maaliskuu 2012

Lukijoilta, Paikallista

Värtsilä-kassi

Paikallistietoutta voidaan tallentaa näinkin hauskalla tavalla. Mirja Varonen lähetti toimitukseen kuvan Värtsilä-kassista. ”Näitä kasseja painettiin aikoinaan seurakunnan myyjäisiin. Yhden olen saanut säilymään, on tosin jo pesukoneeseen laitettavassa kunnossa”, tuumii Mirja. Värtsilä-kassi on jatkoa aiempaan Värtsilä-aiheiseen etikettijuttuun: Etiketin mukaan Löytyisikö lukijoiden aarrekätköistä lähitienoota kuvaavia etikettejä tai muita Värtsilä-aiheisia tavaroita?

Kirja-arvostelut

Kultapoika ja smaragdityttö

Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö, novelleja, Tammi 2012 Kiinalaisuuden ytimessä, kauniita novelleja Yksinäisyyttä, arvokkuutta Armeijaa käyvä tyttö vaikuttaa tunteettomalta, mutta hänen asenteessa on viisautta ja melankoliaa, joiden avulla hän selviytyy yhtä hyvin läheisempien kanssa kuin viekkaita kysymyksiä esittävistä esimiehistä. Eräs naisesimies haluaisi ystävystyä tytön kanssa, mutta tyttö ei jostakin syystä tunne halua lähempään kanssakäymiseen. Vanha mies,

Paikallista

Kesäasutusta

Pirtajärvelle on muodostunut vähitellen oiva mökkiläisasutus. Pienen Pirtajärven puolella on tällä hetkellä  seitsemän kesämökkiä. Luultavasti  nämä rannat on jo rakennettu täyteen, koska yksi mökki on jo poikkeusluvalla tehty. Isolla puolella on tällä hetkellä  viisi mökkiä. Sinne on tulossa kenties jo ensi kesänä yksi  lisää. Sallisen perikunta on myynyt metsänsä ja uusi omistaja tarvitsee yösijan metsänhoitotöittensä

Ajan patinaa

”Sokii Kekäle”

Joku aika sitten kirjoitin Värtsiin entisajan pyykin pesusta ja että tärkein asia siinä hommassa oli saippua ja juuriharja.  Aasin siltaa koputellaan itse harjan tekijään värtsiläiseen iso enooni Sylvester Kekäläiseen, jota myös ”Sokiiksi Kekäleeksi” kutsuttiin.  Hän asui Värtsilän aseman lähellä vaimonsa kanssa. Pariskunta oli lapseton. Isoenoni sokeutui  hänen ollessaan rakentamassa  1910 luvun alkupuolella voimalaitosta Vääräkosken Jänisjokeen. 

Ajankohtaista, Meijjän koulu, Paikallista

Hätäpoistumisharjoitus Värtsilän koululla

P-K:n pelastuslaitoksen Värtsilän yksiköt ja rajavartiolaitos järjestivät hätäpoistumisharjoituksen Värtsilän koululla 29.3. Harjoituksesta ei kerrottu koululle etukäteen. Harjoituksen tarkoituksena oli ohjatusti testata todentuntuisessa tilanteessa, hätäpoistumisen sujumista ja sen kestoaikaa. Hälytyksen tultua oli koululle ehtinyt ensimmäisenä rajavartiolaitoksen yksikkö, jonka jälkeen saapuivat P-K:n pelastuslaitoksen kaksi yksikköä Värtsilästä. Alle minuutin kuluessa olivat ensimmäiset oppilaat jo ulkona ja viimeinenkin oppilas

Lukijoilta

Maaltamuuttaja

Maaltamuuttaja Täyteen ahdettu henkilöauto pysähtyi rivitalon oven edustalle. Muutto sujui nopeasti. Anna kantoi autosta sisälle viimeisiä tavaroitaan vähän ennen muuttoa lähikaupasta hakemissaan pahvilaatikoissa. Taulujakin, joiden tulevaa paikkaa seinillä täytyi vielä suunnitella. Porakonettakin siihen tarvitaan. Anna mittaili silmämääräisesti uusista tapeteista paikkoja, johon ruuvit olisivat hyvä kiinnittää. Niin, ja mikä sopisi mihinkin. Sisustusideoita pyöri mielessä. Hankintalistalla oli

Lukijoilta

Hyyppiä tuli!

Ensimmäiset tänä vuonna. 14 linnun parvi pyörsi Sääperin päältä takaisin etelään. Mukana oli kyytiläinenkin: kottarainen. Ja pienen pienessä Haponoja sularailossa kaksi joutsenta on asustellut jo muutaman päivän korkeiden lumipenkkojen suojassa. Nyt tänään tostaina paikalla oli yksinäinen metsähanhikin. Ja meidän pihapuusta löytyi aamukahvien iloksi viirupöllö, ylen sangia emonen! Siitä se pöntöstä oli kiinnostunut. – hannu

Ajankohtaista, Paikallista, Pääsiäinen

Virpomaan!

MLL:n Värtsilän yhdistys ja Tohmajärven seurakunta järjestivät perinteisen pääsiäisaskartelun lapsille seurakuntakodilla 27.3. Kirkkoherra Mikko Lappalainen siunasi  kirkossa pidetyssä tilaisuudessa lasten tekemät virpomavitsat pääsiäisaskartelun lopuksi.       Video askartelusta seurakuntakodissa. Video virpomavitsojen siunaamisesta kirkossa.

Ajan patinaa

Patsolan poterot

Värtsissä oli vuoden 2011 syksyllä useampikin kertomus Värtsilän juoksuhaudoista ja vastaavista. Räykynvaaran rinteillä ainakin on sellainen löydettynä ja kuvattuna. Itse muistelen nähneeni 50-luvulla useita taistelupoteroiden tapaisia ja jopa juoksuhaudan pätkää Patsolan mäellä, nykyiseltä näköalapaikalta kaakkoon päin olevassa metsikössä eli nykyisten Mäkitien ja Pykälävaaran tien välissä. Satuin hiljattain saamaan enoltani videonpätkän, jota on kuvattu noilla paikkeilla

Lukijoilta, Luonnollista

Luontohavaintoja

Tervehdys Värtsiläisille! Hiihtelin tuossa lampienrantoja lauantaipäivänä, ei oikein ilma suosinut, oli aika koleaa. Toisaalta hyväkin kun on tuo kunto se mikä on, ei kerennyt tulemaan hikikään. Niistä uvenavannoista oli jokuaika juttua, niin päätin laittaa kuvankin. Tuossa avannossa on mittaa noin 70-80 cm. Siitä jo mahtuisi raavaampikin mies sukeltamaan jään alle. Niissä tahtoo olla vielä semmoiset

Näkövinkkeli

Elokuvakritiikki

Musta kylki kummallakin Hassun hauska komedia Luottonäyttelijät osaavat Avio-onnea Morganeiden tapaan, DVD, komedia, ohjaus: Marc Lawrence, pääosissa Hugh Grant ja Sarah Jessica Parker, levitys: Walt Disney Studios Motion Pictures AB Meryl ja Paul asuvat Manhattanilla ja elävät menestyneen parin elämää, jopa niin, että avioliittokin on jo asumuserovaiheessa miehen uskottomuuden vuoksi. Sitten alkaa tapahtua. Pari joutuu

Ajankohtaista, Paikallista, Sääperinjärvi

Tuottajat rentoutuivat Sääperillä

Värtsilän maataloustuottajat viettivät aurinkoista kevätpäivää Sääperillä. Tuottajat vaihtoivat vapaalle arjestaan kokoontuen yhteiseen vapaa-ajan viettoon. Osa halusi nauttia aurinkoisesta ja tuulettomasta päivästä yksikseen pilkkillä, kaukana grillikatoksen hulinasta. Arja ja Hannele huolehtivat joukkojen muonituksesta, tarjoillen mm. herkullista hernekeittoa, makkaraa ja kahvia. Ohjelmassa oli myös erikoinen hiihtokilpailu. Kilpailuvälineinä olivat sukset, joissa oli siteet kolmelle. Tandem-polkupyöristä olen kuullut, ja

Ajankohtaista

Olemme herkkä kansa

Valtakunnallisen allergiaviikon teemana on tänä vuonna Olemme herkkä kansa, joka viittaa allergioiden ja yliherkkyksien yleisyyteen Suomessa. Allergiaviikkoa vietetään 26.3.-1.4.2012. Vuosittainen kampanja herättelee siitepölyallergiset kevääseen. Lepän ja koivun siitepölykausi on aluillaan eteläisessä Suomessa. Turun yliopiston Aerobiologian yksikön siitepölytiedotteita voi seurata mm. tv:stä säätiedotusten yhteydessä, ainakin Ylen kanavilla. Kissa- ja koira-allergia on varmasti kaikille se tutuin allergian esiintymismuoto.

Lukijoilta

Ken tästä portista käy…

Laskeuduimme laivasta Spinalongan saaren laiturille. Siitä johti polku rautaportille, jonka päällä luki kyrillisin kirjaimin kuuluisa lause: ”Ken tästä portista käy, voi kaiken toivon heittää”. Meillä matkalaisilla oli vielä toivoa, joten lähdimme kapuamaan kivisiä portaita kohti kallioisen saaren huippua. Saari oli karun kallioinen. Polku soluttautui vanhojen, harmaantuneiden rakennusten lomitse ylöspäin. Jo osittain luhistumassa olevia hökkeleitä kätki

Ajankohtaista

Kellot kesäaikaan

Kesäaika on laajalti käytetty järjestelmä virallisen paikallisen ajan siirtämiseksi eteenpäin, yleensä yhden tunnin verran kevät- ja kesäkuukausiksi. Suomessa kesäaikaan siirrytään maaliskuun viimeisenä sunnuntaiaamuna, jolloin kelloja siirretään kello kolmesta kello neljään, ja normaaliaikaan lokakuun viimeisenä sunnuntaiaamuna, jolloin kellot siirretään vastaavasti kello neljästä kello kolmeen. Käytännössä kesäaika otettiin ensimmäisen kerran käyttöön Saksassa vuonna 1916 ensimmäisen maailmansodan aikana,

Kirja-arvostelut, Näkövinkkeli

Eve Hietamiehen uusin

Eve Hietamies: Tarhapäivä, Otava 2012 Isä, saako sanoa kittu? Naisen elämää miehen roolilla Huumorilla, kuluttavasta arjesta Eve Hietamies on sanonut laittaneensa perheenäidin tietämyksensä näihin yksinhuoltajaisän Antin ja viisivuotiaan Paavo-Pojan toilauksiin. Niinpä lukija, joka ei ole lukenut aiheesta aiemmin kirjoitettuja opuksia, onkin vähän puulla päähän lyöty. Hietamies nimittäin kertoo lapsen hoidosta kuin nainen, vaikka romaanin päähenkilö

Lukijoilta, Luonnollista

Kevättunnelmia

Kevätterveiset kuvien kera täältä etelärannikolta Värtsin lukijoille. Kulkiessani tänään (21.3) eteläisen Helsingin rantoja ja katsellessani auringonvalossa kimaltelevaa merta, mielessä soi kouluajoilta tuttu laulu ”Tuuli hiljaa henkäilee, aalto vapaa välkkyilee. Pikkulintu suruton, laulelee nyt kevät on.” Täällä oli tänään kevään lämpimin päivä, lämpöasteita ehkä 7-8. Ihmisiä istuskeli rantapenkeillä ja Uunisaaren kalliolla nauttimassa kauniista kevätpäivästä. Cafe Ursula

Luonnollista

Kaustan kaunein

Siellä se jo peilasi Kaustan metsälammen ensisulassa. Hiljaa haasteli, paljon oli vuosien tutulla asiaa. Iltapäivän auringonkylpyjä otti ja välillä kömpi jäälle. Minäkin rantamättäällä käänsin nenän aurinkoon päin. Lämmitti se jo vähäsen. Vaan on siellä lunta. Kun nietokseen astui, niin humpsahti melkein kainaloita myöten. Hieman ahtaan tuntuinen on joutsenenkin elintila vielä, mutta eiköhän se laajene nopeasti.

Scroll to Top