28.1.2012

Luonnollista

Pihoilla bongataan

Tänä viikonloppuna tiiraillaan pihapiirin lintuja. Valtakunnallinen Pihabongaus -tapahtuma on 28.-29. päivinä tammikuuta. Sen järjestää BirdLife Suomi. Ajatuksena on, että kuka hyvänsä voi lauantaina tai sunnuntaina itse valitsemansa tunnin aikana tunnistaa lajeja ja laskea kunkin lajin määrät. Havainnot voi lähettää järjestäjälle viimeistään 3. helmikuuta mennessä. Ilmoitus hoituu netissä. Myös postikortin voi lähettää osoitteeseen BirdLife Suomi, Annankatu […]

Lukijoilta

Etelän valoissa

Elämän taipaleelta 2/2 Seuraavaksi en malta olla kertomatta omaa 55-vuotista työhistoriaani. Koetan kertoa sen melko supsikkaasti. Suurimmaksi osaksi työaikani on mennyt teollisuuden ympärillä Helsingissä. Ensimmäinen merkittävin työpaikkani oli Bensow Oy, jolla oli tytäryhtiönä Soliferin tehtaat, jotka tunnetaan parhaiten 60-luvulla mopoistaan, asuntovaunuistaan ja polkupyöristään. Pääyhtiöllä oli monenlaista toimintaa, mm. tankkilaivoja, joilla rahdattiin öljyä maailman turuilta. Seuraava

Näkövinkkeli

Vihreitä ajatuksia rapakon takaa

Viherrys on nyt poppia kun kaikki pyrkivät oleman niin vihreitä,  niin vihreitä.  Eikä siinä mitään pahaa  –  päinvastoin –  ympäristöstä on huolta kannettava. Ystäväni ja virkaveljeni  Seppo Luukas sai jokin aika sitten sisareltaan Ameriikasta asti viestin,  jossa oli liitteenä hyvin vihertäviä ajatuksia. Niin että taitaa sielläkin jo vihertää.  Tarkempaa tietoa ei ole siitä kuka näiden

Ajan patinaa

Kylä sai sähköt

”Kenraalinkylä nykyaikaistuu. Sähköistystyöt jo pitkällä.” Näin otsikoi Karjalainen uutisjuttunsa helmikuussa 1966. Itse tarinassa kerrottiin, että 1700-luvun loppupuolella Kymenkartanon läänissä maaherrana olleen kenraali Ramseyn aikana alettiin muodostaa asutusta kylään, joka maaherransa kunniaksi ristittiin komeasti Kenraalinkyläksi. ”Tästä kylästä on maaltapako nyt vienyt eniten asukkaita Värtsilän kunnassa. Nykyisin alkaakin olla enemmän asumattomia kuin asuttuja elinpaikkoja.” Kiviset pellot, hankalat

Scroll to Top