6.3.2011

Lukijoilta

Ensin on idea

Värtsilän kylällä on runsaasti ideanikkareita. Joskus aatokset hipovat pilviä, toisinaan ovat hiukan realistisempia. Entisen kunnanviraston vuokraus kuuluu varmaan ensin mainittuun ryhmään. Veijo Tuunanen ainakin ampuu kovilla värtsiläläisten haaveet alas. Kun seuraa näitä ”hulluja” haaveita, huomaa muutamia yhtäläisyyksiä. Jotta idea toteutuisi, sen esittäjällä pitäisi jollakin lailla olla ”oma lehmä ojassa”. Sitten pitää olla valmiutta itse tehdä […]

Näkövinkkeli

Messu uudistuu

Kirkossamme alkoi 1990-luvulla ns. jumalanpalvelusuudistus. Kitee oli yksi virallisista kokeiluseurakunnista. Värtsilän seurakunta ei ollut virallinen uudistusta toteuttava seurakunta, mutta se kulki jossain määrin useimpien kokeiluseurakuntien edellä. Yksi merkittävimmistä uudistuksista oli kirkkovuoden tärkeimpään juhlaan eli pääsiäiseen liittyvä ns. Pyhä kolmen päivän juhla. Se muodostuu kiirastorstain messusta, pitkäperjantain karusta sanajumalanpalveluksesta ja pääsiäisen messusta. Viime mainittua ei tuolloin

Scroll to Top