16.2.2012

Lukijoilta

Miehemme Karibialla

Matkailin Paavon päivän tienoilla Kolumbuksen vanavedessä 2650 merimailia Karibian merellä ja maissakin yhdeksällä saarella. Ohessa muutamia muistihavaintoja ja hajakuvia reissusta. Amiraali Kolumbushan aloitti nykyisen impearilismin v. 1492, kun purjehti Intiaa etsimään, mutta eksyi kuitenkin Bahamasaarille. Vikipediassa lisää. Osa Karibian saarista on itsenäistynyt ja osa yhä löysässä liitossa ex-emämaahansa Euroopassa. Valuuttaa on monenlaista, mutta taalat kelpaavat […]

Lukijoilta

Rolle eli Kisu

Elämämme kissoja 2/2 Viimeisin kissamme oli Rolle. Me emme ottaneet Rollea, vaan Rolle otti meidät. Eräänä erittäin kylmänä joulukuun iltana huomasin pihallamme kookkaan kissan. Tottakai rupesin kyselemään siltä kuulumisia. Minne matka? Kenen kissa olet? Osaatko kotiisi? Kovin näytti eksyksissä olevalta. Kehotin sitä tulemaan sisälle edes yöksi pahinta pakkasta pakoon. Aamulla soittelin opettajalle ja pyysin tiedustelemaan

Näkövinkkeli

Pohjolan Monaco

Istuttiin taannoin iltapäivää erään isännän kanssa. ”Tehhään Värtsilästä Monaco”, lausui isäntä, kun tuli puheeksi kuntaliitokset. Meinasin puota tuolilta lattialle, niin oli yllättävä ehotus. Toillaanni. Pohjolan Monaco. Ainakin Värtsilän koko siihen riittäisi, netistä löytämieni tietojen mukaan Monacon koko on vajaat kaksi neliökilometriä ja Värtsilän vastaavasti 144. Jos turjailija Kirunen ehottelee Juukaa Pohjolan Parriisiksi, miksei myö tehtäisi

Scroll to Top