Voe hyvänen aika

Hesari kuuluttaa kissankokoisin kirjaimin, että ”Wärtsilän tulos heikkeni odotettua enemmän”. Loka-joulukuussa oli Värtsilästä lähtöisin olevan firman tulos ennen veroja vain 131 miljoonaa euroa.

Lohdutuksena kerrotaan sentään, että kannattavuus parani edellisvuodesta. Liikevoittoprosentti nousi loka-joulukuussa 11,7 prosenttiin. Koko vuoden tulos ennen veroja oli 429 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Björn Rosengren arvioi viime vuotta: ”Vaikeista markkinaolosuhteista huolimatta suoriuduimme hyvin. Olen erityisen tyytyväinen siitä, että tilauskertymämme jatkui vahvana ja että kannattavuus säilyi vankkana alemmasta myynnistä huolimatta”.

Wärtsilä osti äskettäin brittiläisen laivatekniikkaa tekevän firman, maksoi siitä lähes puoli miljardia euroa. Oston arvioidaan heikentävän hieman kannattavuutta tänä vuonna.

Ihan jo säikähin Hesarin otsikon tähen, jotta männöökö Wärtsilä konkurssiin. Taisi kuitenkin otsikko heijastella kasinomiesten odotuksia kvarttaalitaloudesta. Ei tullut tarpeeksi monta sataa miljoonaa voittoa kolmessa kuukaudessa.

2 comments for “Voe hyvänen aika

  1. WÄRTSILÄ OLI KONKURSSIN PARTAALLA YLI SATA VUOTTA SITTEN. WAHLFORS PELASTI YHTIÖN. EI SE FIRMA OLE NYTKÄÄN PANKKIHERROJEN ARMOILLA VAAN VIISAAN TEOLLISUUSMIEHEN. EI SE RAHA AINA RATKAISE, VAAN RAKKAUSKIN VOI OLLA TÄRKEÄ TEKIJÄ. Fågeli

  2. Höpö, höpö, lopeta jo fågeli tämä commentointi! Konkurssin partaalla Wärtsilä oli melkein sata vuotta sitten, jos ei käytetä mittarina lohikäärmeen vuotta. Melkein ei ole niinku yli, eikä asioita selitellä niiku Karjalan kunnailla yksi mies selittää. Oliko se vierailu Joensuussa eilen vai jonain muuna päivänä elikkä ei siis commentteja! Moipa, moi, voi, voi!!! f.

    P.S. Eilen perjantaina oli muuten Vainojen uhrien muistopäivä.
    Ei siis lokaa silmille enää tänään lauantaina. Ja huomennahan
    rovastit saarnaavat aiheesta ”Jeesus auttaa hädässä”, nimittäin se Ylipäällikkö, se ”Tie, totuus ja elämä”. tuumii sama f.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *