Talvi-iltojen öljylamppu

Elämän taipaleelta 1/2

Muistui tässä mieleen viime aikaiset sähkökatkokset. Kertoilen tässä oman tarinan 7 watin öljylampusta, joka palveli meidän Kenraalinkylän ensimmäisessä mökissä. Siellä oli vain yksi huone, jossa asuttiin vuodesta 1945 vuoteen 1951. Kun muutimme uuteen kotiin seuraavana vuonna, oli meillä tupa ja kammari, mutta vain yksi lamppu.

Taiteiluahan se valon kanssa luonnollisesti oli pimeinä talvi-iltoina eikä siinä lampussa ollut tehoja montakaan luxia. Meillä oli talviaikaan myös savottalaisia kortteerimiehinä. Siinä pöydän ympärillä touhuttiin kaikki. Oma läksyjen luku tahtoi jäädä vähän hunningolle, kun tilaa oli vähän. Myös nuorempi siskoni kävi jo koulua. Opettajalta tuli kyllä kehuja, kun kirjat olivat puhtaat. Niissä ei ollut tahroja useinkaan, kun sitä reppua ei avattukaan kotona. Se kyllä näkyi sitten jonkin verran todistuksessa.

Saunominen sujui niissäkin olosuhteissakin ihan hyvin. Lyhty ripustettiin saunan ulkopuolelle ikkunaan. Kitskua oli joskus että silmiä oikein kirveli, kun ei aina malttanut sisäänlämpiävää saunaa siinnytellä tarpeeksi kauan.

Lamppuöljyä oli koko ajan saatavissa. Astiana oli viiden litran hintteri, jossa oli mukava kaatonokka. Siitä oli hyvä tarvittaessa lisätä säiliöihin. Öljyn laadussa oli huomattavia eroja, mikä tuntui nenässä heti.

Laseja meni silloin tällöin rikki. Onneksi niitä sai kaupasta uusia. Nämä lamput olivat siihen aikaan yleisimmät valaistusvälineet melkeinpä joka mökissä. Monella oli myös katossa roikkuva lamppu, joka valaisi paremmin. Meillä ei ollut taas varaa ostaa sellaista lamppua.

Mainittakoon, että se öljylamppu on edelleen tallella meidän mökillä, jossa ei ole sähköjä vieläkään. Se on on edelleen hätävarana.

Tilley kelpasi vaikka puuveneen kokkaan tuulastusreissulla. Kuva EJ

50 -luvun puolenvälin jälkeen tapahtui suuri muutos. Tuttavat hommasivat meille Helsingistä Tilley-lampun. Se oli suuri muutos valaistuksessa. Tilley oli hyvin toimintavarma, kun vain öljyä riitti. Mitä nyt putki paloi rikki, samoin sukka, mutta saatiinhan siihen uusia osia, jotka tarpeen tullen sitten vaihdettiin.

Mikäpä oli vaikka syysiltana lähteä naapuriin kylään ”dilletti” kädessä. Korpitaival ei tuntunut läheskään niin pelottavalta kuin aikaisemmin. Usein meidän kissakin lähti mukaan ja odotti ulkona sen aikaa, kunnnes lähdimme. Sieltä se sitten liittyi meidän seuraan kotimatkalle.

Kun itse lähdin 60-luvun alussa Helsingiin töihin ja kaasuvalot yleistyivät, niin äitikin hommasi sellaisen. Pentti Hurri oli silloin kauppiaana Värtsilässä ja asensi ne. Ovat muuten edelleen käytössä ja toimivat hyvin.

Kun äiti 60-luvun lopulla muutti perässä Helsinkiin, nuorempi vellos pääsi sinne kouluun. Siskoni oli myös tullut sinne jo 60-luvun alkupuolella töihin. Ei eläminen yksin korven keskellä ollut enää mahdollista. Niinpä mökki jäi vain kesäkäyttöön. Kun äiti pääsi eläkkeelle, niin hän viihtyi siellä jopa neljä kuukautta. Noin 25 vuotta sitten hommasimme sinne aurinkokennot, mikä oli suuri kehitysaskel. Televisio näkyi, puhelimen pystyi lataamaan. Hommattiin nestejääkaappi, kaasukeitin tuli jo 60-luvulla. Luonnollista on, että näitten kanssa toimiminen vaati enemmän tarkkuutta kuin sähköt.

Kirjoitteli Ilmari

Jatkuu huomenna…

Share

7 comments for “Talvi-iltojen öljylamppu

  1. Kyllä oli tuvassa tunnelmaa, kun isäntä iltaisin pumppasi Tilleyhen valon. Muistan hyvin nämä sähköttömät valovehkeet Saarivaaran sukulaispaikasta, joka oli hyvän matkaa 50-luvulla vielä sähkötöntä aluetta.

    Jokohan huomenissa juttu etenee ihan hehkulamppuhuijauksen aikaan, jota onkin riittänyt näihin päiviin saakka 😉

  2. Öljylampun valossahan sitä ennen luettiin koululäksyt. Usein vaan kävi, niinkuin Ilmarille, että ei sitä tullut reppua kotona avattua.

    Kerrankin, kun piti kirjoittaa koulussa aine, annettiin kirja kotiin luettavaksi, siitä piti sitten tehdä se ainekirjoitus. Ei sitä kirjaa tullut kotona avatuksi, mieluummin menin mäenlaskuun ja lapio mukaan ja hyppyrimäen tekoon.

    Kun sitten tuli aineenkirjoituksen aika, niin kirjoittelin niitä näitä kirjan nimen perusteella, kaksi paperia täyteen.
    Opettaja ihmetteli sitten, että ei tämä kirjoitus sisällöltään aivan vastaa kirjan sisältöä.

    Meillä sanottiin niitä lamppuja 7-LINJAN lampuiksi.
    Oli kattolamppukin noin 20-linjainen, olikohan messikinen öljyosa. Putosi katosta ja meni pohja vähän lyttyyn.
    Sitten tuli Petromax, Tilley ja Aladdin. Kaikki lamput on vielä tallella.
    Seuraavaksi tuli kaasuvalot ja sähköt joskus 70-luvun puolivälissä, että näkivät viimeisetkin lähteä saloilta maalikylille.

  3. Ilmarin kirjoitus tuo lisävalaistusta
    pikkukylien elämään.

    *
    Itse kirjoitin samansuuntaisen tarinan,
    se on julkaistu Värtsissä 21.2.11. Tarinan
    nimi on Tilleyn valossa.

  4. Kiitos Ilmari mukavista muisteloista. Olisi kommentoitavaa vaikka kuin, mutta odottelen ensin jatkot. Minä sain elää nuoruuteni Värtsilän keskustan tuntumassa. Siellä lienee ollut sähköt jo 30 luvulla. Myös minun kodissani. En tiennyt millaista luxusta se oli verrattuna sähköttömiin syrjäkyliin.

  5. Martti 7-linjanhan se lamppu todellisesti oli siihen aikaan.
    Pistin vähän nykyaikaa siihen juttuun mukaan.

  6. Kenraalinkylän kansakoululle, joka oli Ilmarin koulu, tehtiin sähköasennukset v. 1966 syksyllä samaan aikaan kun aloittelin siellä polttaa omaa kansankynttilääni. Alpon koulussa Patsolassa lienee ollut sähkövalot jo 1920-luvun lopulla. Muistelen lukeneeni tuolta ajalta Patsolan koulun johtokunnan pöytäkirjaan kirjatun sähkön säästöä koskevan jutun.

    Johtokunnan mielestä sähkön (siis sähkövalon) käyttö tuli liian kalliiksi. Siihen aikaan laskutus tapahtui valopisteiden mukaan, ja kun valopisteitä ei ilmeisesti haluttu varsinaisesta koulurakennuksesta vähentää, päätti johtokunta, että poikien käymälästä otetaan lamppu pois.

    Tämä juttu ei ole ihan sanatarkka, mutta asia oli kuitenkin tämän kaltainen. Kyseinen pöytäkirja löytyy kunnan arkistosta.
    Muistiini ei ole jäänyt sekään oliko säästösumma kirjattu pöytäkirjaan. Johtokunta kaiketi arveli, että poikien lorotukset ränniin osuvat riittävällä tarkkuudella pimeässäkin käymälässä. Tuskin siellä on valoja ollut silloin öljylamppujen aikaankaan. Ehkäpä se lamppu oli jo pantu taas paikalleen Alpon aloittaessa kouluaan.

  7. Olihan ne valoja! Muistan vielä yhden öljylampun. Eräänä päivanä
    poikkesi mökillemme tj, Väinö Hiltunen olivarmaan ollut puhe valoista. Kun Väinö kysyi äidiltä löytyykö kaksityhjää mauste-
    purkkia? Sattumalta oli. Hän tekikanteen sisäpuolelta puukollaan noin kynänmentävänreiän. Leikkasi toisesta purkista palasen, jonka kiersi tiukkaan kangastilkun ympärille. Purkkiin valopet-
    roolia vähän aikaa odotti kun sydän kostui, sen jälkeen ruli
    lamppuun. Muistan karbiitti lampunkin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *