2.3.2012

Näkövinkkeli

Palautetta

Toimittajana olen vuosikymmenten kuluessa tottunut palautteeseen. Sitä on ihan huolissaan, jos jonain päivänä ei mitään kuulu. Näin on ollut Värtsiäkin harrastelumielessä tehdessä. Päinvastoin kuin aiempina vuosikymmeninä palaute on ollut enimmäkseen kiitosta. Joskus oikein venyy ja paukkuu, jos sopiva aihe ilmaantuu. Hieman siihen tapaan oli nyt, kun Värtsissä keskusteltiin Luppotuvan tiemaksuista. ”En uskaltanut laittaa Värtsin kommentteihin, […]

Ajan patinaa

Pajatsoa

Tyynen kuppilassa oli alkuaikoina 10 markan kolikoilla toimiva perinteinen rissapajatso. Laatutuote, runko ja pintaosat vaaleaa puuta, muut osat kromimetallia ja lasia. Keskellä ylhäällä oli messinkipronssinen laatta, jossa kohovaluna teksti Kansanterveydelle – För Folkhälsan. Kummasti se houkutteli kokeilemaan. Joutui ihan varta vasten tulemaan kilometrikaupalla, että pääsi onneaan koettelemaan. Tämän vanhan pajatson pelaaminen ei ollut pelkästään onnen

Lukijoilta

Venäläistä tattaria

Toissakesänä Värtsiläisten Seuran Solovetskin matkalla saatiin tutustua keliaakikoille varattuihin erityisruokiin. Eräs ohran näköinen puuro oli erityisen hyvää. Se oli tattaria. Miellyin siihen siinä määrin, että etsin sitä Kostamuksen kaupoista. Missään ei lukenut mitään, mikä olisi muistuttanut tattarin nimeä. Eikä siellä juurikaan Suomen kieltä osattu. Onneksi oppaamme tiesi, mikä se on Venäjäksi. Se on sanakirjan mukaan

Scroll to Top