Ihmettä kerrakseen.
Lueskelin Värtsistä E-M Lintusen viime talvisen matikkajutun ja ajattelin tuoda esille omia kokemuksiani. Kävin ensimmäiset kerrat madepilkillä jo –70-luvun lopulla Sääperillä ja Jänisjoella. Saalista ei tullut, tappioina kirjattiin muutama pohjapuihin jäänyt pilkki. Useita vuosia tuli koluttua tyhjää, mutta periksi ei annettu. Ratkaisevat vinkit hommaan sain lopulta Värtsilän Yhteishyvän viimeiseltä myymälänhoitajalta Aarni Hintsaselta. Tämä matikkaguru ja kalakaverinsa, nyt jo edesmennyt Sistosen Topi, olivat tiedustelleet vanhoilta kalastajaukoilta perinteisiä matikkarysien paikkoja. Näiltä paikoilta he olivatkin saaneet sitten pilkkeihinsä oikeita kalaosumia ja tästähän se tietynlainen buumi sitten alkoi. Koetuille paikoille vaan sitten yrittämään suurin odotuksin.
Parhaastaan Jänisjoella oli toistakymmentä pilkkijää yhtä aikaa töissä. Minullakin tärppäsi; sain kuin sainkin ensimmäisen pilkkimateeni Vääräkoskelta helmikuussa –85. Hetkessä oli jotakin juhlallista, kun vuosien aherruksen tulos tällä tavalla konkretisoitui. No, vielä on saanut senkin jälkeen monet oppirahat maksaa. Kaloja vain ei aina kerta kaikkiaan löydy; joko niitä ei paikalla ole taikka ne eivät ole syystä tai toisesta otillaan. Kaira on tullut porattua joskus pohjakiviin tai jään sisällä olleeseen hiekkaan.
Saalisvarmuus on kuitenkin keskimäärin parantunut; paikallis- ja kyseisen kalan elintapojen tuntemuksen koheneminen ovat jo sinällään tuoneet lisää tärppejä . Ratkaisevin muutos on ollut kuitenkin ns. ryöstäjän vaihtaminen syöttipilkkiin, syötillä kalat löytää varmemmin myös varsinaisen kutuhuuman ulkopuolella. Ns. vanhat paikat on tullut miltei joka talvi koluttua, muutaman paikan olen itse löytänyt vihjeiden perusteella ja rannanmuotoja tarkkailemalla lisää. Syöttinä käytän ehdottoman tuoreista pikkukaloista leikattuja palasia, jotka on syytä kiinnittää koukkuun huolellisesti; matikka on tosi etevä varastamaan syötin.
Parhaan saaliini sain muutamia vuosia sitten tammikuun lopun päivänä jo ennen varsinaisen pimeän tuloa. Porasin joelle ns. varmaan paikkaan valmiiksi reilusti toistakymmentä reikää ryhmään ja aloin onkia. Välittömästi houkutusheilausten jälkeen siima selkeästi värähti ja kala oli kiinni. Tämä toistui samalla avannolla vielä yhdeksän (9) kertaa eli sain kymmenen (10) madetta. Kaloja olisi varmaan tullut enemmänkin, mutta saatuani tällä tavalla jo sangon täyteen nostin pilkin ylös ja läksin pois. Olin jäällä kaikkiaan vain 50 minuuttia.
Joskus ei pariin tuntiinkaan tapahdu mitään ja sitten kuitenkin vartin aikana voi tulla vastaavasti jopa useita kaloja. Kärsivällisyyttä tämä homma vaatii, mutta madekeitolle on siis täysin mahdollista päästä. Mitään varsinaisia jättimateita en ole saanut, suurimmat pilkkikalat ovat olleet reilun puolentoista kilon painoisia, verkkomatikat kilon verran kookkaampia.
Mateita olen siis pyydystänyt myös verkolla ja katiskalla sekä syöttikoukuilla. Kaikilla menetelmillä kalaa on tullut, mutta pilkkimadetta arvostan eniten. Parhaana talvena olen saanut yhteensä noin 40 madetta verkolla sekä katiskalla ja pilkkimateet päälle. Nyt on ollut peräkkäin useita varsin heikkoja matikkavuosia. Syy on luultavasti luontaisessa kannanvaihtelussa, koska tämä talvi on ollut pitkästä aikaa hieman lupaavampi. Reilusti vuodenvaihteen jälkeen pyyntiin pantu verkko ei tosin ole antanut vielä saalista, mutta kaksi viikkoa sitten sain kolmen tunnin reissulla yhden pilkkimateen ja noin viikko takaperin syöttikoukut antoivat neljä (4) madetta ja yhden suuren hauen.
Pilkkihauki.
Matikka on ainakin vanhempien ihmisten mielissä niin arvostettu kala, että runsaankaan saaliin sattuessa kalat eivät jää käsiin; minäkin vein takavuosina joka talvi mm. Ramille Sinilintuun monet mateet. Mihinkään ryöstökalastukseen ei ole siitä huolimatta syytä ryhtyä, sillä siitäkin on näyttöä että kalat voivat jotenkin “hylätä” jonkin suosikkipaikkansa vuosiksi häirinnän takia. Muistelen, että 1980-luvulla Haminassa paikallinen kalastuskunta kielsi eräänä talvena mateiden pilkkimisen merenlahdissa, koska kyseinen kalastusmuoto meinasi oikeasti runsaiden saaliiden myötä ns. riistäytyä käsistä!
Laitan tähän juttuun suolaksi muutaman valokuvan miehen mittaisista kaloista; mittamiehenä kuvissa on kuopuksemme, rajakenraalin ja eläkerovastin kaima, kova kalamies Erkki Johannes Raerinne.
Jussi Raerinne
Iskarin pettämä.
Made in Finland on hyvä kala, lähes kertomuksensa veroinen.
Ja pieniä ihmisiä, kalan kokoisia.
Hienoa! Olet onnistunut niin kalastamisessa kuin kirjoittamisessa.
Hienoa Jussi, Kiitoksia !
Kalamiehet ovat tunnetusti sellaista porukkaa, että heiltä ei saa totuudenmukaisia vastauksia mistään omasta kalastustaan koskevasta asiasta. Jussi on poikkeus.
Olen kysellyt kalamiehiltä kalansaaliista, kun itse en ole saanut mitään, tai jonkun patsin tai kuoreen joka hampaillaan pitää kiinni verkon langasta.. niitähän ei kaloiksi lasketa.. Olen saanut ympäri pyöreitä vastauksia ”aina on jotain tullut” tai ”on ne koprat kalalle haissut”.
Onko siinä perää, että mitä huonompi sää, sen parempi matikkakeli?
Matikan pyynti ei suinkaan ole tietynlaisesta salaperäisyydestä huolimatta mitään salatiedettä. Siihen pätevät samat pyynnin onnistumisen elementit kuin muihinkin kaloihin; oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pilkki- ja koukkuhommissa tietenkin tarjolla on oltava mieleistä evästä. Matikka tietenkin on selkeämmin sesonkilaji kuin mikään muu kala, kesällähän se tuntuu olevan täysin kateissa jos silloinkin se on aivan oivallista syötävää. Se vaatii elääkseen mahdollisimman kylmää vettä, poikasvaihetta lukuunottamatta se hakeutuu lämpimänä vuodenaikana niin syvälle kuin veden happipitoisuus sen sallii, ehdoton eloonjäämiskynnys on n.18 C.
Toinen salamyhkäisyyttä luova tekijä on sen hämäräaktiivisuus, se on kiisken ohella oikeastaan ainoa yösyöjä. Mm. pilkkimatikat ovat nousseet jään paremmalle puolelle n. klo 15-01 välisenä aikana. Tässäkin poikkeus vahvistaa säännön; olen saanut suurimman pilkkimateeni 1,8 kg Ilomantsinjärvestä maaliskuun pilvisenä päivänä hieman ennen puoltapäivää muun pilkinnän yhteydessä.
Säätilan vaikutuksesta mateen liikkumisaktiivisuuteen voin sanoa, että ilmanpaineen muutos yleensäkin aktivoi kaloja. Voimakkaampi aktivoituminen tapahtunee mieluummin silloin kun korkeapaine muuttuu matalaksi. Pitkät korkeapainejaksot esim. sydäntalven aikana eivät ainakaan itselleni ole antaneet runsaita saaliita. Varsinaisia matikkapyryjä en voi siis havaintojeni perusteella allekirjoittaa; matalan aikana kaikki kalat liikkuvat paremmin ja lauhalla ilmalla tulee useammin oltua pyyntitouhuissa jäällä.
Kuunkierron vaikutusta kalantuloon olen tutkinut parhaana matikkatalvena 2002-03. Katselen tässä edessäni pöydällä olevaa kaaviota, joka mielestäni kertoo melko selvästi useampia mateita sisältäneiden saaliiden ajoittuvan täysikuun paikkeille. Homma ei siis ole mitään huuhaata.
Mateen pyynti on itselläni keskittynyt Värtsilässä lähinnä Jänisjokeen, sattumamateitahan esim. metsälammissa kyllä olisi, mutta niitä ei ole juuri tullut häirityksi. Kaustan vesistä on pikkumatikkaa joskus saatu. Sääperin madekanta hävisi 2000- luvulle tultaessa jostakin syystä täydellisesti, aikanaan siitäkin tuli enimmäkseen pienenpuoleista luikeroa joskus runsaastikin. Kunnostushankkeen yhteydessä suoritetun rajun hoitokalastuksen (yli 40 tonnia lähinnä särkeä ja pientä lahnaa) jälkeen mateita on järveen kyllä istutettu, mutta muutamia hajahavaintoja lukuunottamatta niistä ei ole kenenkään saalispussi juuri karttunut. Muutaman viikon takainen koukutus Sääperillä ei tuonut muita havaintoja kuin kadonneita syöttejä, mutta joelta siis tuli muutama made, niinkuin jo kirjoituksessani kerroin.
Eero-Matti vihjaili Alpon kalajutun yhteydessä suurista hauista. Kyllähän joki on kohdaltamme molemmilta rannoilta kieltämättä muutaman hyvän murikan antanut. Vuosien varrella on puntariin kiikutettu meidänkin toimestamme kymmenkunta 4 – 10 kg painoista kalaa yhteispainoltaan n.70 kg. Verkkohaukia niistä on puolenkymmentä, neljä on haksahtanut iskariin ja tuorein tapaus – yhdeksän kiloa, 113 cm – pari viikkoa sitten yksihaaraisella matikkakoukulla!
Jänisjoessa tavataan muuten peräti n.20 eri kalalajia. Itse sain eilen uuden bongauspisteen, kun riimuverkossa oli 1,24 kg painava kirjolohi!
Kuvassa esiintyvä pilkkihauki on muuten Erkki Johanneksen itsensä saalistama. Painoa 4,2 kg Sääperistä Pääsiäisenä 2009. Isän apua tarvittiin venkaleen nostamisessa jäälle, mutta ammattimiehen otteilla poika sen itse tartutti ja väsytteli. Pilkkimateitakin hän on muutaman saanut ja virvelillä viime kesänä 6 kg:n hauen, mutta se on sitten jo toinen tarina.
Vanhemmissa lapsissamme on myös mateenpilkinnän taitajia.
Alpon kommenttiin todenpuhumisesta kalahommissa; olen vakuuttunut siitä, että tyhjänpäiväinen salailu ja kyräily on varmin tapa saada omatkin saaliit tyrehtymään. Kalaa riittää selkeästi alikalastetuissa vesissä aivan varmasti kaikille ja kaikki asiaan liittyvä tietotaito on syytä laittaa reilusti kulkemaan eteenpäin. Jos ketä esim. tämä matikkahomma kinnostaa, olen valmis neuvomaan niksit ja paikat, mitä itse vain tiedän. Kaverin kanssa aikakin kuluu paremmin, ainakin silloin kun tärpit ovat harvemmassa.
Yötöiksi menee tämäkin kirjoittelu, pitäisiköhän lähteä vielä matikkapilkille?!
Oispa ihanaa, jos matikka ilmestyisi rappusellemme.
Teitä Erkkejä on tällä kylällä niin monta, että ihan meinaa mennä sekaisin. Kiitokset kaloista naapurin Erkille vieläkin, kiitos kiitos. Mirja
Tuossahan se vastaus kysymykseeni tulikin. Sanoit ylempänä:
”Voimakkaampi aktivoituminen tapahtunee mieluummin silloin kun korkeapaine muuttuu matalaksi”.
silloinhan se myräkkä syntyy jos on syntyäkseen. Eihän korkeapaineella ole myräköitä. Matalapaineellakin satelee enempi tasaisesti. Hyvää tutkimusta Jussi, ja kiitoksia kun jaat sitä meille muille.
Tuli tuosta matikkapyrystä mieleen jopa yksi täysin päinvastainen kokemus, kun yleisesti kuitenkin ajatellaan sen parantavan saalista.
Ahvenen pilkkijöille on tuttu ilmiö, miten kala menee ”jumiin”, jos jo lumettomalle huhtikuun jäälle sataa yhtäkkiä reilu kerros lunta. ”Jumi” jatkuu muutaman päivän, mutta laukeaa sitten ja kala syö ja liikkuu taas normaalisti.
Koukutettiin taas kerran Ilomantsinjärvellä madetta, huhtijäillä viriteltiin pyydykset iltapäivällä uudelle paikalle aivan Saharannan uimalan eteen lupaavan oloiselle karikolle.
Iltamyöhällä koukut jo koettiin, saalis kaksi madetta. Seuraavana aamuna oli neljä kalaa ja mieli korkealla, nyt näitä tulee kun kelikin on kohdallaan. Iltapäivän aikaan säätyyppi rupesi kuitenkin muuttumaan, pukkasi takatalvea kunnollisen lumipyryn myötä. Eipä hätää, paremmaksihan tämä vain matikanliikkeen osalta muuttuu, ajateltiin.
Lunta tuli seuraavana yönä niin paljon, että aamulla koukkujen etsimiseen jäälakeudelta kului varsin paljon aikaa ja askelia.
Kaikki koukut lopulta löytyivät ja ne kerättiin saman tien pois, mutta eipä ollut yhtään madetta, ei edes merkkejä vierailuista näkynyt syöteissä. Kalan liike oli purkusään myötä pysähtynyt kuin seinään!
Mysteeriksi jäi tämä ilmiö, matikka meni ahvenen tavoin ”jumiin”. Ahvenen kohdalla tämä on helppo ymmärtää, koska jään allehan tulee nopeasti lumipatjan myötä pimeä. Miksi siihen reagoi samalla tavalla myös made, joka kuitenkin tunnetusti ”yötä rakastaa”?
Mielenkiintoista.. Jospa niillä matikoillakin on reumatismi niinkuin minullakin, että säätyypin muuttuminen tietää aina kolotuksia siellä ja täällä. Ja herkempiähän heidän on oltava kun eivät voi katsella säätiedotuksia telkkarista vaan on tunnettava sään muutokset luissa ja ytimissä.
Olen pyytänyt matikoita lähinnä Kiteen Pyhäjärvellä tavallisella isolla onkikoukulla, jossa on syöttinä ahven. Painona olen pitänyt mutteria, jotta pyydys pysyy pohjassa. Eräs matikka painoi noin kolme kiloa. Suurempikin oli kerran kiinni, mutta ei paljoa noussut pohjasta. Lopulta se sylkäisi suustaan aiemmin kiinni tarttuneen kiloisen matikan, joka oli osittain sulanut, ja meni menojaan.
Suurin tällaisella pyydyksellä saamani hauki painoi 7,5 kiloa. Ei niitä ole useampaa tullutkaan. Neljän tuuman kairanreikää piti suurentaa, onneksi ei ollut jäätä kuin 20 senttiä.
Pilkillä kokeilen usein onneani Kontiolan syvänteellä, jossa on vettä syvimmillään 16 metriä. Siellä tärppää usein matikkakin, varsinkin jos pitää kuoretta syöttinä. Pilkkiessä virittelen aina pari matikkakoukkua, joita käyn kokemassa puolen tunnin välein. Paras päiväsaalis on ollut toistakymmentä matikkaa. Ehdottomasti paras ajankohta on aprillipäivä. Silloin ei haittaa, oli keli millainen hyvänsä.
No johan oli Erkillä hyväsydäminen matikka!
Antoi oman syomänsä matikan Sinulle ja läksi nälkäisenä luikertamaan. Pitäisiköhän lähteä aprillipäivänä sinun matkaan pilkille varmistamaan kalansaaliit.. Eihän niitä muuten kukaan usko
Muistan yhden matikkalegendan vanhoilta ajoilta. Yhteishyvän Hintsanen ja olikohan Immosen Keijo vai kuka se toinen kun menivät matikkapilkille tuonne leirintäalueen tienoille joen jäälle. Kyllä oli matikka ollut otillaan, niitä pilkkireikiä siellä jälkeenpäin hiihdellessä ihmeteltiin, oli reikää reiän vieressä.
Yks ja toinenkin siellä kävi onneaan kokeilemassa sen jälkeen, mutta samanlaista saalista en kuullut toista saadun.
Tänään ystävänpäivänä jatkoin matikan opiskelua. Ehdot tulivat tästäkin opiskelusta ihan reilusti. Madeystäviä ei ollut verkkoon vieläkään ilmaantunut. Ruskeaa humusta kyllä oli pyydyksessä puistella asti. Joessa vedenpinta on pakkasjakson aikana laskenut jo useita kymmeniä senttejä. Tästä johtuen virtaus on huomattavasti hiljentynyt, joten limottumiselle on oivalliset olosuhteet.
Matikkapilkillekään ei ole nyt pakkasella ollut mitään erityistä paloa. Vuosien varrella sitä on tullut kokeiltua monenlaisilla säillä; kovempi keli tuottaa selkeitä ongelmia. Mieshän tarkenee kun panee reilusti vaatetta päälleen, mutta esim. avannon, siiman ja kairan jäätymiseen parhainkaan villapaita ei juuri auta. Hermojahan tämä kysyy, mutta kyllä se siitä vielä lauhtuu.
Lehdessä on ollut pari uutista madepilkkikisoistakin, ainakin Rääkkylässä ja Lieksassa niitä on jo järjestetty; saalistakin saatu sen verran, että sijoitukset oli pystytty ratkaisemaan.
Maaseudun Tulevaisuudessa oli viime viikolla kuva, jossa jollakin pyyntimiehellä oli suuri lumilapio täynnä mateita. Eilisessä lehdessä olikin heti jo tekstiviesti; nimimerkki Aattelepa ite oli kirjoittanut: ”Kutumateen pyynti pitäisi vihdoin kieltää! Ei metsoakaan ole ammuttu soitimelta enää moneen kymmeneen vuoteen.”
Itsekin olen pohtinut joskus tätä rinnasteisuutta; tosin mieluummin toisesta näkökulmasta: Kun kutukaloja kerran saa pyydystää, niin miksi ei myöskin lisääntymisen hurmiossa olevaa riistaa? No, eihän se aivan ongelmatonta tietenkään olisi, mutta toisaalta lie aivan sama, mihin aikaan vuodesta kiintiöidyn saaliin käy korjaamassa talteen.
Tuttava mies kertoi, että hänen isällään oli ollut aina tapana käydä ampumassa äitienpäivämetso. Vaikka kevätpyynti sittemmin kiellettiin lailla, vanha veteraani ei halunnut vuosikymmenten perinnettä katkaista vaan kävi edelleen nappaamassa kuningaslinnun joka kevät vielä 1970-luvullakin joitakin vuosia ennen kuolemaansa. Tämän tarinan taustoja jonkin verran tietäen olen kuitenkin aivan vakuuttunut, että kyseinen metsästäjä ei ollut mikään riistantuhooja, mieluummin päinvastoin!
En ole asiantuntija, mutta made ei liene vielä taantumassa oleva laji. Ainakin kesällä niitä meni verkkoon riesaksi asti.
Lintujen kevätmetsästystä en hyväksy. Jos Suomen kaikki 15.000
metsästäjää päättäisi ottaa keväällä metsästä kiintiömetsonsa, näkyisihän se poikastuotannossa hyvin pian. Keväällä tähtäimessä ovat aikuiset,lisääntymisikäiset linnut, joiden elintila on kaventunut jo laajojen avohakkuiden, sekä metsäautotieverkoston vuoksi. Syksyllä sentään mukana ovat myös nuoret linnut.
Olin sattumalta kerran Aunuksessa hanhien kevätmetsästyksen aikaan. Siellä näkyi suomalaisseurueiden lisäksi myös väkeä Karjalan presidettiin asti.
Paikallinen opas näkyi jakavan ”läänitykset” kullekin metsästäjälle metsätienvarresta läheltä Laatokan rantaa. Ampuivat lähes pimeässä iltalennolla olevien lintujen ääntä kohti. Osa metsästäjistä näkyi olevan huomattavasti juovuksissa.
Aamun valjettua jotkut keräilivät haavikkoja rantapöheiköstä.
Lahtaamiselta se näytti, eikä metsästämiseltä.
En tunne nykyistä Venäjän käytäntöä tässä asiassa, mutta suomalaisten ei pitäisi mennä kevätmetsästykseen mukaan, vaan toimia eettisten arvojen puolesta. Sikanaudalla pärjää hyvin!
Kalastuksessa ainakin näitten tavanomaisten maatiaislajien kohdalla taitaa ongelmana olla enemmän se, ettei niitä kalasteta tarpeeksi. Nuorta väkeä ei kohta ole niissä touhuissa ollenkaan, tokko edes syönevät muuta kuin pitsaa. Särkien ja ahventen pyytäminen vaikkapa katiskalla olisi kalavesien hoitoa, mutta yhtä kaikki siitä pitää kaiken maailman luvat maksella. Nyt pitää nimensä ja puhelinnumeronsakin töhertää katiskan kylkeen, jotta ”rikolliset” saataisiin paremmin kiinni.
Vaikka heitinkin edellämainitun kala-riista rinnastuksen keskusteluun, en ole itsekään missään tapauksessa kevätmetsästyksen kannattaja. Mikään tekijä ei nykyisin puolla tällaista käytäntöä. Jos maassamme olisikin vain mainittu 15 000 metsästäjää, kontrolloitu soidinpyynti ei olisi välttämättä mikään ongelma. Riistanhoitomaksun suorittaneita henkilöitä on kuitenkin tällä hetkellä jo n. 20-kertainen määrä; kaikki eivät tietenkään metsästä ainakaan kanalintuja, mutta huomattavan suuresta joukosta on silti kyse.
Venäjän metsästyslaki salli ainakin Karjalan alueella vielä muutama vuosi sitten metsokukkojen pyynnin 1.-10. toukokuuta välisenä aikana, mutta tästä käytännöstä lie virallisesti jo nyt luovuttu. Pyyntiähän se ei sinänsä välttämättä estä…
Minäkin katsoin jonkin ulkomaalaisen hanhien teurastusvideon You Tubesta; tympeältä näytti!
Pesimärauha kuuluu mielestäni kaikelle riistalle, myös ns. vahinkoeläimille. Kanalintujen kohdalla rukkaisin kyllä pyyntiaikaa myöhäisempään syksyyn; syyskuu saisi olla vielä rauhoitusaikaa ja vastaavasti marraskuussa olisi mukava kulkea lintumetsällä.
Ovatpahan rajoitukset mitä tahansa, sekä kala- että riistapuolella järjen käyttö on tietenkin sallittua, jopa suotavaa!
Kalastus on todellakin pääsääntöisesti liian vähäistä ja toisekseen sekin vähäinen kalastus on liian valikoivaa. Uistinmies kerää vain petokaloja ja harvoista verkoista ui läpi juuri se porukka, jota useimmista järvistä pitäisi eniten harventaa. Kaikenkaikkiaan, jonninjoutavista silmäkokorajoituksista ja rauhoitusalueista olisi syytä päästä pienvesillä mahdollisimman paljon eroon. Istutuskalojen eli vieraiden lajien vuoksihan näitä säädetään; joskus ne ovat perusteltuja, joskus valitettavasti eivät.
Nuoriin kalastajiin on onneksi kiinnitetty valtakunnallisissa kampanjoissa huomiota. Täälläkin Värtsilässä paikallisen Uusikylän-Patsolan osakaskunnan toimesta järjestettiin pari vuotta sitten kalastusaiheinen teemapäivä Värtsilän koulun oppilaille ja opettajille, palaute oli myönteinen.
Mikähän muuten mahtaa olla pyyntivesi, josta saa kesällä madetta jopa ”riesaksi asti”? Uskon, että se on mahdollista, mutta tarkempia yksityiskohtia tuntematta ilmiö on todella mielenkiintoinen!
Kajoon järvi Juuassa oli vuosikymmeniä meidän kalajärvi. Sieltä
todellakin ui verkkoihin tietyistä syvänteistä matikoita kesälläkin. Vettä oli niissä kohdissa n.30m veneen alla. Se järvi
on tunnettu kahdesta eri muikkulajista, joista toinen kutee juuri näihin aikoihin ja toinen loppukesällä. Minulla oli aina se
soutajan ja huopaajan ihana osa, joten älkää silmäkokoja kysykö.
Paljon olen elämäni aikana luonnossa liikkunut, mutta en metsästä
aseen kanssa. Linnunhaukkukokeissa olin muutaman kerran oppaana.
Opastin pystykorvaa ”oikean puun” juurelle. Se oli mielenkiintoista.
Piti etsiä tätä viimetalvista juttua ihan jonkin aikaa; pelkällä otsikkohaulla ei jostakin syystä tärpännyt.
Viime kevättalvi antoi loppujen lopuksi kuitenkin Jänisjoesta muutaman verkko- ja katiskamateen, eksyipä yksi vaeltelija vielä sulan vedenkin aikana lahnojen seassa riimuverkon silmään.
Nyt on kuitenkin jo uusi sesonki menossa, verkotin jokea saunarannassa myöhäsyksyllä puolitoista kuukautta; saaliina parikymmentä lahnaa, kaksi kuhaa, kaksi haukea, yksi kirjolohi ja yksi hyvä matikka. Joen jäädyttyä kävin pyydyksen pois, roskaa oli virran mukana kertynyt niin paljon, ettei pyyntiä kannattanut siinä vaiheessa jatkaa.
Monen vuoden tauon jälkeen innostuin viemään jäänalusverkot Sääperiin. Uudenvuodenpäivänä ahkeroin vaimoni kanssa muutaman tunnin Hiidenvaaran puoleisella rannalla ja lopputuloksena pyyntiin jäi kahden 55-millisen riimuverkon jata n. kolmen metrin syvyyteen. Pyyntöä on kolmesti käyty kokemassa, saalista on tullut kolme haukea ja – yllätys, yllätys – nätti mateenmörkö, jolle digivaaka näytti painoa 2,570 kg! Ykköskala(t)
ei sinänsä vielä mitään todista, mutta lajin kotiutusistutukset eivät ehkä ole menneet aivan turhaan. Viimeinen tiedossani oleva varma havainto alkuperäismateesta mainitussa vesistössä on keväältä 2003, jolloin pahan happikadon seurauksena lähteensilmiin ajautuneiden lahna- ja särkiparvien seassa lipui myös tämä arviolta n. puolen kilon luikero.
Pienenpuoleista madetta järvessä oli vielä 80-luvulla varsin runsaasti, katiskaankin ajautui joskus Haponojalla kutuparvi, jossa oli yksinlukien peräti 53 kpl näitä keskimäärin puukonpituisia ”matoja”.
Pientä matikkaa saatiin katiskoilla runsaanpuoleisesti joskus 90-luvulla myös Kaustan vartion rannasta Tervalammen(?)purosta; Nissisen Sulo neuvoi paikan, oli rajamiehenä ollessaan siitä itse pyytänyt. Tietämättämme samaisessa purossa tai joessa lähempänä Pesälampea lojui sen talven ajan myös kuollut mies, edellisenä syksynä kadonnut Viljo Nenonen.
Jänisjoki antoi eilen syöttikoukuista kaksi pikkumadetta. Koukut kerättiin pakkasen alta pois, rysäpyyntiä valmistellaan. Pyydys on varattu ja kunnostettu; edesmenneen tätini miehen Toivo Väyrysen valmistama suurikokoinen harvasilmäinen ansa. Kuinka homma meiltä ensikertalaisilta onnistuu, se lähipäivinä ja -viikkoina selvinnee! Myös pilkkiä täytyy käydä matikoille tarjoamassa, kunhan keli lauhtuu.
KIva juttu kun Jussi taas palaa matikan opiskelun pariin. Rysäpyynti ei ole kovin helppoa. Teehän kuvasarja siitä opiskelusta. Minulla on ollut vain yhtenä talvena matala rysä matikoille jään alla. JOs tietää kulku / kutupaikan niin vielähän sitä jaksaa yrittää. Nyt on vain verkkoja vedessä. Tällä viikolla on tullut kaksi madetta. Arviolta parikiloisia mätikaloja.
Silloin Toivo Väyrysen aikaan kävin useinkin ostamassa häneltä kalaa. Aina hyväntuulisena hän otti hiihtäjän vastaan. Useimmiten kalaa oli hangessa säilössä. Jos ei matikkaa niin jotain muuta. Hankeen ne laitettiin meilläkin ellei sitten heti laitettu ruuaksi. Oikein hyvä ja lämmin tunne jäi mieleen kun oli käynyt Topin kotona. Olipa kalaa tai ei.
Matikan opintoja voi kertailla näinkin jouhevissa
merkeissä.
*
Ikävä tapaus tuo mopomiehen puroon suistuminen
kohtalokkain seurauksin. Mekin näimme hänet sattumoisin
juuri niillä kulmilla Kaustan hautausmaalla käydessämme.
Vasta aikojen päästä selvisi mihin polku oli päättynyt.
Eipä Jussi noita perinnekalastajia enää kylällämme juuri lisäksesi ole, Valto omalla tyylillään on hoitanut Sääperin perinteitä.
Kiitos Jussi hienoista kommenteistasi!
Itse laitoin jo marraskuussa talviverkkonarut valmiiksi jään alle, olen tosi huono menemään ensijäille, siitä tämä varotoimeni.
Kuukausi sitten lähdin kairailemaan narut esiin, kuinkas kävikään… liian tarkasti kairani meni toisen päätymerkin vierestä ja naru tietenkin poikki samoin tein!
Nyt ostin pari viikkoa sitten kalliin ”verkonaru-uitto härvelin” josko viikonloppuna saisimme verkot vihdoin jään alle!
Viime vuonna tietääkseni myytiin tasan kaksi kpl pitkäsiimalupia, lisäkseni toinen taisi olla Jussille? Minulla on perinteinen siimapaikkani joen mutkassa ennen rajamiesten riippusiltaa, taitaa olla Immosen Ketin perinteisiä pyyntipaikkoja tämä?
Sain tietää Jukka Kolehmaiselta että vanhoja, Toivo Väyrysen tekemiä jokirysiä löytyy Raerinteen Jussin navetasta, samoilla pyydyksillä kalastimme Ukko-Topi Lintusen kanssa Jänisjoella.
Vieläköhän jokirysäntekijöitä jostain löytyisi? Itse harrastan rysäpyyntiä hauenkutuaikaan Sääperillä, Kivikankaan nykyiset rysät ovat vaan aivan toista kuin vanhat Jänisjoen jokirysämme.
Kerrotte rysäpyynnistä tarkoitatteko pystyrysiä vai jotakin muuta. Jos on selvillä mateen kutupaikasta niin tavallinen katiska kelpaa myöskin pyyntivälineeksi. Itselläni on muutama verkko Pyhäjärven puolella ja mateita saan nyt jonkun kappaleen kun ne uivat kutualueelleen. Sitten paluu matikoita jokunen ja lopputalvi onkin haukien sekä ahventen pyyntiä.
Kerrotte Toivo Väyrysen jokirysistä niin kysyn oliko niiden rysien verkko kudottu vanteiden päälle samoin nielu vai tehty valmiista havaksesta ja jamottu sopivaan kokoon. Siis onko jamontasaumaa vai kutomalla laajennettu ja supistettu.
Ukko-Topi Lintusen kanssa pyytämilläni, Toivo Varosen rysät olivat 3-4 nieluisia, n. 5m havaksilla tehtyjä rysiä.
Isot kutulahnat ja kuhat näillä pyydyksillä saimme, en asiaa muistanut mutta Jukka Kosonen laittoi viestiä 8kg kuhasta minkä rysäpyynnissä Jänisjoella takavuosina saivat.
Toivo Väyrysen rysät siis tarkoitin
Siimaluvan lunastin aikanaan useana vuonna, mutta omaa siimaa en veteen asti kuitenkaan saanut. Pariin vuoteen en ole nyt ostanut enää myöskään mainittua lupaa, vaikka siimoja minulla on kaksinkin kappalein. Tiettyä mielenkiintoa on kyllä tätä pyyntitapaa kohtaan aina ollut ja on edelleen etenkin matikan siimapyyntiin jään alta; tiedän Suomessakin sitä kokeillun ja You Tuben videoissa venäläiset näyttävät saavan sillä systeemillä ihan aikuisia mateita.
Jokirysistä mainittakoon, että ostimme Kolehmaisen Jukan kanssa useita vuosia sitten yhteisomistukseen kaksi suurta rysää Väyrysen Artolta. Käytimme yhtenä keväänä niitä lahnan pyynnissä Sääperissä. Valitettavasti emme silloin ymmärtäneet tehdä kauppoja lopuistakin rysistä; ne päätyivät hetikohta eräälle toiselle henkilölle, jonka huolimattomassa säilytyksessä hiiret hakkasivat ne täysin piloille. Rihmapyydyksiähän ei pitäisi säilyttää koskaan muun roinan seassa lattialla, vaan aina seinällä riipuksissa. Menetetty mikä menetetty!
Nuo mainitut kaksi pyydystä ovat kyllä edelleen kunnossa. Mielestäni ne ovat ihan kutomalla kudottuja, kaaret näyttäisivät olevan valmistettu näreen oksista. Pituutta on useita metrejä, korkeutta reilusti yli metrin ja silmäharvuus peräti himppua vaille 60 mm, joten mistään pienen kalan pyydyksistä ei ole kysymys. Mukavampi on kuitenkin saada vähän suuria kuin paljon pieniä kaloja.
Valmisrysätarjonta on internetissä suorittamani kahlailun ja puhelintiedustelujen perusteella todella suppea. Kivikankaalta löytyy näppäränkokoista luokkirysää, mutta silmäharvuus on vain 18(!)mm. Sellainen menee virtaavassa humusvedessä heti tukkoon. Lindemanin versio on 25 mm:n silmillä, joka sekin on aivan liian tiheä. Thainetistä on saanut muutama vuosi sitten vielä 30 mm:n harvuisella kalapesällä olevaa rysää, mutta eipä saa enää. Tiheänpuoleinen sekin tietysti vielä olisi. Hintaa mainituilla vehkeillä on n. sadan euron verran, joka sekin on tietysti paljon rahaa.
Ainoa tapa siis saada täysin mieleisensä rysä näyttäisi olevan valmistaa se itse. Opaskirjoja voi kysellä mm. Kalatalouden keskusliitolta ja tarvikkeita löytyy rautakaupoista sekä kalastustarvikeliikkeistä. Vanteet voi tehdä vaikka alumiiniputkesta ja esimerkiksi valmista havasta harvoillakin silmillä saa mm. Kivikankaalta ja Maken Pyydykseltä; hinta harvuudesta riippuen kahdenkympin kahta puolta per kilo.
Katiska on tietenkin kelvollinen vehje matikan pään menoksi, se vain ottaa niin suppealta alalta. Sen pyytävyyttä voi tosin epämääräisemmässä paikassa hieman parantaa lisäohtiaisilla; itse käytin joskus vanhaa irtonaista rysän aitasiipeä. Matikkahan on jääräpäinen kulkija, joka ei välttämättä hevillä poikkea reitiltään. Todistin aikanaan tapausta, jossa samassa avannossa oli pyynnissä kaksi katiskaa. Katiskat pysyivät tyhjinä viikkosotalla, kunnes kerran toiseen katiskaan oli mennyt peräti viisitoista madetta ja toiseen vain kaksi! Sen jälkeen niihin ei taaskaan mennyt yhtään mitään. Pyytö pitäisi siis nähtävästi saada vähintään kymmenien senttien tarkkuudella oikeaan paikkaan.
Minä en ole pyytänyt matikkaa, mutta kerron entisistä pyytäjistä.
Toinen oli Antti Hämäläinen ja toinen Olli Hämäläinen sitä en tiedä
olivatko sukua toisilleen.Antti oli Kaustajärven keskus asukkaita,
siinä sijaitsi postitoimisto ja kauppakeskus.
Olli asui sillä paikalla missä Mikko nyt asuu.
Kyllä heillä oli omat kreviirit minne rysänsä laittoivat.
Anttin pyydysten paikka Tarvaisen ja meidän välisellä selällä.
Ollin pyydysten paikka oli Jormanaisen ja Tikan niemien välinen
vesialue.
Aikaisemmissa kommenteissa on mainittu ”jokirysä”. Mitä se tarkoittaa? Miten se eroaa tavallisesta rysästä?
Pistän minäkin muutaman sanan Matikan ympärillä olevaan keskusteluun.Suurin Made jonka saimme riimuverkolla Pyhäselästä
Makkosen Onni vainaan kanssa oli 5.150 Kg hävisimme Karjalaisen
kalakilpailun pienellä markinaalilla.Pienempiä Mateita on tullut
tietysti hyvät määrät.Kun asuimme Espoossa niin kävimme myös yö pilkillä merellä kutuaikaan joka oli tosi mielenkiintoista.
Emme oikein onnistuneet saamaan suurempia saalita.Muuten merellä
kalastamisesta voisin kertoilla toisessa yhteydessä mm isoista
Simppu saaleista joka on oikein mukava päästellä verkoista pois.
Minulla on tässä koneen vieressä edessäni Kalamiehen käsikirja
vuodelta 1976 kirjoittaja Yrjö Ylänne kannattaa tutustua eri
kalojen pyyntitapoihin jotka ovat nuoremmalta polvelta jo unohtuneet.Ps olemme aikanaan kalastaneet myös pitkäsiimaalla
joka on taas erimessun paikka.
Pidän itse ”10-vuoden Kalenteri-Päiväkirja- Ystäväkirjaa”. Siitä on helppo todeta vuosittaiset kalasaaliini päivittäin. Jotain vuosien mittaan on tullut.
Jussi kuvailee Jänisjoen lahnanpyyntiin tarkoitettua jokirysää ja sen koko ja tekotapa kertovat perinteisen mallin taitavasta tekijästä. Ostoliinaksi eli havakseksi kelpaisi kaupasta saatavat kuusisäikeiset lohiliinat. Niiden lanka kestää ja silmäkokoa löytyy riittävän harvaksi.
Itselläni on Möhkössä asumisen ajalta siivikkorysä 30mm havaksella. Se on tarkoitettu kevätkutuisten kalojen pyyntiin tulvivilta jokirannoilta. Koitajokivarren hauen luhtapyytäjät virittivät siivikkorysät kutuluhdille jalkaisin. Kevät tulvan nousua seurattiin ja kun se vesi alkoi kohota luhdan reunaan silloin rysä pyyntiin. Sen sai tehdä kävellen luhdalla ja oli helpompaa kuin jos vesi olisi ollut luhdalla. Kolmessa päivässä Koitajoki nousi metrin ja viikossa kaksi, tämä oli Möhkön kohdalla tavanomainen tulvan nousu. Möhkön kalastuskunnan erikoisuus oli luhtahaukien pyyntirajoitus siten, että pyynti oli sallittua vain toiselta rannalta vorovuosin. Kaikille jäi kalastusaluetta ja kaloille häiritsemätöntä kutemisen aluetta.
Sen verran Kaustajärveä ja matikan talvipyyntiä, että Lintusen Erkin talon kohdalla siinä pienestä saaresta rajalle päin noin 50 m on perinteinen matikan kutupyyntipaikka. Ne piilokivet vain tulisi merkitä sulanveden aikaan silloin ne löytyvät jään alta. Isoisäni Olli Tarvainen kalasti kutumateita Joutsenusjärven puolelta. Alueen tiedän suurin piirtein muutaman metrin tarkkuudella, mutta täältä Puhoksesta lähteminen matikanpyyntiin Kaustajärvelle on sananlaskun mukaisesti ” mennä kalaan merta edemmäksi”.
Tuossapa Jussi Raerinteen viestissä vastaus Alpoaatoksen kysymykseen mikä on jokirysä, ”Nuo mainitut kaksi pyydystä ovat kyllä edelleen kunnossa. Mielestäni ne ovat ihan kutomalla kudottuja, kaaret näyttäisivät olevan valmistettu näreen oksista. Pituutta on useita metrejä, korkeutta reilusti yli metrin ja silmäharvuus peräti himppua vaille 60 mm, joten mistään pienen kalan pyydyksistä ei ole kysymys”
Toki järvirysät ovat samanlaisia, vaan kun näillä olemme Jänisjoesta kalaa pyytäneet, nimitykseni ”jokirysästä” johtuu tästä.
Kalevi Tikan Kaustajärvestä mainitsemasta kalapaikasta, setä Erkin talon edustalta.
Sekin kalapaikka on pilalla, pikkulahnaa on nyt Kaustajärvessä pilvin pimein ja ohutlankaiset verkot rikkoutuvat niitä irroitellessa, sen sijaan isoa ahventa Lammassaaren kupeet antavat sen mitä pyytäjä jaksaa pyytää:)
Made in made
Et-lehdessä (2/2013) on pieni juttu
Mikkelin Kenkäverossa olevasta myymälästä
jossa on myytävänä ”kalannahkasta taitavasti
parkittua kestävää luksusta”.
Silkinhienolla mateennahalla verhoillusta
pikku rasiasta on kuvakin.
Vai semmoinen on jokirysä. Ihan tavan rysältähän tuo kuvaus vaikutti. Kiitokset selvennöksestä.
Äitini kertoi niistä ajoista kun minun isä ja Lintusen Topi kutoivat rysiä eikä tarvikkeita niitten kutomiseen saanut miistään. Lankoja on saatu monen mutkan kautta Ruotsista. Langat on pitänyt salakuljettaa yhtä etevästi kuin pirtulastit Viron suunnalta. Lankarullat oli piilotettu veteen veneen alle. Tämä siis äitini kertoman mukaan.
Vaan hyvää materiaalia rysälangat olivatkin. Hyvin säilytettyinä kestävät kalastaa vieläkin.
Vai oli isä salakuljettaja-Lintunen! Ei siitä koskaan kertonut. Olisin saattanut sillä rehvastella kavereiden kesken, ja Svenski olisi saattanut kuulla ja… Mutta olivathan ne aikoja. Ja isä oli intohimoinen kalamies, niinkuin varmasti myös Alpoaatoksen Alpoaatoksen isä. Ne olivat kovia ”jätkiä” silloin, ja juuri niitä Suomi tarvitsi. Kala oli iso osa ruokavaliota.
Mutta matikkaviisaat, kertokaapa jotain, miten matikasta valmistetaan sitä kuuluisaa herkkua, jonka vuoksi niin paljon pitää vaivaa nähdä ja aikaa kuluttaa!
Ierikka
Tellelle – Kalaparkki Oy Mikkelin Kenkäverosta on myös ilmoittautunut ensi kesän erämessuille. Näihin kalannahkatuotteisiin saa silloin tutustua messuilla http://www.susirajaneramessut.fi
Kaustajärveen kuljetettiin Sääperin lahnoja 90-luvulla Juvanjoen osakkaiden aloitteesta. Ensimmäiset erät olivat käsittääkseni hieman kookkaampaa riimuverkkokalaa, mutta myöhemmässä vaiheessa vietiin katiskoihin ajautunutta pientä lahnansilppiä useita melassisangollisia kaatamalla ne vain Varpasalmen sillalta veteen. Myönnän, että olin ”juonessa mukana”. Kukaan meistä ei silloin vielä ymmärtänyt, millainen todellinen riesa mainitusta kalalajista voi aiheutua. Pois niitä ei kyllä saa sieltä kuin kalastamalla tehokkaasti; kaikkien keinojen on siinä taistelussa oltava sallittuja, ehdottomasti pois kaikki pyydysrajoitukset ja rauhoitusalueet!
Asia on sikäli vielä niin ristiriitainen, että kyseessä on entisaikojen suoranainen arvokala. Sitä vain pitäisi kalastaa niin armottomasti sieltä, missä sitä on ettei kanta pääse liian runsaaksi ja sen myötä kalan koko kääpiöidy. Sääperissäkään lahna ei aiheuttanut menneinä vuosikymmeninä mitään ongelmaa, mutta verkko- ja yleensäkin kotitarvekalastuksen hiipuminen aiheutti mainitun lajin kohdalla räjähdysmäisen lisääntymisen. Kalojen koko pieneni huomattavasti ja etenkin kesäaikaan vesi sameni. Onneksi saimme monen tekijän yhteisvaikutuksena järjestymään järven kunnostushankkeen ja siihen liittyvän hoitokalastuksen. Kalaa, pääosin pientä lahnaa ja särkeä poistettiin yli 40 tonnia (luit aivan oikein, 40 000 kg)! Tällä hetkellä asia on hallinnassa, vesi on kirkasta ja kalat ovat kasvaneet; ns. varpaillaan on kuitenkin koko ajan oltava. Allekirjoitan kokemukseni perusteella vertauksen, jonka mukaan ”runsas lahnakanta on vesistön syöpä”.
Sääperin lahnoja istutettiin samaan aikaan myös Pirtajärviin ja muutamiin metsälampiin. Lisääntymiselle ei näissä vesistöissä ole ollut kovinkaan optimaalisia olosuhteita, joten kalat ovat kasvaneet hyvinkin kookkaiksi ja ongelmaa ei siten ole päässyt syntymään. Joka tapauksessa lahnoja ei pidä nykyisenlaisen kalastuskulttuurin aikakaudella istuttaa mihinkään muualle kuin perunapenkkiin!
Ukko-Topilla oli varmasti Värtsilän parhaat kalavaleet, yksi uskomittamistani tarinoista oli ukin legenda uisteluhauesta jonka kajaakkikanoottinsa vihreällä monofiilisiimalla ja perässä uineella professorilla ylös sai.
Oli kuulemman mukaan puraissut tämä hauki Topin arvokkaitaan kun hauen kanoottiin ylös sai. Tälläisiä juttuja ukko pojalleen kertoi:) Liekköhän tarinoissa puoltakaan totta!
Jos Erkki L:n kyselemä kuuluisa herkku on matikkakeitto, niin tässäpä yksi käyttämämme perusresepti mainittuun kuningasruokaan:
Valmistusaineet: Matikka + maksa, suola, peruna, porkkana, sipuli, vesi, lehmänmaito ja voi.
Made nyljetään ja suolistetaan (kissa syö mielellään nahkan ja sisälmykset), maksa ja mahdollinen mäti otetaan talteen. Pää ja pitkät selkä- ja vatsaevä poistetaan niinikään kissan ateriaksi. Kala paloitellaan ja suolataan melko reilusti (tällöin keittoon ei tarvitse erikseen laittaa enää suolaa). Annetaan maustua mielellään jopa seuraavaan päivään.
Perunat kuoritaan ja paloitellaan, porkkanat pestään ja leikataan mahdollisimman pieniksi ja ohuiksi siivuiksi, sipuli jota saa olla runsaasti leikataan vaikka renkaiksi. Kattilaan pannaan kylmä keittovesi, johon mainitut kasvikset hämmennellään likoamaan jopa usean tunnin ajaksi.
Aikanaan sitten vain kattila liedelle tai näin pakkasaikana mielellään puuhellalle ja keitetään niin kauan että perunat ovat melkein kypsiä. Sitten lisätään kalapalat ja maksa, sekoitetaan varovasti. Kun kala on kypsynyt, lisätään maito (meillä niin paljon että kattila tulee melkein täyteen). Annetaan vielä porista pienemmällä lämmöllä jonkin aikaa ja keitos kruunataan kunnollisella köntillä voita. Kun voisula on levinnyt keiton pinnalle kauniin keltaiseksi lautaksi, ripotellaan koristeeksi joskus vielä kuivattua persiljaa.
Ruokailuun varataan vielä reilusti hyvää ruisleipää ja syödään Luojaa kiittäen kiirehtimättä niin paljon ,että on vähän paha olla.
Niinkuin huomasittekin, mätiä ei laiteta keittoon, vaan suolan kiinteyttämät mätipussit keitetään erikseen pelkässä vedessä. Annetaan jäähtyä ja nyljetään ohut kalvo varovasti pois. Viipaloidaan tuorekurkun tavoin ja nautitaan voileivän tai karjalanpiirakan päällä mieleisillä yrteillä maustettuna.
Hyvää ruokahalua!
Jussin matikkakeittoresepti on hyvä ja hyvänmakuista soppaa siten tulee. Mutta mitä teette talvi ja keväthauen mädille.
Meidän perheen hauenmädin käsittelyohje: Peratessa haukea maksat ja mäti talteen. Laita ne sopivankokoiseen kattilaan ja reilumpi suola ja vettä peitoksi asti. Kiehauta ne kypsäksi noin parikymmentä minuuttia. Vesi pois ja muusaa maksat ja sekoita mädin kanssa sekaisin. Lisää ruokaöljyä puolidesiä tai vähemmän/enemmän mädin määrästä riippuen. Mausteita pippuria, sipulisilppua, valkosipulisilppua ( jos et valkosipulista tykkää älä laita ) voi laittaa vähän chilijauhetta ja tarkistaa suola. Jos on oikein herkkusuu niin hieman smetanaa. Jäähdytetään jääkaappilämpöön ja nautitaan leivänpäällä. Raudalta maistuva hauen mäti muuttuu tällä tavalla herkkuruuaksi.
No johan on herkkusuut hyvälle oppineet,,
Minun ohje olisi.. maksa ja mäti talteen, mateesta myösd maiti. Mausta ja paista niinkuin muutkin hauen palat.. Ja eikun syömään
Ohessa aiemmin tänne Värtsiin laittamani mademuhennosreseptini;
Kala paloitellaan n. 5 cm kokoisiksi, hierotaan suola ja valkopippuri ja ladotaan voideltuun kasariin. Pää on hyvä olla mukana, koska se antaa liemeen erityisen hyvän maun. Kalapalojen päälle lisätään vettä niin, että kalat juuri ja juuri peittyvät. Liemeen lisään kuohu- tai valkoviiniä (jopa kuiva siiderikin sopii!), valkosipulia, laakerin lehden ja maustepippureita.
Keittelen kannen alla hissukseen n. 20 min. (maksan keitän erillään, se tarvitsee keittoaikaa ainoastaan 10 min.), jonka aikana alkoholi on haihtunut liemestä pois. Samaan aikaan freesaan pannulla murskattua sipulia, sekaan voita, pari lusikallista vehnäjauhoja ja lisään joukkoon mateen keitinlientä. Lopuksi kermaa, aavistuksen sitruunamehua, ja hiukan lisään vielä kiellon päälle voita, sitten päätteeksi silppuan kastikkeeseen tuoretta tai kuivattua tilliä. Kalapalat ja maksa lautaselle perunoiden kera, päälle kastike ja vaikkapa vielä pari lusikallista smetanaa…
Laitetaas tähän muutamia ajatuksia kirjasta ”Vanhan kansan merkkipäivät” koska ajatukset liittyvät jotenkin matikkaan.
19.1. Heikin päivä. Lalli tappoi piispa Henrikin Köyliön järven jäällä
Heikin päivää on pidetty talven keskikohtana. Eläinten ruuat syöty puoleen.
Itä-Suomessa uskottiin, että kun maderysät lasketaan jään alle Heikin päivänä niin Paavalina (25.1.) ne ovat jo täynnä. Mateen maksasta sitten ennustettiin sitten tulevia säitä. Esimerkiksi kirjava maksa lupasi sateista ja myrskyistä kesää.
Heikin päivä muuttaa sään. Hyvän huonoksi ja huonon hyväksi
Matikan pyytäjille tiedoksi;
Jos ei sormija palele Puavalina (25.1), eikä kylymä
kynsijä Kynttilänä (3.2), ni ei ou helle heinäkuussa.
ps. Heikki heinät jakaa.
Mukava lukea kalastusperinteistä ja taitaapa tullakin sopiva keli mateen kalastukseen. Kiitos kirjoittajille hyvistä ruokaohjeista. Nyt ei puutukaan ruoanlaitosta kuin se tärkein eli made/matikka. Joskus entisessä elämässäni sain uistelemalla 2,6 kg:n hauen josta kerroin Tikan Hanskille. Hän totesi että meillä ei sellaisia edes mitata… Sain myöskin katiskalla vuosia sitten Jänisjoesta ns. lääkärientalon laiturin vierestä tosi komean lahnan. En mitannut mutta hyvää oli savustettuna ja Kolehmaisen Jussi vastarannalta tuli katsomaan savustuksen seurauksena että onko meillä tulipalo. Raerinteen Jussi toi ainakin kerran mateen myös herkuteltavaksi ja hyvä soppa siitä tulikin. Ei saisi toivottaa hyvää kalaonnea mutta toivon että kalaa tulee kuitenkin !
Komea kalahan ”Kirjastotäti” tuo saamasi 2,6kg hauki on, ei niitä moni Jänisjoesta kesässä saa kun ei enää siellä pyytäjiäkään ole.
Tulipa mieleen hauska juttu Jänisjoelta, olin kesällä uistelemassa, Mirja Varonen souti vastaan. Taisi huomionsa olla uisteluveneessäni kun varoituksestani huolimatta reippain soutuvedoin veteli veneensä joelle kaatuneeseen koivuun:)
Meijän mummon herkkuloru: ”Sian kiel ja matikan maksa voille vertoa vetävät.” Tosi on, vaan onhan niitä muitakin ruokapöydän herkkuja olemassa.
Kannattaisi noita ”perinnereseptejä” täällä enempikin jakaa, sain joulun alla Jukka Kolehmaiselta hänen tekemiään joulumakkaroita, villisika-hirvimakkarat olivat sellaisia joita ei nyky S-K-Lidle marketeista saa!
Intohimoiselle, kaltaiselleni kulinaristille jäävät elämässä koetut ruokanautinnot kokemuksista parhaiten mieleen, naapuri Annelin valmistama peurapaisti viime vuonna oli yksi ikimuistoisimmista nautinnoista!
Tuosspa kirja (Lu Wenfu) jonka jokaisen hyvän ruuan ystävän tulisi lukea http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_2745
”Ihminen elää syödäkseen” on herkuttelija Zhu Ziyen tunnuslause.
Aamusta iltaan hän ajelee rikšalla Suzhoun kaupungin ruokapaikasta toiseen. Moista ahmattia halveksii nuori Gao, joka uskoo vallankumoukseen ja korkeaan moraaliin. Kommunistivallan alussa Gao saa johtaakseen kuuluisan ravintolan, ja hän muuttaa tämän gastronomian temppelin kansaruokalaksi. Kukapa siis voisi vihata häntä enemmän kuin Zhu Ziye?
Vuosien varrelle Gaolle kuitenkin valkenee, että perinteinen ruokakulttuuri on kansalle elintärkeä. Siksi hän päättää taas nostaa ravintolansa huipputasolle, mutta tämäpä ei olekaan helppoa. Monen mutkan jälkeen vallankumouksellisen ja herkuttelijan tiet kohtaavat yllättävällä tavalla.
Lu Wenfun elämäniloinen romaani on kaikkien viiden aistin juhlaa.