17.3.2012

Ajankohtaista

Pajunkissat

Ajeltiin syrjäteitä. Reitin varrella oli paljon keväisiä maisemia ja sulavaa lumivallia tien varrella. Näytti siltä, että talven selkä on taittumassa.  Tultiin sitten paikkaan, jossa   kasvoi pajunkissapuska ja kuinka  ollakaan, taustalla oli vanhan  ajan rakennus savupiippuineen.     Mitäs muuta kuin kamera raksumaan.  Tuli mieleen, että tämä se on kevään ensimmäinen tuulahdus. Kohta tulevat töyhtöhyypät ja […]

Luonnollista

Outo kolukko

Minäkin rohkenen kääntyä Värtsin arvovaltaisen lukijaraadin puoleen kysymykseni kanssa. Täällä on ollut tapana silloin tällöin arvuutella joitakin kummallisuuksia lukijoilla. Itselleni kävi nimittäin niin hassusti, että tyhjennellessäni viime kesäisen kotiseutumatkani digifilmirullaa, sieltä löytyi oheinen kuva, johon pyydän tunnistamisapua.   Joskushan sattuu niin, että puhelin soittaa itsekseen kassista tai taskusta. Luulen, että minulla kamera on päässyt kuvailemaan

Lukijoilta

Rakas lapsi

Kevät tulee tohinalla. Isot lumikinokset hupenevat silmissä. Aurinko lämmittää jo mukavasti. Tämä innostaa valmistautumaan puutarhakauteen. Selailin viimeisintä Viherikkuna lehteä. Mukavaksi yllätyksekseni törmäsin lehden sivuilla vanhaan ystäväämme, Wärtsilän mustaan. Toki rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta Wärtsilän musta on se nimi jota me viemme maailman kartalle. Tai ainakin Suomen.       Oheinen lehdestä skannattu artikkelin

Scroll to Top