9.3.2011

Ajan patinaa

Laidunkauden avajaiset

Pellon pientareelta, osa 1. Johan sille olisivat nauraneet aidanseipäätkin, jos ennen vanhaan joku olisi ryhtynyt kasvattamaan vasikoitaan ”iglussa”. Tänä päivänä se näyttää olevan mahdollista, joten mahdollista lienee sekin, että kirjoitan tätä tarinaa helmikuun paukkupakkasilla. Koska lakikin sanoo (?), että lehmiä on ulkoilutettava tuskin kukaan hämmästyy, jos avaan laidunkauden jo hyvissä ajoin. Morsiinta näyttämässä Lypsytaitoa pidettiin […]

Paikallista

Säkillinen onnea

Monenmoista mahtui Itähuolinnan tiistaipäivään. Siellä esimerkiksi avattiin yhteistyössä Ketin kanssa matkailuinfopiste. Yritys lupaa jatkossa myös käännös- ja tulkkauspalveluja, itärajalla kun ollaan. Samoin pohjoiskarjalaista elintarvikevalikoimaa on tarkoitus laajentaa. Värtsi julkaisee kuvakoosteen Maritan ja Soilen kiireisestä päivästä. Tämmöisiä pippaloita täällä Värtsilässä silloin tällöin. Kuvat Eira Varonen.

Scroll to Top