Kevätterveiset kuvien kera täältä etelärannikolta Värtsin lukijoille. Kulkiessani tänään (21.3) eteläisen Helsingin rantoja ja katsellessani auringonvalossa kimaltelevaa merta, mielessä soi kouluajoilta tuttu laulu ”Tuuli hiljaa henkäilee, aalto vapaa välkkyilee. Pikkulintu suruton, laulelee nyt kevät on.”
Täällä oli tänään kevään lämpimin päivä, lämpöasteita ehkä 7-8. Ihmisiä istuskeli rantapenkeillä ja Uunisaaren kalliolla nauttimassa kauniista kevätpäivästä. Cafe Ursula Kaivopuiston rannassa pullisteli väenpaljoudesta. Terassilla tarkeni oikein hyvin kahvitella.
Mieltäni ilahduttivat kevään ensimmäiset muuttolinnut. Kottarainen viritteli ääntään korkealla kuivuneen koivun latvassa. Kyhmyjoutsen uiskenteli liki rantaa ja isokoskelot sukeltelivat syötävää etsimässä. Unohduin pitkiksi ajoiksi ihastelemaan niitä.
”Kottarainen, se tumma lintu,
lauloi pienoisen sävelen,
minkä lauloi, sen totta lauloi,
se koski kuulijan sydämeen”
J.H. Erkko
Joskus äitienpäivää ennen meilläkin vesi vapaa välkkyilee.Sääperi on aina luonut nahkansa toukokuun toiseksi sunnuntaiksi.
En löytänyt tarkasti sopivaa kevätlaulua, mutta seuraavaa sopii kuunnella myös keväisin.
Raita Karpo Laps’ olen Karjalan
http://www.youtube.com/watch?v=sdxEha7unAc&feature=related
Kottaraisia en ole nähnyt täällä vuosikausiin.
Toukokuun alkupuolella nämä meidänkin vedet vapautuvat.
Tänä aamuna oli vielä kuuden aikaan – 18 astetta, toivottavasti tulee kunnon hankikannot, että pääsemme pajunkissoille. Suomi on pitkä maa ja säät sen mukaiset, eilen radiossa soiteltiin Inarin järven rannoilta, siellä kevättä vielä saa korvasen odotella.
Eilen aamulenkillä yksinäinen frakkipukuinen harakka tarinoi minulle koivusta, jotain sillä oli asiaa kun ei karkuunkaan lentänyt. Asia jäi ymmärtämättä, olisko yksinäisyyttään surrut.
Musiikkilinkki oli täysosuma vanhoine Karjala kuvineen (rukkeja, ruiskuhilaita, piirakkaleipureita jne.)! Kiitos Sakari!
Ei täällä Herttoniemenrannassakaan vielä aalto vapaa välkkyile. Jäät lähtevät tavallisesti näistä syrjäisemmistä merenlahdista huhtikuun puolenvälin paikkeilla.
Nyt mittari näyttää +3 ja taivas on pilvessä. Luvassa on vesiräntää.
Terveiset vaan täältä ruotsin länsirannikolta Göteborgista.
Täällä on maa ollut sula lumesta jo kuukauden verran.
Nyt parina kolmena päivänä on saanut kulkea ihan kesä vaatteissa, on ollut 20+ saa sanoa hiki hatussa ihan.
Kottaraisia on ollut ja kukat kukkivat ,tulpaanit ovat nupulla, siis kevät on jo pitkällä.
Syreeni pehkossa on suuret nuput.
Täällä on peipposet olleet koko talven, olen ruokkinut niitä, etteivät kuolisi nälkään kun on ollut kylmää aiemmin, punarintakin oli koko talven.
Kyllä kesä keikkuen tulevi sanotaan.
Lämpöisiä kevätpäiviä kaikille Värtsin lukijoille
Mailalta
Tämän kotoisen rantareittini varren sulapaikkoihin oli tänään ilmaantunut kaksi telkkäpariskuntaa.
Ja mikä ihaninta, kadut ja tiet ovat sulat! Enää ei tarvitse pelätä liukastumista.
On aina keväinen juhlahetki, kun näen Karjalan Pyhäjärvellä ensimmäiset isokoskelot – joskus sitten toukokuussa jäitten lähtiessä.