21.2.2012

Paikallista

”Pätevä ilima”

Sää ei säikäyttänyt värtsiläisiä laskiaistiistain iltana, ei ainakaan kylätalon pihalle tehdyssä pulkkamäessä uurastaneita lapsia. ”Ihan pätevä ilima”, kommentoi eräs kymmenvuotias nassikka. ”Mukavaa kun kylätalolla on jälleen väkeä”, tuumaili kyläpäällikkö Raimo Tiittanen. Puolensataa kaikenikäistä osanottajaa vietti liikunnallista iltaa mäenlaskun ja potkukelkkakisan tiimellyksessä. Näin kadonneita kaloreita etsittiin takaisin makkaranuotion ja hernekeittopöydän ääressä. Laskiaistiistain tapahtumasta lisää huomenna.

Luonnollista

Pyryharakat

Tuisku tuivertaa, lumi lentää ajoittain vaakasuorassa Värtsilän aukeilla. Aura-autot ajelevat edestakaisin teillä, mutta silti ehtii kinostaa. Pyry ei estä harakoitten päivittäistä kokoontumisajoa emännän antimien kimppuun. Niillä näyttää jopa olevan hauskaa, kun yrittävät tuulessa roikkua talipallossa tai läskikimpaleessa. Taidonnäytteet ovat suurenmoisia, kameran kuvat antavat niistä vain kalpean aavistuksen. Ja taiteilijoita riittää, yksi, kaksi, kolme… ainakin kymmenen

Lukijoilta

Tapoja ja taikoja

Laskiaiseen on ennen vanhaan liitetty runsaasti erilaisia tapoja, uskomuksia, enteitä ja taikoja. Se on ollut ennen kaikkea naisten työ- ja toimialaan kuuluva päivä. Lähes kaikki mitä silloin teki tai tekemättä jätti, kohdistui joko naisten käsitöitten raaka-aineisiin, pellavaan, hamppuun ja villaan tai karjanhoitoon ja pihapiirin hyötykasveihin nauriiseen, herneeseen ja papuun. Kehruu ”vahingollista” Kehruut oli saatava päätökseen

Ajan patinaa

Pyykillä

Joku Värtsin kirjoittajista kaipaili tässä taannoin tietoja entisajan erilaisista työtavoista, mm. pyykinpesusta. Oma muistelukseni kantaa aika kauas tuostakin hommasta, jotenka panenpa paperille mitä mieleen juohtuu. Tuolloin ennen sotia ei ainakaan maaseudulla ollut vielä pyykkikoneista tietoa. Käsipelillä kaikki tehtiin ja puhdasta tuli! Mäntysuopa oli kova sana siihen aikaan kuten myös keltainen saippua. Pyykkilauta, juuriharja ja saavi,

Lukijoilta

Matkamuisto

Pyyhinpä vähän pölyjä matkamuistosta, vaikkei se kirjahyllyn reunalla sijaitsekaan. Olimme Turkin Marmariksessa viettämässä lomamme viimeistä päivää. En ollut koskaan käynyt Rhodoksella. Sain suostuteltua isännän päivän kestävälle retkelle. Aamu valkeni aurinkoisena. Oli oikein hyvä sää tunnin kestävää merimatkaa varten. Moni muu oli ajatellut samalla tavalla. Meitä oli aikamoinen joukko satamassa odottamassa laivaan pääsyä. Kun ensimmäinen alus

Scroll to Top