Ihmettä kerrakseen.
Lueskelin Värtsistä E-M Lintusen viime talvisen matikkajutun ja ajattelin tuoda esille omia kokemuksiani. Kävin ensimmäiset kerrat madepilkillä jo –70-luvun lopulla Sääperillä ja Jänisjoella. Saalista ei tullut, tappioina kirjattiin muutama pohjapuihin jäänyt pilkki. Useita vuosia tuli koluttua tyhjää, mutta periksi ei annettu. Ratkaisevat vinkit hommaan sain lopulta Värtsilän Yhteishyvän viimeiseltä myymälänhoitajalta Aarni Hintsaselta. Tämä matikkaguru ja kalakaverinsa, nyt jo edesmennyt Sistosen Topi, olivat tiedustelleet vanhoilta kalastajaukoilta perinteisiä matikkarysien paikkoja. Näiltä paikoilta he olivatkin saaneet sitten pilkkeihinsä oikeita kalaosumia ja tästähän se tietynlainen buumi sitten alkoi. Koetuille paikoille vaan sitten yrittämään suurin odotuksin.
Parhaastaan Jänisjoella oli toistakymmentä pilkkijää yhtä aikaa töissä. Minullakin tärppäsi; sain kuin sainkin ensimmäisen pilkkimateeni Vääräkoskelta helmikuussa –85. Hetkessä oli jotakin juhlallista, kun vuosien aherruksen tulos tällä tavalla konkretisoitui. No, vielä on saanut senkin jälkeen monet oppirahat maksaa. Kaloja vain ei aina kerta kaikkiaan löydy; joko niitä ei paikalla ole taikka ne eivät ole syystä tai toisesta otillaan. Kaira on tullut porattua joskus pohjakiviin tai jään sisällä olleeseen hiekkaan.
Saalisvarmuus on kuitenkin keskimäärin parantunut; paikallis- ja kyseisen kalan elintapojen tuntemuksen koheneminen ovat jo sinällään tuoneet lisää tärppejä . Ratkaisevin muutos on ollut kuitenkin ns. ryöstäjän vaihtaminen syöttipilkkiin, syötillä kalat löytää varmemmin myös varsinaisen kutuhuuman ulkopuolella. Ns. vanhat paikat on tullut miltei joka talvi koluttua, muutaman paikan olen itse löytänyt vihjeiden perusteella ja rannanmuotoja tarkkailemalla lisää. Syöttinä käytän ehdottoman tuoreista pikkukaloista leikattuja palasia, jotka on syytä kiinnittää koukkuun huolellisesti; matikka on tosi etevä varastamaan syötin.
Parhaan saaliini sain muutamia vuosia sitten tammikuun lopun päivänä jo ennen varsinaisen pimeän tuloa. Porasin joelle ns. varmaan paikkaan valmiiksi reilusti toistakymmentä reikää ryhmään ja aloin onkia. Välittömästi houkutusheilausten jälkeen siima selkeästi värähti ja kala oli kiinni. Tämä toistui samalla avannolla vielä yhdeksän (9) kertaa eli sain kymmenen (10) madetta. Kaloja olisi varmaan tullut enemmänkin, mutta saatuani tällä tavalla jo sangon täyteen nostin pilkin ylös ja läksin pois. Olin jäällä kaikkiaan vain 50 minuuttia.
Joskus ei pariin tuntiinkaan tapahdu mitään ja sitten kuitenkin vartin aikana voi tulla vastaavasti jopa useita kaloja. Kärsivällisyyttä tämä homma vaatii, mutta madekeitolle on siis täysin mahdollista päästä. Mitään varsinaisia jättimateita en ole saanut, suurimmat pilkkikalat ovat olleet reilun puolentoista kilon painoisia, verkkomatikat kilon verran kookkaampia.
Mateita olen siis pyydystänyt myös verkolla ja katiskalla sekä syöttikoukuilla. Kaikilla menetelmillä kalaa on tullut, mutta pilkkimadetta arvostan eniten. Parhaana talvena olen saanut yhteensä noin 40 madetta verkolla sekä katiskalla ja pilkkimateet päälle. Nyt on ollut peräkkäin useita varsin heikkoja matikkavuosia. Syy on luultavasti luontaisessa kannanvaihtelussa, koska tämä talvi on ollut pitkästä aikaa hieman lupaavampi. Reilusti vuodenvaihteen jälkeen pyyntiin pantu verkko ei tosin ole antanut vielä saalista, mutta kaksi viikkoa sitten sain kolmen tunnin reissulla yhden pilkkimateen ja noin viikko takaperin syöttikoukut antoivat neljä (4) madetta ja yhden suuren hauen.
Pilkkihauki.
Matikka on ainakin vanhempien ihmisten mielissä niin arvostettu kala, että runsaankaan saaliin sattuessa kalat eivät jää käsiin; minäkin vein takavuosina joka talvi mm. Ramille Sinilintuun monet mateet. Mihinkään ryöstökalastukseen ei ole siitä huolimatta syytä ryhtyä, sillä siitäkin on näyttöä että kalat voivat jotenkin “hylätä” jonkin suosikkipaikkansa vuosiksi häirinnän takia. Muistelen, että 1980-luvulla Haminassa paikallinen kalastuskunta kielsi eräänä talvena mateiden pilkkimisen merenlahdissa, koska kyseinen kalastusmuoto meinasi oikeasti runsaiden saaliiden myötä ns. riistäytyä käsistä!
Laitan tähän juttuun suolaksi muutaman valokuvan miehen mittaisista kaloista; mittamiehenä kuvissa on kuopuksemme, rajakenraalin ja eläkerovastin kaima, kova kalamies Erkki Johannes Raerinne.
Jussi Raerinne
Iskarin pettämä.
Kirjastotäti on nähtävästi halunnut osallistua hauellaan osakaskunnan kalakilpailuun. Kauppias tuskin on muutoin saalistasi vähätellyt, mutta mainitussa kisassahan se ei todennäköisesti olisi sinäkään vuonna pärjännyt. Ilmoittamistahan se ei tietenkään sinällään estä.
Lähetin Värtsin toimitukselle sähköpostin liitetiedostona kyseisestä kilpailusta 25.01.2010 laatimani väliraportin eli siihen astisen 13-vuotiskauden ajalta kertyneet tulokset. Toivotaan, että sen julkaiseminen onnistuu tämän jutun yhteydessä. Tarkemmat tiedot kaikista saaliskaloista löytyvät osakaskunnan arkistoista. Kilpailuhan on käynnissä edelleen kaiken aikaa.
Ne sadat kilot ruutanaa jotka alkukesäisin pyydyksiini uivat, olevat Sääperin hoitopyyntiä parhaimmillaan.
Laitoin osakaskunnalle pyynnön että saisinko joskus tukea kaloista paskaksi menneille verkoilleni?
Eipä sitä vastausta oikein kunnolla tullut, tai jotain pj. Teemu asiasta kuittailli.
Toki verkot venäjällä maksavat vain 12€ joten tämän summan hoitotoimista järvemme hoitoon voin vielä kustantaa.
Hei haloo !
Kirjastotäti ei ole ollenkaan kilpailuhenkinen eikä missään tapauksessa ole ollut osallistumassa ainoaankaan osakaskunnan kalakilpailuun kun ei niistä edes ymmärrä/tiedä mitään. Ne kilpailut saavat olla osaltani ihan teidän ammattilaisten hoteissa. Tuo kirjoittamani juttu oli ihan kyllä ”kauppiaan” ja minun leikinlaskua eikä millään tavalla liittynyt mihinkään kilpailuun. Siten olin sen myöskin kirjoittavinani. Aion edelleenkin ottaa kalan jos satun sen saamaan mutten varmaankaan uskalla tälle palstalle kirjoitella edes huumorimielessä.
Jatka vaan, huumorilla kuten Sääperin erakkokin kirjoittaa, pilke silmäkulmassa tänne runot pitää laittaa:)
Joopa joo, lähinnä huumorimielessähän kyseinen kilpailu aikanaan käyntiin polkaistiinkin. Eihän täällä edes ole ketään ammattilaisia, samaan sarjaan kuulumme ehdottomasti kaikki iästä, sukupuolesta tai harrastuksen sitoutumisasteesta riippumatta. Käykää hyvät sisaret ja veljet edelleen kalassa ja kirjoitelkaa ehdottomasti kokemuksistanne. Kalakilpailukin kyllä kaipaa ilmoituksia kalalajista tai kalan koosta riippumatta. Niitä ottaa vastaan edelleen Kolehmaisen Jukka. Punnitukset hoituivat aikanaan näppärästi Tikan kaupassa, mutta esim. Itähuolinnassakin asia kyllä järjestyy; omalla puntarillakin saa toki mitata eikä tarvitse edes todistajia!
80-luvulla tuli harrastettua mateen koukkupyyntiä Koitereesta.Samankokoisia mateita saatiin mitä Ilmari kertoi saaneensa.
Kulinaristit ovat kertoneet mitä parhaimpia mateen syöntitapoja.Kannattaa joskus kokeilla myös savustamista,yllätyt positiivisesti.
Onhan näitä savusteltu, samoin Savo-Kalan (Varkauden) sampia. Viime talvena heidän jouluaikaan venäläiset niitä Niiralassa kovin kysyivät!
Tuon tässä taas terveisiä viimeisimmiltä oppitunneilta. Rysähommiin vihellettiin aikalisä ja loppujen lopuksi emme kuitenkaan ruvenneet isoa rysää jään alle virittelemään. Kalakaverini osti nettikirppiksen välityksellä kaksi vanhaa varsin pienikokoista rysää, jotka laitettiinkin vajaa viikko sitten pyyntiin Jänisjokeen. Tänään niitä käytiin suurin toivein kapistelemassa, mutta eipä ollut mateita eikä mitään muitakaan kaloja niihin ainakaan vielä uinut. Alpo kyseli kuvasarjoja pyynnin vaiheista, mutta minä olen liian kelvoton töitä tehdessäni kuvailemaan. Kuvitellaan mieluummin!
Matikkasoppaa sain kyllä syödä tänäänkin itseni kipeäksi, kun kuluneella viikolla tuli kuitenkin käytyä joella mainittuja luikeroita pilkillä härnäämässä. Kaksi iltaa meni kyllä pelkän ulkoilun piikkiin, kun Kirkonkylän ja Niiralan ottipaikat eivät jostakin syystä vielä auenneet. Periksi ei annettu; niinpä jo kahdella seuraavalla reissulla Vääräkosken alussuvanto luovutti kymmenkunta pienehköä madetta näin kalastajan näkökulmasta paremmalle puolelle jäätä. Pienimmät saivat kyydin Sääperiin kokoa ja sukua lisäämään; kookkaammat päätyivät keittokattilaan. Tämän kuningasruoan jälkimaku hivelee yhä mukavasti kielen päällä, kun tätä juttua tässä naputtelen.
Sääperin harva verkkojata on nyt koettu kuusi kertaa, saalista on tullut 10 kalaa, viimeisimpänä tänään 2,3 kg hauki. Muita pyytömiehiä en ole vieläkään nähnyt järvelle ilmaantuneen, pilkkijöitä näyttää muutama käyneen.
Hyvää yötä!
Vai niin kävi rysäpyynnin.. no ehkä joskus onnistaa. Minä ostin jkoku vuosi sitten sellaisen matalan rysän, jossa oli vanteet muoviputkesta täynnä ilmaa. Vanteet nostivat rysän tietenkin kellumaan. Oli kehiteltävä painot vanteiden alaosiin. Huono rysä.
Eilen oli verkossa noin pari kiloinen äitimatikka. Sitten olikin mielenkiintoinen ilmiö kun molemmin puolin tätä verkkoon jäänyttä matikan mötkyä oli verkko punottu ihmeellisesti noin kymmenen metrin matkalta; Yläaina oli kiertynyt itsensä ympäri ja ala-aina myös itsensä ympärille, ja verkko oli niiltä osin vain n 10 sentin korkuinen. Oletan, että poikamatikat olivat perustaneet kutu- ja taistelupaikan mätimatikan ympärille, mutta yksikään ei tarttunut harvaan verkkoon. Olisikohan siinä pilkkipaikka?
Päivää vaille vuosi on kulunut; palaan jälleen vanhaan asiaan. Olen miettinyt 364 vuorokautta tuota Alpon kysymystä:”Olisikohan siinä pilkkipaikka?”
Näinkään perusteellisen pohtimisen jälkeen en pysty tällaisena puolisavolaisena sanomaan muuta varmaa kuin että saattaa olla mutta saattaa myös olla olematta!
Kuitenkin Alpo, kyllä havaintosi ja päätelmäsi kalamiehen mieltä kiihottaa; jos vain muistat paikan koordinaatit niin nyt olisi oikea aika käydä testailemassa. Kelikin on nyt kohdallaan ja kuu kasvamaan päin. Kellonajaksi suosittelisin n. 17 – 20, miksei tietysti myöhempikin jos ei ole levolle kiire.
Itse valmistin juuri matikkakeiton pilkkimateista. Jätin sen vielä rauhassa liedelle hautumaan ja läksin näihin kirjallisiin töihin. Viime sunnuntaina ja maanantaina tuli Jänisjoesta kahdella reissulla yhteensä viisi (5) madetta. Suurimman panin puntariin, 1,82 kg eli täpärästi suurin, mitä olen pilkkipelissä koskaan saanut. Yksi näytti vielä selkeästi yli kiloiselta ja sitten kolme pienempää, kaikkien yhteispaino lie siinä lipo viitisen kiloa. Toiseksi suurimman vatsasta löytyi vielä kaksi melko sulanutta pikkumatikkaa. Kala on siis ajatellut ottavansa tuplahyödyn; oma nälkä siirtyy eteenpäin ja kilpakumppanit kudulta ovat vähempänä.
Isomus oli jo mätinsä laskenut naaras ja muut neljä uroksia, joilla oli maiti vielä varsin ehyt.
Mitään kiinteää pyydystä en ole nyt jään alle laittanut enkä todennäköisesti enää laitakaan. Marraskuussa sulan veden aikaan verkotin jokea riimuharvoilla parin viikon ajan. Saalis kymmenkunta lahnaa, kaksi haukea, kaksi kuhaa ja mikä mukavinta, myös pari matikkaa. Keitoiksi nekin silloin päätyivät. Tammikuun alussa jäiden taas lähdettyä harkitsin vielä uusintaa, mutta säätiedossa luvattu kelin koveneminen sai kuitenkin laittamaan ”jäitä hattuun” ja odottelemaan pilkkikelejä. Hyvinhän tässä nyt sitten näytti käyneen.
Lapset tulivat äsken luistelemasta; nyt hörpätään päiväkahvit ja sitten suurella hartaudella kuningasruoan kimppuun! Mietinnässä on joko peräti tänä iltana pitäisi lähteä uusia saaliita etsimään?
Olen pahoillani Jussi mutta UNOHDIN ne matikat!!! Otan mielihyvin vastaan jos vielä lisää tulee tai en itse vaivaudu yrittämään.
Mukavaa kerrontaa sinulla Jussi, kiitos! Minä ja varmaan lukuisat muut Värtsin lukijat toivoisimme lisää maukkaita kalatarinoitasi!
Niitä sinun matkan varrelle on takuulla kertynyt säkkitolkulla!
NO voihan nenä.. On ollut niin poikkeuksellinen talvi, että matikat on aivan unohtuneet. Tähän asti olisi voinut ajella järven jäällä vaikka autolla matikkapilkillä. Nyt tuli hiukan jäälle lunta.
Nyt ei ole ollut verkoissa yhtään matikkaa eikä mitään kutuun viittaavaa verkkojen sotkentaa. Valitettavasti ei tullut laitettua mihinkään ylös sitä mahdollista pilkkipaikkaa.
Täällä Loitimolla naapuri pyytää matikoita katiskalla, ja saimme oikein hyvän sopan hänen tuomistaan kaloista. Ja ilman kermaakin tuli oikein maistuvaa,- ja kissakin nautti mahantäydeltä. Toinen tuttava toi Puruveden muikkuja, niin viime viikolla tuli herkuteltua!
E-M, älä huoli, ei tässä mitään vahinkoa ole tullut, kasvatin mainittuja mateita muutaman päivän maitohuoneen kylmäaltaassa. Enhän toki kauppaa saisi oikeasti niillä tehdäkään, kun ei ole siihen elinkeinolupaa. Leipäni lähtee edelleen lehmän tissistä ja konetöistä, mutta kaunis ajatus tietysti olisi tienata ylijäämäkaloilla joku euro Erkki Johanneksen jääkiekkorahastoon kun hänenkin kanssaan yhdessä tätä kalahommaa touhutaan (lukeneeko veroherra näitä juttuja?).
Yhden kalan toimitin velimiehen pihaan ja yhden (suurimman) fileroin jääkaappiin odottamaan paistamista. Muut kolme siis tänään keitin, niin kuin jo kerroinkin. Oma vatsa on täynnä, iltakahvit odottamassa ja sauna lämpiämässä; ei tullut nyt kuitenkaan ongelle lähdettyä vaikka olosuhteet olisivat kyllä suorastaan loistavat. No, vielä kalalle keritään; hyvää sesonkia on vielä parisen viikkoa. Vaihtelu on vesistökohtaisesti erittäinkin suurta, joissakin Etelä-Suomen järvissä paras aika on vasta kuukaudenkin päästä. Jos kuitenkin tahtoo hyödyntää kutuaikaisen parveutumisen edut, Jänisjoella se on tehtävä kokemukseni mukaan helmikuun puoliväliin mennessä. Sattumamatikoita on kyllä pilkilläkin saatu maaliskuunkin puolella, huhtikuulla jostakin syystä enää ei vaikka se onkin jäätilanteesta riippuen tosi hyvää aikaa matikan koukkupyyntiin.
Palaan vielä vuoden takaiseen tilanteeseen; pikkurysät jäivät silloin pyyntiin. Ainoa saalis, joka niistä tuli, oli yksi kookas särki. Siihen tyydyttiin, nosteltiin rysät kuivumaan ja jatkettiin pyyntiä parilla katiskalla. Lopputalvi antoi kymmenkunta mateenluikeroa ja sankkosotalla pientä kalansilppiä sekä yhden piisamin. Kevätvedet eivät enää matikkaa näyttäneet; sitäkin paremmaltahan se nyt sitten maistuu!
Päivitetään vielä matikkatilanne ennen kesän tuloa. Pilkkihommat antoivat joelta kymmenellä reissulla kaikkiaan 27 madetta. Keskimäärin pienenpuoleisiahan ne toki olivat; kymmenkunta pikkumatikkaa sai elämälleen jatkoajan Sääperissä, muut kyllä hyödynnettiin ravinnoksi sekä omassa että muutamissa tuttavaperheissä.
Ennätyskin parani jo toistamiseen, kun Ystävänpäivän iltana puoli kymmenen aikaan viimeisen ateriansa nautti peräti 2,76 kg mademamma; siinä tuli yhdellä nostolla matikkaa avannon täydeltä!
Tämä kuningatar savustettiin ja syötiin tarkasti; jopa päästä kaluttiin kaikki pehmeä aines.
Hiihtolomaviikolla vielä koukutettiin parina yönä pilkkipaikalla, tuloksena yksi kasisatanen kala. Haponojan sulaan viety katiskakin antoi ensimmäisenä kalana kilon painoisen matikan.
Jäänaluspyydyksiä ei tosiaankaan ollut, joten pilkkitouhuilla sitten myös jatkettiin. Kohteeksi vain muuttui ahven ja hauki sekä särkikalat. Jäillä oli loistava(ja luistava) keli liikkua, mutta kalan syönti oli ehkä pitkistä korkeapaineista johtuen varsin heikonlaista etenkin kun etsintä kohdistui luonnollisesti kookkaisiin yksilöihin.
Kalaa saatiin kaikesta huolimatta riittävästi; rotevaakin ahventa löytyi mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Pääsiäisviikko näyttikin jopa todelliset mahtikalat, kun poikani Erkki kesytteli keskiviikkoaamuna tasarilla 1,23 kg ahvenen ja kiirastorstaina kamppailin itse mormyskavehkeillä lipo metrisen hauen kanssa. Taistelu oli pitkä, mutta päättyi kuin päättyikin tällä kertaa minun voittooni; lopputuloksena jäälle ja seuraavana päivänä purkkiin muutaman muun pienemmän kanssa peräti 5,10 kg kala. Ahven lihoi Kaustan vesissä ja hauki hieman pohjoisempana Joen kaupungin alueella. Muusta saaliista mainittakoon pari säynävää, joista saatiin todella mainiot graavikalat.
Pilkkikausi päätettiin Pääsiäispäivänä Kukkolammella. Sieltä ei kalaa saatu, kokemuksieni mukaankin se on pilkkivetenä hyvin haasteellinen. Pienvesien jäätilanne säilyi loppuun asti erinomaisen hyvänä, paremmat jäät kuin vuosikausiin vaikka sitä eivät asiaa ymmärtämättömät ihmiset ehkä voineetkaan millään myöntää; ”kun ei ole lunta niin ei voi olla jäätäkään”!
Jäät olivat todella harvinaisen hyvät. Ohuet mutta vahvat.Kohvajäätä ei laisinkaan.
Jussilla on ollutkin siimat tiukalla. Tänään sain verkolla ison särkikalan, sorvan. Onkohan Värtsin kalataulukossa sellaiselle omaa sarjaa. 825 g suolistettuna eli täytenä lienee ollut noin kilo.
Värtsilän vesistöissä en tiedä sorvaa koskaan tavatun; esiintyminen painottuu pääosin eteläisempään Suomeen. Tiedän ja tunnen kyllä kyseisen kalalajin, olen mm. jossakin järviakvaariossa niitä nähnyt. Alpon saama yksilö on ollut varsin kookas, koska voimassa oleva virallinen SE kyseisen lajin kohdalla on vain hivenen parempi – 1,24 kg; saatu murtovesialueelta Suomenlahdesta v. 2008.
Värtsissähän ei ole varsinaisesti mitään omaa kalataulukkoa tai -kilpailua; itseni julkistamat tilastot koskettavat vain Uusikylän-Patsolan kalastusosakaskunnan alueen ennätyskaloja.
Ideahan on mielestäni kyllä hyvä; miksei Värtsiin voitaisi perustaa sivu, johon voisi (kommentinomaisesti ?) ilmoittaa kaikenlajiset kalat mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa – kaikkialta missä verkkolehteämme vain luetaankin?
Senhän ei tarvitse välttämättä olla mikään varsinainen kilpailu, kunhan kalamiesten ja -naisten mieltä kirvoittamaan vain saataisiin näyttöä suurista kaloista ja ravuista pyyntitietoineen mahdollisesti jopa valokuvien kera. Sivun nimi voisi olla vaikka Värtsin vedenelävät ja sen voisi sijoittaa kategorialuetteloon, jolloin se olisi helposti löydettävissä.
Tähän menneiden talvien matikkajuttuun ei ole näköjään lipo kolmeen vuoteen tullut yhtään kommenttia. Itsekään en saanut viime vuonna yhtään madetta, tosin niiden pyyntiinkään ei tullut oikein tosimielessä paneuduttua. Parhaana pilkkiaikana oli juuri talven ainoa kolmen viikon pakkasjakso, joka ei iltahommiin jäälle enemmälti houkutellut.
Joka tapauksessa nyt on matikan opiskelu tältä talvelta saatu käyntiin. Matikkakeittoa on maaru täynnä, joten tästä on hyvä jatkaa. Niin, mistäkö niitä mateita sitten tuli? Jänisjoen jään altapa tietenkin; sitkeä pilkin liottaminen palkittiin parina iltana yhteensä kolmella kalalla. Tunnetusti kylä kysyy lukuja, mutta kokokin yleensä kiinnostaa. Mainitut eväkkäät eivät toki olleet mitään jättiläisiä, mutta hyvänkokoisia kuitenkin, parhaasta päästä. Niistä päästiin keitolle kahdessa muussakin perheessä.
Laitoin soppaan koemielessä myös palsternakkaa ja punasipulia. Ensiksimainitun osalta tulos oli rohkaiseva, mutta jälkimmäinen muuttui keitettäessä harmaanvihreäksi. Maku oli tietysti hyvä, mutta esteettisestä näkökulmasta arvioiden jatkossa kannattanee käyttää vain normaalia (kelta)sipulia.
Mitäs kalamieskaimalle kuuluu?
Kiva Jussi kun päivitit tätä matikkajuttua.
Minunkin mieleni tekee kovasti matikkapilkille kun vain tulisi tuonne merelle kantavat jäät ja pakkaset
Luin muuten Karjalaisen kalakilpailu tulosten korjattua versiota ja siellähän oli
juttu että suurin yli kymmenkiloinen kuha oli noussut Jänisjoesta.Kattilakoskelta ja jigillä!
Joo, kirjoittakaa vaan muutkin kalatarinoitanne niin ei mene aivan yksinpuheluksi.
Erkille tiedoksi:
Kaimasi EJR ei nykyisin juuri kalalle kerkiä; jääkiekko vie suunnilleen kaiken sen ajan, mikä jää yöunelta ja koulunkäynniltä tähteeksi. Hän asuu nykyisin Kuopiossa ja pelaa KalPa:n maalivahtina C-poikien SM-sarjassa.
Tänään oli ottelu Keravalla ja huomenna Espoossa.
Joululoman aikaan kävimme kuitenkin kolmena päivänä pilkillä.
Nopeita liikkeitä kaimalle veräjän suulla!!!
Voihan pojan pojat, juohtui mieleen ko aiheesta.
Pojan pojat olivat juuri alakoululaisia, mutta jo silloin eteviä kalamiehiä.
Mummolassa käydessä kyselin niiden kalakuulumisten lisäksi mites teillä oli muuten arvosanat koulutodistuksessa matikassa. Sanoivat ihan kohtalaiset.
Annoin heille ohjeeksi ruvetkaahan pyytämään matikkaa niin siitä se matikkapääkin paranee entisestään.
Kauan, kauan sitten vietettiin työtoverini Altin syntymäpäiviä heidän merenrantahuvilallaan. Ohjelmaan kuului
kalareissu merelle. Saaliiksi saimme muutaman komean siian. Oli se aikamoinen elämys sisämaassa kasvaneelle
nähdä miten merellä kalastetaan. Palattuamme Altti graavasi siiat, ja jo illalla nautimme maukkaista siikavoileivistä.
En ollut aikaisemmin syönyt mielelläni raakaa kala. Alli Vaittisen varoitukset olivat kai menneet perille. Nykyään
arvostan siikaa leivän päällä melkeinpä enemmän kuin lohta.
Jussin tekstit ovat muuten aina niin selkeitä ja helppolukuisia, Mies tietää mistä kirjoittaa.
Kiitos Martille rohkaisusta!
Kertoilit tuossa graavikalakokemuksiasi. Itse syön graavina – niin kuin muutoinkin – kalan kuin kalan, mutta minäkin pidän siikaa parempana kuin lohta. Kaikkein eniten arvostan graavattuna eli suolattuna kuitenkin ”kuivia” kaloja kuten esim. särkeä ja säynettä, hauenpuikkaristakin olen sitä joskus valmistanut.
Fileroin mainituista kaloista luonnollisesti pois kylkiruodot, mutta myöskin suomupeitteisen nahan. Suolaa, mieluiten karkeakiteistä merisuolaa, laitan todella reilusti. Mausteeksi tulee myös hienoa sokeria sekä kuivattua tilliä ja persiljaa.
Tällä tavoin eineksestä tulee parin vuorokauden sisällä kova tönkkö, jossa eivät taatusti madot juhli. Liha jähmettyy, mutta pienet ruodot pehmenevät jolloin fileestä on varsin helppo ”nyhtää” evästä palasen päälle vaikka teelusikalla.
Tämä valmistustapa ei välttämättä vaadi fileiden käärimistä folioon tai pergamiiniin, vaan ne voi liotella jääkaapin hyllyllä avonaisellakin lautasella; nestettä kertyy runsaasti joten kalaa ei tarvitse välillä edes kääntää. Jos maku sitten sattuu olemaan liian ärjy, niin huuhtaisemalla se kyllä mietonee.
Avasin äsken iltakahvilla viime vuoden huhtikuussa valmistamani haukisäilykepurkin, karjalanpiirakan kyytipoikana se oli muuten aivan oivallista tavaraa!