Takavasemmalla häämöttää Lammassaari. Kuvat OP
Värtsissä ollut tarina Nimetön pässi sai taas mielikuvitukseni liikkeelle. Mökillä on viikonloppuisin postilaatikolle pari kilometriä suuntaansa, joten tuota matkaa taivaltaessa ehtii kummasti ”laskea lampaita”. Eipä siinä takaisin tultua malttanut oikein soppakattilaa tulelle laittaa, kun oli jo kiirehdittävä koneelle…
Pässinpäitä
Lammassaari on Kaustajärven saarista suurin. Se sijaitsee rajavyöhykkellä, aivan Kalmo- eli Iivanansaaren takana, jos Suomesta päin katsotaan. Kesäisin lampaat laidunsivat vapaina Lammassaaressa, mutta joskus saattoi koti-ikäväkin yllättää. Matalan veden aikana lauma kahlasi tai ui kapean kannaksen kautta takaisin kotilaitumille.
Kun piikkilangat estivät Vennäille menon, johdatti neuvokas pässi laumansa rannan kautta vehreämmille niityille. Siellä sitten määkivät surkeasti mäen rinteessä, kun takaisin eivät osanneet tulla samaa reittiä. Talon renki ei aikaillut, vaan hän katkaisi piikkilangat ja kävi nappaamassa pässin kainaloonsa. Muu lauma seurasi kiltisti perässä. Tämä tapahtui jo 40-luvulla, joten rikos lienee vanhentunut.
Myöhemmin eräs saman lampolan pässeistä ylitti uutiskynnyksen, kun sai jälkeläisikseen neloset. Jostain syystä siitä uutisoitiin länsisuomalaisessa paikallislehdessäkin.
Tuku tuku lampaitani
Varhaisimpiin muistikuviini kuuluu, kuinka kotona Karjalassa ryömin Mirri-kissan kanssa Mari-mummon lattialla olleeseen pärevasuun, joka oli täynnä vasta karstattuja villalepeitä. Sotkimme korin sisällön perusteellisesti. Kissa sai huutia, mutta minulle mummo taisi naurahdellakin, että ”kaikkea se laps’ keksii”. Minusta tuntui, että kissa sitä ensin ehdotti!
Kun Utran koti oli valmis, sinne ilmestyi hetkeksi kaksi lammasta, harmaa emä Silla ja pieni, musta karitsa Karoliina. Omin Karoliinan heti itselleni. Sillasta en jostain syystä tykännyt, olisiko johtunut sen nimestä, sillasta valmistetut vaatteethan olivat jonkinlaista korviketta villavaatteille.
Mustan lampaan villaa käytettiin muuhunkin kuin vaatteisiin. Kun korvaan koski, sinne laitettiin musta villatuppo, jos varastossa sattui sellainen olemaan. Mustasta villasta sai myös erivärisen raidan piristykseksi harmaaseen sukan- tai vanttuun varteen.
Päkä päkä pässiäni
Kun kirjoitin muisteluksia mieheni suvun vaiheista 1800-luvulla, kertoi Teuvo Eronen muutamia Leena-mummoltaan kuulemiaan tarinoita. Mieheni esivanhemmat asuivat ennen Kaustajärvelle muuttoaan (1898) Tohmajärven Järventauksessa.
”Järventauksessa oli häät, joissa juotiin morsiusmaljoja, kuten tapoihin kuului. Morsiamen malja tarkoitti sitä, että samalla luvattiin morsiusparille jokin lahja. Iso-ukki Matts oli luvannut morsiamelle kiiltomustan pässin”.
Lahja lienee ollut melko arvokas, koska se on jäänyt ihmisten mieliin. Saman aikakauden perunkirjoissa arvioidaan lampaan hinnaksi viisi markkaa, samoin kuin härkävasikankin. Eli lienee tuo kiiltomusta ollut ainakin härkävasikan arvoinen.
Kukka-ämpärit
Kirjaston pöydällä oli avoinna lehti, jossa oli kahdella aukeamalla värikuvia nykyaikaisesta lampolasta. Kyseessä oli Viikko Pohjois-Karjala ja jutussa kerrottiin suuresta lampolasta Noittaalla. Niiralaan Tohmajärveltä päin tultaessa on oikealle tienhaara, jonka koristeena on kesäisin kaksi kukka-ämpäriä. Veikkaanpa, että kyseinen Noittaan suur-lampola sijaitsee tuon tien päässä.
Tellervo
Maalla on tarvittu monenlaista kippoa ja ämpäriä.
Hyvä hyvä. Tosin jäin uteliaaksi tämän jälkimmäisen kuvan osalta.
Edessä on tallin- ja takana navetan
romahtanutta kiviseinää. Lampaita pidettiin
tallin puolella, tallin sisäänkäynti oli koivun
kohdalla, ämpäririvin keskellä.
Rakentamassa on tietojeni mukaan ollut kivi-alan
ammattilainen August Mielonen naapurista.
Viimeisetkin elikot poistuivat rakennuksesta
viisikymmentä vuotta sitten. Ikkuna-aukoista on näkynyt
Kaustajärven yli Vanhan Värtsilän suuntaan.
Kaikki kuvassa olevat ämpärit sun muut tilpehöörit
olen kokoillut kyseisistä raunioista tai niiden
läheisyydestä.
Onkohan entisinä aikoina ollut yleinen tapa tuo, että morsiamelle annetaan myötäjäisinä joku kotieläin?
Isovanhempieni sotakorvausasiakirjoista kävi ilmi, että kun isäni sisar Elsa avioitui Pälkjärvellä helmikuussa 1939, hän sai myötäjäisiksi lehmän ja lampaan.
Ukki kuoli keväällä 1940. Perinnönjako mummon ja hänen aikuisten lastensa kesken suoritettiin 1949 sotakorvauksista. Tuolloin Elsan osuudesta vähennettiin hänen myötäjäisinä saamansa lehmän ja lampaan arvo 1125 markkaa ja jaettiin muiden pesän osakkaiden kesken.
Miksiköhän? Ei mene mun oikeustajuun. Mikä on annettu, niin se on annettu, eikä sitä tarvitse maksaa takaisin kymmenen vuoden päästä.
Tellervon kuvasta tulee mieleen Pyykkölän(Vepsäläisen)navetan rauniot.Tuollaisia raunioita niitä varmaan riittää autioituvissa pikkukylissä.Nyt sitten selvisi niiden ihanien sinisten kukkaämpäreiden arvoitus.Olen aina kesäisin ihaillut niitä ajaessani täältä etelästä sinne Kenraalinkylään.Piristäväthän ne autoilijankin silmää.
Jossain kohdassa Niiralasta Joensuuhun päin tultaessa oikealla
puolella oli kesällä laiduntamassa ihastuttava lammaskatras.
Taisivat olla jotain ulkomaista rotua.
Muistan lapsuudenkodistani nuo lampaankeritsemiset. Äidin kutomat
pitkävartiset pässinpökkimät olivat pakkastalvina lämpöiset.
Eipä ne Bertan punaiset kukkaämpärit Noittaantien risteyksessä säilyneet, joku ohikulkija koki ne omikseen ja vei kukkineen. Siksi hän onkin on siirtynyt muoviämpäreihin.
Sirolan lammastila siinä Peijonniemen jälkeen on kyllä nähtävyys lampaineen ja tyylikkäine istutuksineen. Kyllä on pitänyt jarrutella ja kuvata niitä villavia lampaanmurikoita, ovat niin somia.
Totta, Sirolan lammaskatrasta voi ihailla heti Tohmajärven
jälkeen ja saattaapi Värtsilän tienoilla olla joitain muitakin
lammastiloja. Tuo Noittaa tuli mieleeni siitä lehti-artikkelista.
Vai niin kävi kulkijoita ilahduttamaan laitetuille ämpäreille. Katsoin tienhaaraa
tänäänkin ohi ajaessamme ja huomasin että nyt pylväiden päällä oli havuja koristeena.
Kivoja olivat kuvat Leppäsen lampaista – oikein lähetin tuon lehden tyttärelleni Espooseen, kun Helinä on ollut samaan aikaan
koulussa.Sirolan lampaat ovat – sanoisinko matkailu nähtävyys,
kun ovat niin tien varrellakin. Minäkin katselen joskus liian pitkään että ihan pelottaa, että en pysy tiellä.
Pusan Mirja
Kyllä entisaikoina on ollut hyvinkin tavallista, että tyttärlle tämän avioliittoon mennessä on annettu myötäjäisinä esim. lehmä tai varallisuuden mukaan jopa useampia.
Lissulle tiedoksi: Perintökaaren 6 luvbun 1 §:ssä säädetään, että mitä perittävä eläessään on antanut rintaperilliselle, on ennakkona vähennettävä tämän perinnöstä, ellei muuta ole määrätty tai olosuhteisiin katsoen otaksuttava tarkoitetun.
Tällainen menettely voidaan estää sillä, että annettu omaisuus määrätään lopulliseksi lahjaksi eikä ennakkoperinnöksi.
Kyllä ovat hyviä kukkakippoina nuo vanhat emaliset astiat. Itse olen kolunnut kaikki kotinurkat ja lähirauniot ja pelastanut useat reikäiset ja kuhmuraiset ”marjakeittokipot” sekä istuttanut niihin keväisin itsekasvattamiani samettikukkia tai muita kesäkukkia. Äiti oli tehnyt syksyllä johonkin komeroon siivousta ja oli löytänyt pari rikkinäistä, vanhaa kattilaa ja vienyt roskapönttöön. Onneksi satuin itse viemään jotain samaiseen roskikseen ja löysin ne kattilat sekä pelastin ne ensi kesän kukille. Äiti naureskeli, että hän vähän ”pelkäsikin”, että satun roskista kurkkaamaan. Äiti tuntee tyttärensä ja arvasi, että kattiloille koittaa vielä uusi elämä kukkakippoina.
Myös tuttavilta olen saanut muutamia astioita, kun ovat olleet heittämässä kippoja roskiin esim. muuton yhteydessä. Kyllä on kuivana hellekesänä sitten kukkakippoja, joihin vettä kantaa! Pihassani on myös yksi iso musta pata ja pari pienempää pataa. Hyvin niissäkin kukat kasvavat!
Meille jäi Uusi-Värtsilästä talon ostettuamme todella iso rautapata, jota sitten kukkapatana käytin siellä 35v, ja vieläpä samassa tehtävässä se jatkaa täällä Tuupovaarassa. Kyllähän siitä ajan saatossa on pohja hiukan haljennut, mutta kasassa pysyy, vaikka ikää sillä on ties kuinka paljon. Samoin tallessa on vanhat emaliastiat ja mieheni valimolta aikoinaan tuomat pienet rautapotit. Ja näin kun aurinko alkaa jo hiukan pilkahdella talvisella taivaalla, niin sitä jo rupeaa mielessään suunnittelemaan kesäisiä kukka-asetelmia…