostalgiaa tuomassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *