maaliskuu 2011

Lähetin 29.1.2011 toimitukseenne kuvan Kakun pyhäkoululaisista 40 -luvulta. Kakkulainen Kalle Lillunen Joensuusta tunnisti kuvasta opettajamme Kati (Kaarina) Niirasen Lamperilasta, ”kylän sydämestä”. Samaten hän vanhasta muistista paikansi talollisia kartalle ja lähetti oheisen panoraaman Kakunvaaran taloista, otettuna Lamperilan/Niirasen tilan paikkeilta länteen päin. Suorastaan nostalgista oli lukea Muistojen Värtsilä -kirjasta mm. Armi Makkosen runo, jossa muisteltiin meitä kakkulaisia. […]

Kylätaloa esittelevän jutun kuvissa näkyy, kuinka paljon talossa on hyvää seinäpintaa erilaisiin esittelyihin. Esillä ovat olleet mm. Värtsilän Teräksen palkintokokoelma ja eri yhdistysten muisto- ja palkintoesineet. Minua ovat kiinnostaneet erikoisesti Teräksen palkinnot. Tiedän nyt niiden historian Peijonniemen koulun lakkauttamiseen saakka, mutta sen jälkeiseen aikaan sanoisin, että ”tavattaessa pidätettävä”, nimittäin palkinnot. Palkinnot oli sodan jälkeen tuotu

Monet värtsiläiset ovat viime vuosina suunnanneet lomamatkansa Kanarian sijaan Thaimaan lämpöön. Phuket on yksi suosituimmista talvikohteista. Asustelin vuodet 2005-2007 Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa. Asuinpaikkani vaihtui kerralla äärilaidasta toiseen – Sääperin rauhaisalta rannalta keskelle miljoonakaupungin vilinää. Asunto sijaitsi vilkkaan kadun sivukujalla, 25-kerroksisen tornitalon 17. kerroksessa. Se oli ihan mukava 55 neliön kaksio, jossa oli pienen keittiönurkkauksen lisäksi

Tällaiseen mielenkiintoiseen kysymykseen huipentuu nimimerkki Ilmarin kirjoitus, jossa hän pohtii Värtsilän sodan jälkeistä historiaa ja hieman nykypäivääkin. Kysymyksellään hän viittaa mm. kuntaliitokseen Tohmajärven kanssa ja sen jälkiseuraamuksiin. Joko tästäkin värtsiläisiä hieman jakaneesta asiasta olisi aika keskustella? EJ xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Kun ollaan tässä päivässä, niin on pakko palata eiliseen ja vähän pitemmällekin. Ajatukset alkavat seurata Värtsilän kehitystä

Olette varmaan kuulleet henkilöstä, joka auton avaimen löydettyään totesi, että ei puutu enää kuin auto. Minulle kävi pojankoltiaisena vähän samaan tapaan. Löysin käyttämättömän pienoiskiväärin panoksen. Sellaisen 22 -kaliiberisen, täyspitkän. Ei tarvita enää kuin ase, niin kovapanosammunnan voi suorittaa. Suunnitelmat olivat selvillä melko äkkiä. Materiaalihankinnoista vaikeinta oli metallipiipun löytäminen. Siihen tarvittiin putki, johon panos hyvin mahtuu,

Olen onnellinen siitä, että sain lapsuudessa viettää aikaa soutumiehenä ukilleni niin Jänisjoella kuin Sääperilläkin. Joskus nämä retket olivat tosin koettelemuksia, ukki oli kovin vaativa eikä voimasanoja välillä säästelty kun en voimakkaassa virrassa aina saanut venettä paikallaan pysymään. Monet keväät sain hennoilla voimillani taistella kevättulvaa vastaan rysien nostossa. Mutta ne lahnasaaliit olivat jotain uskomatonta. Ukillani on