Oheinen kirjoitus on julkaistu sanomalehti Suomettaressa tammikuussa vuonna 1859. Keskinäiselämän ja kansallis-tapain puolesta on kyllä sivistys meillä edistymään päin, eikä täällä naapurien ja kyläkuntain välillä kuulukaan erinomaisia riitoja ja pahennuksia, ei kuulu juomaseuroja, ei ole kapakkapaikkoja, ei siis mistään kaiku korvihimme tappeluita eikä kortin lyöntiä, jota kaikkea viinan ylellinen nautinto matkaan saattaa. Tosin meihinki sopii […]
Wärtsilä-Yhtymän sulattimolla Uudessa-Värtsilässä toimi myös ainevarasto. Talo on vieläkin pystyssä. Sen hoitajana oli Erkki Koski, joka toimi myös palopäällikkönä. Ainevarastolla myytiin asukkaille mm. yhtymän emalituotteita. Aika taisi olla 50-luvun alkua. Kattiloita, kannuja, kulhoja, mukeja ja värillisiä lautasiakin. Ikuisiahan ne emalituotteet olivat ja ovat, kun meidänkin perheellä on melkein päivittäin käytössä niitä edelleen. Ainoastaan Tapio Virkkalan
Värtsilän kasvun ja kehityksen alkuvaiheissa 1800-luvun alkupuolella oli sahateollisuudella tärkeä merkitys, vaikka se olosuhteiden pakosta vaihtuikin rautateollisuudeksi. Olemme saaneet lukea ansiokkaita ja mielenkiintoisia kirjoituksia kuvineen Uuden-Värtsilän synnystä ja kuihtumisesta. Sahateollisuudenkin värtsiläinen historia voisi olla kiinnostava. Minä muistan siitä jonkin verran sotien jälkeiseltä ajalta. Kunnan maatilan yhteydessä jyskytti raamisaha, ja taapelit olivat – ainakin pikku pojan
