11.2.2012

Luonnollista

Kuutamokuvia

Tässä kaksi kuutamokuvaa Patsolan mäeltä kylälle päin.  Kuvien yläosassa näkyvä valorivi on Venäjältä kajastavia  sikäläisen Värtsilän kylän valoja.   Rajan takainen kylä näyttää olevan ihan tulessa. Ei sentään.  Keskimmäisessä  kuvassa on jonniin verran epätarkkuutta kun kamera ja kuvaajan näpit olivat kovilla pakkasessa.    

Ab Wärtsilä Oy, Ajan patinaa, Historia, Uusi-Värtsilä

Viimeiset kahvit

Wärtsilän lopettamisesta Uudessa-Värtsilässä 1968  kirjoitettiin muutama päivä sitten, mutta palataan vielä Helge Ratilaisen kuvien myötä tuon vuoden tammikuun 13. päivään, jolloin siellä juotiin viimeiset kahvit. Sotakorvauksien päättymisen, sähkön saannin vaikeuksien ja vanhanaikaisen tuotantotekniikan on sanottu heikentäneen tehtaan kannattavuutta. Alhaisen jalostusasteen tuotteiden kysyntä väheni. Pääjohtaja Wilhelm Wahlforssin kerrotaan pitkittäneen lopettamista. Hän tunsi lukkarinrakkautta entisiä Värtsilän rautatehtaan

Näkövinkkeli

Kaunista

Haruki Murakami: Norwegian Wood, suom. Aleksi Milonoff, Tammi 2012. Jos joskus olen lukenut kirjaa löysästi, ikäänkuin virheitä tarkkaillen, se tapa on tullut vuosien kriitikon työn myötä. Olen kirjoitellut juttuja kymmeniin lehtiin, mutta usein on ollut mukana tunne, että nuoruuden sävyjä en enää saavuta, tunnepitoista suhtautumista lukemaani, vailla kriittisyyden häivää. Murakami yllätti minut. Luin yli 400

Scroll to Top