15.1.2012

Ajan patinaa

Verkkolammen kämpällä 2

Osa 2 Kesätöissä Verkkolammen kämppä 2 Metsänhakkuut olivat kesän aikana hiljaiset. Halkoja hakattiin jonkun verran ja ohutta koivikkoa tehtiin telarangoiksi. Propsien teko oli ehkä kokonaan pysäyksissä. Kesällä kulotettiin hakkuuaukkoja sekä vesuroitiin taimikoita ja teiden varsia. Taimikoiden istutukset ja kylvöt olivat luonnollisia kesätöitä. Niissä hommissa oltiin joka kesä. Eräs kesätyö jäi erityisesti mieleen. Leimaus Oli juhannusviikko […]

Näkövinkkeli

Ristiäisistä

Kastetilaisuutta nimitetään usein myös ristiäisiksi. Professori Martti Parvio selitti aikoinaan teologian ylioppilaille, että nimitys on syntynyt aikana, jolloin seurakunnat olivat laajoja. Papit eivät hevoskyydillä ennättäneet usein käymään reuna-alueilla, vaikka sinne syntyikin lapsia. Kylissä suoritettiin kuitenkin kasteita. Kun sitten pappi tuli kinkereille tai jostain muusta syystä, hän risti kastetut. Siitä nimitys ristiäiset.  Kastaminen ja ristiminen tapahtuvat

Paikallista

Vihdoinkin

Talvi tuli parissa yönseudussa Värtsilään. Lumi peitti vihdoin kynnökset ja pihamaalle oli ilmaantunut pieni harjannekin, tuulen tuivertama. Nollakelit näyttäisivät olevan historiaa toistaiseksi. Vaan eihän näistä keleistä koskaan tiedä. Eräänä keväänä tein lehteen lumisen jutun takatalvesta. Ilmestymispäivänä aurinko paistoi, linnut sirkuttivat, ruoho nousi maasta ja minihameet tekivät maihinnousun katukuvaan. Lintujen syöttöpaikalla on täysi tohina. Lumi peitti

Scroll to Top