Osa 2 Kesätöissä
Mottimestari Antti Ticklen vauhdissa. Kuva Alpoaatos.
Verkkolammen kämppä 2
Metsänhakkuut olivat kesän aikana hiljaiset. Halkoja hakattiin jonkun verran ja ohutta koivikkoa tehtiin telarangoiksi. Propsien teko oli ehkä kokonaan pysäyksissä. Kesällä kulotettiin hakkuuaukkoja sekä vesuroitiin taimikoita ja teiden varsia. Taimikoiden istutukset ja kylvöt olivat luonnollisia kesätöitä. Niissä hommissa oltiin joka kesä. Eräs kesätyö jäi erityisesti mieleen.
Leimaus
Oli juhannusviikko ja kuljimme työnjohtaja Väinö Hiltusen kanssa leimaamassa tukkipuita. Leimaaminen suoritettiin eräänlaisella maalipensselillä. Maali tehtiin sekoittamalla valopetrooliin punamultaa. Joskus maalattiin paksun puun ympäri rengas ja joskus täplä tai kaksi. En muista enää, mitä ne merkit tarkoittivat. Ehkä joku lukija tietää.
Silloin oli kova helle ja riisuin paidankin pois. Sääsket ja paarmat olivat jo syntyneet ja iskivät armotta paidattomaan ihoon kiinni. En voinut mitenkään puolustautua, koska maaliastia oli toisessa kädessä ja maalipensseli toisessa. Silloin tällöin kostonhimo kuitenkin voitti, ja tapoin pensselillä paarmoja minkä kerkisin. Saatoin olla loppupäivästä aika huvittavan näköinen. Varmaankin työnjohtajalla oli hupaisaa seurata minun taistelua luonnonvoimia vastaan. Väinö kulki verkkaiseen tahtiin ja sanoi, mikä puu leimataan. Onneksi hän ei pitänyt kiirettä.
Toinen leimaustapa oli veistää kaadettavasta puusta kämmenen kokoinen lastu tai kaksi. Niihin lyötiin leimakirveellä Kymi-yhtiön merkki. Sama leima lyötiin myös puun tyveen maan rajaan. Tämä leima oli sitä varten, että kannosta voitiin tarkistaa, oliko kaadettu puu leimattu. Kuka muistaa, millainen oli Kymi-yhtiön leima?
Muistaakseni kesällä Verkkolammen kämpällä sai olla yötä kuka halusi, mutta ruokahuoltoa ei tainnut olla. Jokainen sai tehdä ruokansa itse. Minä tein usein perunamaitoa eli keitin perunat, kuorin ja laitoin lautaselle. Lisäsin lautaselle maitoa, lohkotun sipulin ja köntän voita päälle. Sitä sitten kuumentelin keittiön hellalla. Se oli hyvää, mutta lautasia ei tahtonut saada puhtaiksi, kun maito paloi niihin kiinni.
Lentojätkät
Eräänä yönä kämppään oli tullut tuntematon mies. Pihkaiset vaatteet ja reppu, muuta omaisuutta ei näyttänyt olevan mukana. Tavallaan savottajätkällä on repussa kirves ja sahan pääpuut ja terä kiepillä. Tällä miehellä ei ollut, mutta töitä kyseli. Oli kesä ja petäjän siemenen kylvö oli menossa. Työnjohtaja otti hänet kylvöhommiin laikuttamaan. Kova työmies olikin. Hänellä ei ole ollut koskaan kelloa, ja me testasimme usein hänen ajanarvauskykyään. Se oli hämmästyttävä, tuskin varttituntia erehtyi.
Työnjohtaja sanoi, että nämä kulkumiehet ovat sellaisia, että niiltä saattaa jäädä viimeinen laikku kylvämättä, kun lähdön aika tulee. Niin kävi tällekin miehelle. Kun hän sai ensimmäisen tilin, niin kävi Irtolan kaupalla ostamassa onkitarvikkeita ja uhosi onkia Ryösiöjoen tyhjäksi. Ei kuitenkaan onkinut. Oli yöllä lähtenyt jonnekin. Linja-autolle varmaan. Tuskinpa hänenkään verokirja ennätti tulla edellisestä työpaikasta ennen kuin mies lähti.
Eräs nuori poika ilmestyi myös kämpälle. Sanoi lähteneensä ”lintsille”. Mistä päin Suomea lie lähtenyt. Jotain hommia työnjohtaja keksi hänellekin.
Eräs paikallinenkin mies ”kävi” kämpällä. Häntäkin voisi leikillisesti sanoa ”lentojätkäksi”. Oli jo syystalvi ja kämppä täyteen asutettu ja lämmitetty. Niiralasta tuli Heikki Kuronen ja sai iltapäivällä hakkuupalstan. Hän oli tunnettu kovasta kiroilemisestaan ja muutenkin jutut olivat aika ronskeja. Hän pyöri yläpetillä eikä tuntunut saavan unta. Lutikat söivät ja hän kiroili niille ja tappoi minkä kerkisi. Toiset kämppäläiset seurasivat huvittuneina Heikin touhuja.
Viimein Heikki päästeli kirosanatulvan ja kuulutti äänekkäästi: ”Jaksaahan näin vanha mies lopun ikäänsä valavoo”. Sitten hän hyppäsi pois yläpetiltä odottelemaan aamukahvia. Kello lienee ollut neljän paikkeilla. Elämänluukku eli luukku keittiön puolelle aukesi vasta kello kuusi. Niin pitkään ei Heikki jaksanut odottaa, vaan läksi kiroillen kävelemään linja-autolle. Siihen päättyi se Heikin savotta.
Alpo Rummukainen
Hyvää muistelua. Onkohan ajankohta 50-luvun puoliväliä tai siitä alkaen?
Kyllä on Alpo sanoiksi laittanut ihan tuttuja entisajan metsätarinoita. Tällaistahan se oli 50-luvun alussa ja vielä 60-luvullakin.
Talvella tehtiin tukit kuorinnan kanssa metsässä ja ajettiin laaniin uittoreitin varteen. Tukin ajossa piti olla jukkoketjut pitemmällä, että tukit etureen piikkipankolta takareelle tulivat tasapainoon.
Usein oli pitkäkin matka ja tehtiin valtatiet. Joskus purun jälkeen myös hevosella auraten. Aurassa oli rekien jalasten kohdilla sellaiset raudat, että tuli tiehan jalasurat.
Sitten pakkasiltoina jäädytettiin valtatie vesilaatikolla, jossa oli takana vedentulo reiät, joissa oli tappi kiinni kuljetuksen aikana. Ilmarin mainitsemalla Särkilammin kämpällä olleen vesilaatikon kävin hakemassa joskus 60-luvun loppupuolella Valmetilla. On jo vähän lahonnut, vaikka aika hyvästi oli tervattu.
Jos oli alamäkeä valtatiellä, niin ne mullattiin. Mäen kohdalla oli eri reitti vastaan tuleville. Aisakello piti olla.
Itselleni tuli enemmän tutuksi Murtojärven kämppä, joka on jo purettu. Saunan rakentaja oli tehnyt hirsien lovet hirren yläpuolelle. Kyllä ne ”vesikourut” lahotti äkkiä koko rakenteen.
Murtojärvellä on jäljellä enää lentokenttä. Toinen lentokenttä oli Värtsilän Heposuon itäpuolella. Kymin mailla molemmat.
Keväällä puut uitettiin Läskelän sahalle, olikohan se kiramo Jänisjoessa jossakin Värtsilän paikkeilla?
Kymin avohakkualoilla oli keväisin suuria kulotuksia. itsekin jouduin olemaan jälkivartiossa. Kyllä ne muurahaispesät ja tervaskannot pyrkivät syttymään aina aamuyön tuulenvireessä ja juuri auringon noustessa.
Kulotuksen jälkeen, vielä lämpimillä nokiaukoilla tehtiin miespelissä laikutukset. Pintakuntta vaan kuokalla pois.
Veteraani Ilmari Väänänen oli yhtenä kovana koukan heluttajana.
Meitä oli muutaman hengen porukka männyn kylvössä heti laikutuksen jälkeen.
Juntalla tehtiin vako ja siihen kylvettiin n.12 siementä.
Sen aikaiset männiköt ovat jo tukkimetsiä. Vahinko vaan kun siementen alkuperä oli pellonreuna metsiköistä otettua ja tulivat vielä rehevälle kasvupaikalle. Oksikkaitahan niistä on tullet.
Leimauksillakin olen ollut. Maalipoikanahan se piti aloittaa.
Maalilla leimattiin vaneripuut. Kirveellä muut, tukkipuuhun kaksi pilkkaa ja pinotavara- tai halkopuuhun yksi pilkka.
Olikohan Kymin leimamerkki sellainen kolmisakaraisen pienen piparkakun näköinen? Niitä riitti joka paikkaan 50-luvulla, liekö muita yhtiöitä täällä päin ollutkaan. Kutsetin miehistä kyllä puhuttiin.
On erinomaista, että saa näitä mehtämuisteluksia lukea. Ihteäni harmitti metsätyömiehen poikana kovasti, kun piti lähteä puoliväkisin oppikouluun ja jäi paitsi oikeista töistä, joita sai maistella vain joskus sattumoisin. Pari kesää sentään olin arvioimassa Tuupovaaran kunnan metsiä kunnan metsäteknikon Tauno Saarisen apurina. Ne olivat hienoja viikkoja saloilla ja salotorpissa.
Tauno oli aikaisemmin asustellut vakituisestikin Kangaslammen (?) kämpällä jossain Oskolassa päin. Sieltä hänellä riitti juttua monenmoista.
Nuo lentokentät ovat mielenkiintoinen yksityiskohta. Mitä varten niitä tehtiin? Löytyisiköhän vieläkin käyttöä vaikka turistien viemiseen erämaihin. Rahat poikkeen. Nivungin salolla Kiteen ja Kesälahden välillä muistelen olleen lentokentän.
Valokuvaa katsellessa (eikös Ticklen ollut rajamies?) alkavat ajatukset väkisin kiertää kevääseen. Silloin pääsee taas polttopuitten tekoon, mikä taitaa olla yksi meikäläisenkin himohommista.
Kun isälle myönnettiin rintamamiestontti
Pielisensuun Utrasta, oli se niin sanotusti
Kutsetin pelloilla, ympärillä oli vankkaa
Kutsetin mäntymetsää.
Erääänä kevättalvena oli suuri savotta aivan
aitamme takana. Kun työmiehet lähtivät päivän
päätteeksi pois, kiirehdimme pienet kopat käsissämme
keräämään kutsetin tähtiä. Ne olivat leimatessa
maahan pudonneita tähdenmuotoisia puunkappaleita,
runkoon oli jäänyt samanmuotinen leima.
Aukkohakkuita ei tuolloin harrastettu, hetken kuluttua
ei huomannutkaan että metsää oli harvennettu.
Viereisellä tontilla oli vielä vanha kutsetin
lato, sen päätyyn oli maalattu suuri tähti.
Kaikki tämä oli perua Utran sahan suuruuden ajoilta.
Olin nuorena muutamia kertoja puuntaimia istuttamassa. Viimeisin
kerta oli 70- luvulla, jolloin istutimme männyn taimia. Kun sitten vuosien päästä kävimme puita katsomassa, huomasimme, että
yhdestäkään puusta ei kasva suorarunkoinen. Istutusmänty joutuu
vaihtamaan ”kurssia” useita kertoja ennenkuin kasvu lähtee menemään suoraan. Ehkä tästä syystä nykyään suositaan kylvämistä.
Erkki J; Leimakirves malleja löytyy Googlesta, ”kymin leimakirveet” haulla.
Sitten ne lentokentät oli nähtävästi tehty pienlentokoneella tehtävän kemiallisen vesakon torjunnan takia.
Ei niitä varmaankaan palontorjunta lentoja varten tehty.
Itse jouduin lauantaisin (silloin tehtiin töitä lauantainakin kahteen asti) savunhavaintopäivystykseen. Suoritin sen Kymin talon katolta käsin ja vihkoon piti merkitä havainnot. Talo oli mäellä ja siitä näkyi kauas.
Metsäteknikko Paul Nevalainen (Eero Avenin veli) kävi hänkin jonakin lauantaina katolla ja merkitsi vihkoon, että saunan ovella näkyy vähän savua.
Kymi Oy:llä oli talvisavotta Otrakankaalla
vv 1956-1957, nykyisen kaatopaikan tien seutuvilla.
Kaadettavat puut oli merkitty kahdella leimalla. Ko
männikköön oli leimattu kaadettavat tukkipuut. Tukinteko
oli puolipuhtaaksi kuorittuna, ja kuorinta tapahtui metsässä
petkeleellä eli teräsimellä.
Vuoden ajan huomioiden tähän asiaan liittyi melkoinen ongelma:
aamulla pakkasta saatoi olla 15-20 astetta, tällöin kuorinta-
työ oli melkein mahdotonta, ja tyviosan paksun kaarnan
joutuikin veistämään kirveellä.
Jos eväät olivat jäässä, niin oli rahantulokin jäässä!
Kuoritut jäiset tukit olivat myös kuorma-autoilijoille
melkoinen haaste ja vaaratekijä. Tästä muodostuikin
termi ”tukki-auton kynttiläkuorma”.
Kuorma oli myös erittäin vaarallinen äkkipysähdyksissaä.
Jos kynttiläkuorma luisui pankolta, vei se helposti myös
ohjaamon mennessään.
Isot kiitokset avusta. Näin se juttu syntyy kun antaa pikkuisen alkua.
Heti huomaan, että suuri Kymin kevät/kesätyö unohtui, nimittäin kuorinnat. Verkkolammelta ei talven aikana kuorittu puita, joten kuorinta lienee suoritetty keväällä
Minun jutut Verkkolammin kämpältä sijoittuvat 1950 luvun loppuun. Viimeinen talvi oli 1960, jolloin kevätpuolella tulin miehen ikään ja pääsin työttömyyskortistoon.
Kommenteissa tuli vastaukset kysymyksiin leimoista. Kymin merkki semmoinen kolmilehtisen apilan muotoinen. Ja Kutsetin merkkinä tähti.
Mitäs tarkoitti maalirengas puun ympäri?
Tuo Erkin mainitsema sanonta ”Kutsetin miehet” saattoi tietyissä yhteyksissä tarkoittaa naapurimaamme sotilaita. Olihan heillä
pipossaan Kutsettimainen tähti.
Samoja havaintoja on minullakin männyn istutuksesta sekä kylvöstä. Patasuteja niistä tuli. Oksia maasta asti. Tuskin tukkipuuta laisinkaan. Myöhemmin kuulin, että mänty olisi pitänyt kylvää noin 9000 kpl (siis laikkua) hehtaarille. Silloin se olisi niin tiheää, että karsii itse itsensä. Silloihan ne istutettiin tai kylvettiin noin kahden metrin välein eli noin 2000 kpl/ha
Tuolta Kangaslammen kämpältä on paljon hyviä kuvia. Löytyy Kangaslammen nimihaulla
Alpoaatos; Maalirengas ympäri puun tarkoitti useinkin pystyyn jätettävää puuta (yleensä suuri puu).
Kutsetin merkissä on 6-sakaraa, piippalakissa taitaa olla vähemmän,5 sakaraa.
Mainitsemani Kangaslammin kämppä sijaitsee Kiihtelysvaarassa.
Yhdessä kuvassa, jossa on kolme henkilöä, tunnistin kaikki.
Nykyinen Kangaslammen kämppä näkyy kotisivuillani, kun vaan klikkailee etunimeni kohdalta ja etsii sieltä.
Omat muistoni ovat vuodelta 57-59 kun kuusen taimet istutettiin
syksyisin hinta kpl sottaan sitä en kyllä muista.Ei se kuitengaan kovin kaksinen ollut muutama penni.Kun maasto olot
vaihtelivat kovasti joku alue oli kovin risuinen ja louhikkoinen
niin päivä-ansio tahtoi jäädä kovin pieneksi niin jotain oli keksittävä, että edes eväitten verran olis hankkinut.Niinpä siinä joutui joskus tekemään pientä vilungia kun taimi määrät illalla laski eikä tuntunut pääsevän minkään-laiselle päivä
palkalle niinpä muutama taimi nippu polkaistiin konttoon tätä
ei tietysti joka päivä tapahtunut.Ps rikos lienee jo vanhentunut
niinpä kerron tämän oikein pienelle porukalle.Männylle olevat
aukot useimmin uudistettiin kylvämällä simenenet keväällä.Olen
vuosien saatossa seurannut näitä aukkoja jostain on jopa hakattu
puita jopa 2 kertaan.Olin myös Kymillä ns: päivä miehenä jossa
tehtiin monenlaista metsän parannus töitä niin pienellä palkalla ei kukaan enää tekisi päivääkään töitä aika oli silloin sellainen johon ei sopisi sanonta työmies on palkkansa
ansainnut.Savotat sijaitsivat suurimmaksi osaksi Kaustajärven ja
Verkkolammin alueella jossa muutkin kirjoittajat ovat touhunneet
Sitten 60 luku toi omalta osaltani uudet kuviot Etelä Suomessa.
Josta muistuu mieleen ensimmäinen työpaikkani tehtaassa kun olin
vähän ummikko enkä tiennyt miten menetellään kun menet uutena
työntekijänä kaveri porukkaan niin kuulin alussa vähän keljuilevaan sävyyn mainittavan että sarvet kolisee ja pirukun
tuo Pönttövuoren tunneli rakenettiin niin kaiken maailman Savolaiset pääsivät tulemaan tänne töihin.Kunnes vanhempi työkaveri kertoi että anna hänelle rahat niin hän tuo viina-
pullon niin tarjoat siitä paukut niin keljuilut loppuvat niin sitten kävikin niin minut hyväksyttin joukkoon eikä kiäntäminen
ja viäntiminen enää sen jälkeen tuntunut haittaavan ketään.
Olen varmaan ollut Johanneksen kanssa samoilla savotoilla Otrakankaan suunnalla, mutta me oltiin vastakkaisella puolella Ilomantsintietä eli Verkkolammen puolella. Meitä oli muutama poika Patsolasta ja käytiin savotalla kotoa käsin. Me tehtiin vain ”yksileimaisia” propseja ja ne kuorittiin. Oli tavallinen sanonta, että jätkän leipä lähtee murusina metsästä. Pakkasella puita kuoriessa sanonta piti kirjaimellisesti paikkansa. Kuori lähti vain pikku murusina.
Talvella 59-60 ei ainakaan Verkkolammella kuorittu mitään. Olisiko talvikuorinta lopetettu kuljetuksen vaarallisuuden vuoksi. En tiedä.
Erkille,
lentokentät tehtiin lannotteiden levitystä varten metsiin.
Samoilta kentiltä myös vesakkomyrkyt levitettiin aukkohakkuille
vielä 80 -luvulla, joka oli tosi vaarallista myrkkyä. Myöhemmin
niitten käyttö onneksi kiellettiin ja siirryttiin mekaaniseen
torjuntaan.
Ilmarille; Tietääkseni lannoituksen levityksessä käytettiin maanteillä olevia suoran pätkiä kenttänä. Muskon tieltä Niiralaan lähtevän suoran kohdalla oli mm. yksi paikka.
Nykyään metsälannoitteet levitetään helikopterilla.
Lentokenttiä käytettiin sekä että lannotteille ja vesakontorjuntaan.Taisi olla purettu jo Verkkolammen kämppä kun viereen tehtiin tälläinen kenttä.Eli turistien tai työmiesten kuljetuksia ajatellen liian myöhään. Että tälläistä tämä kehittäminen aina on ollut.
Kymin aukkohakkuilla oli valtavan hyviä puolukkapaikkoja. Mutta oli tosi ärsyttävää kun nuo lentomyrkytykset ajoitettiin juuri puolukan keruuaikaan. Joskus myrkkyä satoi minunkin niskaan.
Verkkolammen kämppä osa3 on hävinnyt jonnekin. Jutun nimi oli ”Musta läskisoosi”. Tallennus 1.3.2012.
Googlettamalla kyllä löytyy.
https://www.vartsi.net/2012/03/01/musta-laskisoosi/
Löytyy ainakin Lukijoilta -palstalta. Näitten eri palstojen alta voi etsiä ”kadonneita” juttuja, joita haku ei syystä tai toisesta tavoita.
Aivan ilmeisesti tuo haku on tarkoitettu etsimään sellaisia vanhempia juttuja, joita ei muuten helposti löydä. Tuoreet tarinat eivät näy siihen tarttuvan.