Koppasinpa komerosta
hyllyltäni hyppysiini
pyyhkeet puhtoiset pitohon.
Vähän oli väljähtyneet
värit vanhoissa vaatteissa,
kovin kulunut kangaskin,
melkein harsoksi haihtunut.
”Muistatko sie, ukko-kulta,
mistä moiset meille matkas?”
Siitä aikaa on kulunut
viisi jo vuosikymmentä.
Seisoi neito nuori, norja
valkoisissa vaattehissa,
hieno huntu hiuksillansa
sulhonsa kera komean
luona lahjapöytäsensä.
Näki pyyhkeet pellavaiset
laitettuna laskoksille,
kaunihisti kaulittuina
toisten tavarain takana.
Kaikki tarpeeseen tulivat
käytettäväks´ eloon uuteen.
Vuodet vieri vikkelästi.
Torvet työtä toitottivat,
huilut arjen hulinata.
Soukat sormet sormuksineen
paksunivat pahan kerran,
vääntyilivät vänkyröiksi
silittäissä, siivotessa,
vauvan vaipan väännännässä.
Keho muutti muotoansa,
kiloja kun kasvatteli.
Tukka tumma värin vaihtoi,
hiukset harmaana harittaa.
Samoin muuttui sulho nuori.
Rapistuipa reipas runko
kömpelöksi könttyräksi.
Nousi kumpu vyötärölle,
vatsa vaaraksi kohosi.
Vaan on vielä sielut nuoret.
Sama neito, nuorukainen,
ruumiissa on raihnaisessa,
päivääkään ei vanhempana,
vähän ehkä viisaampana.
On se kulta hääpäivänä. Hyvä, että myöhemminkin. Paljon onnea edelleen.
Irenelle ja Pentille onnittelut omasta ja Värtsin puolesta. Perästä tullaan vajaan kymmenen vuoden kuluttua.
”Monia vuosia, armorikkaita vuosia Irenelle ja Pentille”, toivottavat Ulla ja Erkki.
Soljuvaa runoilua!
Hyvin soljuu…
Vain täysi astia voi vuotaa (soljua)ylitse.
Kaikesta huomaa että Irenen runot kumpuaa onnellisesta sielusta.
Lämpimät onnittelut teille kultahääpäivän johdosta !
Hääpäivä ol ja män jo viime vuonna, mutta runo syntyi vasta tänä vuonna. Onnea ja myötäelämistä aina tarvitaan, joten ylen äijä kiitoksia kaikille onnittelijoille!
Täytyy sanoa , ettei ainakaan aivot ole vanhentuneet vuosien varrella .
Tosi hyvä runo , siinä kauniisti muisteltu yhteistä elämää ja kehon vanhenemista .
Onnellista jatkuvuutta yhteiselle taipaleelle ja hyvälle runoilulle Irene .