27.1.2012

Näkövinkkeli

Voe hyvänen aika

Hesari kuuluttaa kissankokoisin kirjaimin, että ”Wärtsilän tulos heikkeni odotettua enemmän”. Loka-joulukuussa oli Värtsilästä lähtöisin olevan firman tulos ennen veroja vain 131 miljoonaa euroa. Lohdutuksena kerrotaan sentään, että kannattavuus parani edellisvuodesta. Liikevoittoprosentti nousi loka-joulukuussa 11,7 prosenttiin. Koko vuoden tulos ennen veroja oli 429 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Björn Rosengren arvioi viime vuotta: ”Vaikeista markkinaolosuhteista huolimatta suoriuduimme hyvin. […]

Lukijoilta

Talvi-iltojen öljylamppu

Elämän taipaleelta 1/2 Muistui tässä mieleen viime aikaiset sähkökatkokset. Kertoilen tässä oman tarinan 7 watin öljylampusta, joka palveli meidän Kenraalinkylän ensimmäisessä mökissä. Siellä oli vain yksi huone, jossa asuttiin vuodesta 1945 vuoteen 1951. Kun muutimme uuteen kotiin seuraavana vuonna, oli meillä tupa ja kammari, mutta vain yksi lamppu. Taiteiluahan se valon kanssa luonnollisesti oli pimeinä

Lukijoilta

Kolmesti viikossa

Liikunta 2 Sovittuun aikaan menin sitten starttiopastukseen. Virttyneessä tummansinisessä collegeasussani ja hiukan ylipainoisena tunsin oloni hyvin epävarmaksi. Toinen opastettava, nuori hoikka nainen, oli pukeutunut vartalonmyötäisiin mustiin trikoisiin ja sieviin mustiin tossuihin. Janne oli laatinut meille kirjallisen harjoitusohjelman kahdeksalle laitteelle. Kokeilimme molemmat kaikkia laitteita. Nuorempi nainen ensin ja minä hänen jälkeensä. Nainen kyseli koko ajan ja

Paikallista

Luppoilemassa

Eräässä Värtsin kommentissa kerrottiin, että minut tavoitettiin Luppotuvalta. Kotona ei ole heterosuhde vielä sillä mallilla, että olisin sinne kokonaan joutunut muuttamaan. Aika usein tulee kuitenkin käytyä. Kukkovaaran metsäautotie on ainakin tällä erää aurattu, joten polun päähän pääsee autollakin. Hirvittää kuitenkin, jos tukkirekka tulee vastaan. Siksi on mukavampi mennä kävelemällä. Kukkovaaran rinteen kapuaminen on ikään kuin

Scroll to Top