Oheinen kirjoitus on julkaistu sanomalehti Suomettaressa tammikuussa vuonna 1859.
Keskinäiselämän ja kansallis-tapain puolesta on kyllä sivistys meillä edistymään päin, eikä täällä naapurien ja kyläkuntain välillä kuulukaan erinomaisia riitoja ja pahennuksia, ei kuulu juomaseuroja, ei ole kapakkapaikkoja, ei siis mistään kaiku korvihimme tappeluita eikä kortin lyöntiä, jota kaikkea viinan ylellinen nautinto matkaan saattaa.
Tosin meihinki sopii vanha sananlasku: ”sekalainen seurakunta”, kuin paikoittain harjoitetaan vielä törkeämpiäki synnin töitä; kuin on Värtsilän nurkilla ihan sillan korvassa mökki, jossa paha henki yöt ja päivät raivoaa ja joka olisi ruununmiesten tasoitettava maahan, ja kuin eräässä kylässä on kaksi naapuria, venäläinen ja poppamies, jotka yhä keskenänsä riitelevät.
Vaan erinomaisina voipi näitä kohtia pitää ja yleensä saapi seurakuntaamme kiittää. Sanomalehtiäki täällä luvetaan ahkerasti, ehkä lukijain joukko vielä on näin väkirikkaassa seurakunnassa vähäinen ja voisi olla suurempiki, kuin on postikonttuori keskellä pitäjätä ja siitä helppo sanomain saanti, mainitsematta papistomme kehoituksia ja avullisuutta sanomalehtien hankintaan. Mutta enämpi osa seurakuntalaisiamme osottaa rakastavansa enemmän pimeyttä kuin valkeutta, halullisemmin istuvansa tietämättömyyden varjossa kuin sanantiedossa. Se koskee myös kirjain lukemista yleensä.
Niin löytyy kiturikkaita koko taloja, joihin ei edes lainakirjastostamme oteta kirjoja luvettavaksi sen vaivaisen puolen kopeekan tähden, joka viikolta otetaan hyyryä, ja vaikka siitä kirjastosta ahkerasti lainataan, niin sitä kuitenki tekee vaan yhdet talot.
Tästä nurjuudesta ei sovi nuorisoa nousevaa nurkua vaan vanhempia, jotka lapsillensa eivät hanki lukemisen tilasuutta. Kyllä suotaisiin lapsensa hyviksi, kantamansa kaunihiksi, vaan niiden eteen ei raskittaisi äyriäkään hukata hengellisyyden herättämiseksi ja tiedon hankkimiseksi, joka kuitenki on kaikkien hyväin alku herättäjä ja emä.
Sen tähden lapset rippikouluissa ja muissa tutkinnoissa saavat hävetä taitamattomuudestansa ja saavat sitte ”laiskain koulua” käydä, tullen tämä kuitenki yhtä kalliiksi kuin jos vanhemmat kustantaisivat lapsillensa jo nuorena opetusta ja lukemisen harjotusta, pait että lapsistansa saisivat siveitä, taitavia ja kunnon ihmisiä.
Kyllä meillä on innokkaita ja kiivaita herrasmiehiä, jotka kaikin voimin harrastavat parempaa kunnallista elämää ja muuta yhteistä hyvää täällä nousevaksi. Mutta he ovat kuin ”huutavan ääni korvessa” niin kauvan kuin emme talonpojat itseki käy asioihin käsiksi, jokainen kohdastansa ylipuhutellen ja kehottaen kylänmiehiämme tilaamaan sanomalehtiä, ostamaan tahi lainaamaan kotiinsa kirjoja sekä yhteistä asioita keskustelemaan, niin että saisimme valistuneita ja sivistyneitä naapureita ympärillemme!”
F. T.
Vanhan Värtsilän sillankorvassa vuonna 2011. Kuva EJ
”Värtsilän ruukin kirjaston perusti ruukin isäntä N. E. Arppe
v. 1861. Kuopion Tuomiokapitulilta pyydettiin v 1863 Juvalla
toimineen koulumestarin Henrik Laitisen nimittämistä yhdistettyyn
opettajan, kirjastonhoitajan ja haavalääkärin virkaan.
Laitinen toimi tässä tehtävässä useamman vuoden ajan, Seminaarin
käynyt opettaja saatiin v. 1868. Lukkari S. Soininen toimi
1870-luvulla kirjastonhoitajana. Värtsilän ruukin kirjanpitäjä
Kustaa Adolf Juuti valittiin sittemmin Utran sahojen ja lasitehtaan
koulun opettajaksi ja kirjastonhoitajaksi.”
(Lähde: Kirjastoliikkeen vaiheita Pohjois-Karjalassa vv. 1850-1930 / Ilmi Järvelin).
Suomettaren mukaan kirjoja on lainattu jostakin jo v 1859,
olisiko kirkon sakastista, kuten monessa paikassa tuolloin
tehtiin? Myöhemmin kirjastot eli lainastot toimivat usein
kansakoulujen yhteydessä.
Joensuun kirjasto viettää tänä vuonna juhlavuottaan. Se on perustettu 1862.
Onpa ollut lukemiseen kannustavaa.
Ihmeellistä on, että näyttää Värtsilän kirjastohistoria iäkkäämmältä kuin Joensuun.
Tohmajärven kunta teki historiaa lakkauttamalla Värtsilän kirjaston kohta kuntaliitoksen jälkeen. Taitaa olla ainoa rakennus, joka on saatu täältä kaupaksi muutamalla kymppitonnilla. Myynnissä on ollut lähes kaikki.
Sylvi Muttonen hoiti Värtsilän kunnan kirjastoa 40-50 luvun taitteessa nykyisen kylätalon kohdilla sijainneessa kunnan rakennuksessa, kun alakouluikäisenä ensi kerran menin kirjastoon ja sain oman kirjastokorttini.Oli se juhlaa!
Kyllä on tullut tie tutuksi, olin sittemmin kirjastolautakunnassakin kirjavalintoja tekemässä.M.m. Teuvo Vatanen oli lautakunnan pj:na.
Suomettaren kirjoitus osuu Värtsilän historian tärkeään vuoteen. Tuona vuonna 1859 rautatehtaan omistaja Arppe perusti paikkakunnan ensimmäisen koulun. Tohmajärven läntiselle alueelle sellainen saatiin myöhemmin. 1850-luvulla kouluja perustivat varakkaat kartanonomistajat ja teollisuuden patruunat eri puolille Suomea. Värtsilä oli näiden joukossa luomassa perustaa kansan lukutaidolle ja muullekin henkiselle kasvulle. Kansakouluasetus koulujen perustamiseksi säädettiin vasta v. 1870. Ja niinkuin Tellervo kirjoittaa, myös kirjasto saatiin Arppen suvun toimesta varsin varhain. Hieno on Värtsilän historia kulttuurinkin näkökulmasta tarkasteltaessa.
Fågeli
Kirjastolaitoksesta sopii suuresti iloita ja olla kiitollinen. Mieluusti me kaikki Värtsilässä asuvat olisimme varmasti ikioman kirjastomme pitäneet. Vieläkin tuntuu haikealta ohittaa tuo komea rakennus. – Joulun ajan saimme pitää vierainamme pojan perhettä Meksikosta, Värtsin lukijoita hekin muuten. 8-vuotias pojanpoika mainitsi kirjastokäynnit yhdeksi suurimmista ilonaiheista Suomen reissulla, mitään kirjastolaitosta vastaavaa ei ole heidän kotimaassaan. Iso kassi pitikin olla joka kerta mukana, että kaikki mieluisa luettava saatiin kuljetetuksi kirjastosta.
Joskus olisi mukava saada Värtsin kautta Meksikosta julkinen kirje koti-Värtsilään. Viestit maailmalta luetaan näköjään mielellään ja tarkkaan.
Minun koluaikaan kirjasto toimi Valkealla talolla. Huone oli suuri. Olisiko ollut talon juhlasali. Muttosen Sylvi vahti tarkkaan, että me kouluikäiset ei olisi otettu ”liian aikuisten” kirjoja. Harmitti kun ei saatu kuin kaksi kirjaa kerrallaan lainaan. Ilmari Rantanen saattoi myös toimia kirjastossa (muistaakseni)
Nykyinen Värtsilän koulu avasi ovensa ensimmäisen kerran oppilaille 1960.Koulussa oli pieni sivukirjasto eli lainasto.Alaluokkien opettaja rva Simonen toimi kirjaston hoitajana.Kirjoja saivat lainata vain ne oppilaat jotka tekivät aina kotiläksynsä.Jossain vaiheessa minäkin pääsin tuohon armoitettuun joukkoon.Lainasin Nalle Puhin ilman kuvia.Hieno kirja.Herra Puhin filosofia toimii vieläkin.
Kun alakoululaisena sain ensi kerran lainata koulun kirjastosta(ent.kirjastotalo), oli seinällä kirjaluettelo, josta saimme valita. Ihmettelin outoja nimiä, ainoa oikealta kuullostava kirjan nimi oli Kantele, jonka sitten lainasin. Myöhemmin selvisi, että olin eksynyt kirjailijoiden nimisarakkeelle ja lainaamani kirjan nimi olikin ” näin tulimme Kiinasta”. Olikin oikein jännittävä kirja;)
Ja – kuinka ollakkaan, kirjan sain nyt ostettua huuto.netistä hintaan 1,95 €+ postikulut. Ihana palata lapsuusmuistoihin tämän kirjan välityksellä.