30.1.2012

Ajan patinaa

Päreitä ja karbidia

Ilmarin tarina öljylampusta sai minut muistelemaan jatkosodan alkuajan erikoisia valaistuslaitteita. Kun palasimme elokuun lopussa 1941 ensimmäisen evakkomatkan jälkeen takaisin kotiin, ei syksyn pimeitä iltoja varten ollut oikeastaan mitään valaistuslaitteita, ei ollut kynttilöitä eikä myöskään lamppuöljyä. Aluksi turvauduttiin vanhan ajan valaistuskeinoon, päreisiin. Isä kiskoi pärettä kuivumaan, mutta kaupan aloittaessa toimintansa sieltä sai myös pahvista pärettä. Pahvipäreet […]

Ajankohtaista

Kantapään kautta opittua

Lämmittelen mökkini kyökissä olevaa Kastor-hellaa talvisaikaan päivittäin. Mukavan nopeasti se luovuttaakin lämpöä. Siinä kiireettömällä kiehuvat kahvit, potut ja valmistuvat monet pöperötkin. Päivänä muutamana pidin hellassa perinteisiä iltatulia. Lisäilin puita ja välillä katselin telkkaria. Huomasinpa kohta, että aiemmat puut olivat ehtineet palaa loppuun. Harmillista. No, laitoin uutta sanomalehden kera ja sytytin. Jonkun ajan kuluttua katsoin, syttyivätkö.

Näkövinkkeli

Antaessaan saa

Aamun ajatus Franciscus Assisilaisen rauhan rukous Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale, niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden, missä loukkausta, toisin anteeksiannon, missä epäsopua, toisin yksimielisyyden, missä erehdystä, osoittaisin totuuden, missä epäilystä, auttaisin uskoon, missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen, missä pimeyttä, loisin sinun valoasi, missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen. Niin että, oi Mestari, en

Scroll to Top