Pellon pientareelta, osa 1.
Johan sille olisivat nauraneet aidanseipäätkin, jos ennen vanhaan joku olisi ryhtynyt kasvattamaan vasikoitaan ”iglussa”. Tänä päivänä se näyttää olevan mahdollista, joten mahdollista lienee sekin, että kirjoitan tätä tarinaa helmikuun paukkupakkasilla. Koska lakikin sanoo (?), että lehmiä on ulkoilutettava tuskin kukaan hämmästyy, jos avaan laidunkauden jo hyvissä ajoin.
Morsiinta näyttämässä
Lypsytaitoa pidettiin vielä 1960-luvun alussa naisille tärkeänä ominaisuutena. Kun kiertelimme tulevan mieheni kanssa ensimmäisiä kertoja hänen kotikylällään, oli emäntien ensimmäinen kysymys: ”Ossooko se tämä morsiin lypsee?” Tähän minun oli nolona vastattava, ettei se osannut.
Kysyjien ilmeistä näin säälintunnetta, emännät ajattelivat varmaan, että minkähänlaisen kaupunkilaisen hepsankeikan se tuo poikaparkakin lienee itselleen ottanut. Kun olin vastaillut samaan kysymykseen jo useampia kertoja – tosin eri paikoissa – huomasi sulhokin vaivautuneisuuteni. Niinpä hän kerran sanoikin sitten topakasti, että eipä noita ole lypsettäviäkään!
Ruusu Kaunikki
Pienenä riitelin sisareni kanssa perheeseemme syntyneen vauvan nimestä. Minä olisin halunnut nimeksi Hely Orvokki, mutta sisareni mielestä kaikista kaunein nimi olisi ollut Ruusu Kaunikki. Taisimme siinä muksautella toisiamme tiiliskivilläkin – meille nääs rakennettiin silloin uutta navettaa isälle myönnetylle rintamamiestontille. Vaikka asuimmekin esikaupunkialueella, oli meilläkin sotien jälkeen lehmä, jopa parhaaseen aikaan kaksi.
Kun tapasin tulevan mieheni, oli hänen kotonaan vielä yksi lehmä, Hymy nimeltään. Kyllä hymyilytti, kun löysin vuosikymmeniä myöhemmin vanhan perunkirjan 1920-luvun alusta. Ajan tavan mukaan perunkirjassa lueteltiin omaisuus hyvin tarkkaan, lehmätkin jopa nimeltä. Talossa oli tuolloin ollut viisi lehmää: Viikuna, Sirkku, Omena, Kaunikki ja Palmu. Lisäksi härkä ja pari vasikkaa.
Karjopihassa
Tämän jutun yhteydessä on kaksi vanhaa valokuvaa Värtsilän Kaustajärveltä. Toinen kuva on otettu kivinavetan edessä karjopihassa ja saattaisi olla, että kuvassa on jokin nimeltä mainitsemani lehmä mukana. Nykyisin navetasta on jäljellä enää sammaloitunut kiviraunio.
Toisessa kuvassa ”Hilja -maitotytöt” ovat menossa lypsylle. Lienevätkö maitotonkka, siivilä ja ämpäri aivan uusia, kun näyttävät niin kiiltäviltä. Kuvia katsellessani en ihmettele yhtään, että lypsytaitoa pidettiin erittäin tärkeänä ominaisuutena. Minulla ei ole tietoa, milloin Kaustajärvellä aloitettiin maidon lähettäminen meijeriin, mutta sen tiedän, että sitä kirnuttiin voiksi ja vietiin myytäväksi Värtsilän kauppoihin ja kerran viikossa pidettäville toripäiville.
Neloset lammastarhassa
Satakunnan Kansassa oli huhtikuussa 1959 seuraava pikku- uutinen: ”Lammas synnytti neloset Uusivärtsilän Kaustajärven kylässä. Vuonat jäivät kaikki eloon”. Uutisessa mainitaan myös lampaiden omistajan nimi.
Sen verran jutussa on virhettä, että Kaustajärvi kuului Värtsilään eikä Uuteen-Värtsilään. Tämän uutisen yläpuolella kerrotaan kolmoslapsista, jotka syntyivät Veitsiluodossa. Uutisoinnissa ihmetyttää se seikka, että Värtsilässä syntyneistä lampaista tiedettiin Satakunnassa saakka, ja että uutinen oli samalla palstalla syntyneiden lasten kanssa.
Jäähdyttelyä
Ei pidä luulla, ettenkö olisi yrittänyt lypsämistä. Kun vanhempamme olivat jossain reissussa, lupasimme sisareni – siis sen kiistakumppanin – kanssa hoitaa navettatyöt. Sisko sai hieman tiristelytä maitoa mutta minua inhotti Lemmikin lämpimät vetimet. Niinpä keksimmekin sellaisen konstin, että laitoimme jäistä vettä pesuvatiin, jäähdytin siinä ensin käteni ja sitten vain äkkiä kiinni lehmän ”meijeriin”. Eihän se lehmä tykännyt tällaisesta kohtelusta ja niin jäi oppi saamatta. Onneksi maitotinkiläisemme pelasti tilanteen. Ehkäpä häntä oli pyydettykin ”tarkkailukarjakoksi”!
Sarja jatkuu, seuraavassa osassa kertoilen hieman lisää Lypsykoulusta.
Tellervo
Kuuleppas ”Tellervo T:n tytär”!
Viisivuotiaan mielestäni ”Ruusukaunikki” oli maailman kaunein nimi ja tänäänkin mietin: Mikä nimi voisi olla kauniimpi? Ja kenelle sen voisi antaa???
Pitäisiköhän käydä äitiäni Thelmaa tarkemmin haastattelemassa jutunteon merkeissä… Saattaisi mukavia muistelmia hänenkin karjakon uraltaan taltioida ja täällä julkaista..
Äitini tapasi Värtsiläläisen poikamiehen, (jo edesmenneen isäni) Sulo Varosen, tämän aiheen merkeissä 60-luvun puolivälissä täällä Värtsilässä, kun hän oli harjoittelussa Kososen Erkin maatilalla. Erkin tila oli ns. harjoittelutila.
Äitini oli tällöin emäntäkoulussa Lieksassa ja harjoittelujaksolla Kososen Erkin ”harjoittelutilalla” Värtsilässä saakka! Siellä kylän päätien varrella missä vasikka-aitaus oli he kohtasivat… vasikoitten juottoasioissa… Isäni Sulo oli tuumannut ”riijuureissullaan” vasikoitten aitauksella, että olisihan noita juotettavia vasikoita miulakin, sekä lypsettäviä lehmiä, tuolla Sikkerinmäellä… Äitini kertomuksen mukaan siitä se on lähtenyt heidän yhteinen taival. Thelma kertoi joskus myös, että paikalliset poikamiehet olivat hyvinkin aktiivisesti ”katsastaneet” aina uudet harjoittelijat Kososen harjoittelutilalla. Luulempa, ja tiedänkin, että tältä ko. tilalta useampikin, jopa kauempaakin harjoitteluun tullut ”emäntäkokelas” on jäänyt tälle kylälle emännäksi!
Avioon pari sitten menikin ja jälkikasvuakin viiden lapsen verran siunautui!
Kososen harjoittelutilasta olen kuullut useinkin. Oliskohan ihan hölmöä pyytää, että joku tai jotkut yhdessä selvittäisivät ja Värtsissä kertoisivat, keitä kaikkia Värtsilän isännät bongasivat Kososelta emännikseen? Olis se tieto hyvä esimerkki Värtsilän nuorten isäntien ja sellaisiksi aikanaan tulleiden hyvästä mausta ja järkevästä toimintatavasta, rakkauvesta puhumattakaan!
Niin.. äitinikin ikäluokan ihmiset ovat (ainakin osa), sellaisia jotka eivät nettiä käytä ollenkaan, saati Värtsi verkkolehteä lue, tai ne jotka käyttävät eivät ehhkä tiedä tästä Värtsin sivustosta, (kuten moni paikallinen)
Toivon, että me ”nuorempi” sukupolvi voimme olla linkkinä ja tarinankertojana ja sanansaattajana heidän osaltaan näissä tarinoissa, jotka ovat mielestäni arvokkaita! Pitääpä kysellä Thelmalta tarkemmin, jäikö hänen luokkakavereista muitakin harjoittelijota ”vasikan juottoon” meijän kylälle, Värtsilään.
Laidunkauden avajaiset toivat otsikosta alkaen mieleen monta muistoa menneisyyden hämäristä. Vuosikymmeniä sitten lehmät pidettiin talvikauden tiiviisti sisällä. Keväällä, sitten kun aidat oli korjattu, jonain aurinkoisena päivänä lehmät laskettiin ulos. Ja voi mahoton sitä riemua, kun Mansikit ja Helunat kirmasivat häntä pystyssä laitumella.
Kesäaikana lypsäminen tapahtui karjapihassa ja silloin oli lapsityövoimalla käyttöä. Lapset olivat omiaan ajelemaan kärpäsiä lehmistä lypsyn aikana.
Maitotonkasta tuli mieleeni yksi epämieluisimmista tehtävistä, joita kouluikäisenä jouduin tekemään. Se oli meijeristä tulleiden tyhjien maitotonkkien pesu kesäaamuisin. Kun tonkan kannen avasi, sieltä pöllähti epämiellyttävä hapan löyhkä. Tonkkiin oli maalattu maidonlähettäjän numero. Vieläkin muistan meidän tonkkien numeron 4106. Kerran yksi tonkka oli täynnä kurria, vaikka sitä ei sillä kertaa oltu tilattu. Kurritonkan kanteen oli kiinnitetty lappu, johon oli kirjoitettu: ”Sinun silmiesi tähden laitan tähän pönttöön kurria.”
Kerro, Lissu, millaiset ovat silmäsi, joiden tähden… kysyypi utelias kaustajärveläinen.
Uteliaalle kaustajärveläiselle vastaan, että silmistäni löytyi pilkettä silloin kauan sitten ja löytyy sitä vielä nytkin. Vaan ei tuolla kurrin lähettäjällä varmaankaan ollut tietoa edes minun olemassaolostani. Veikkaan että se viestilappu oli kurrin lähettäjän huumoria. Toinen vaihtoehto on, että hän tunsi isäni, jolla oli myös pilkettä silmissä.
Hei.olen lukenut ja katsellut näitä kuvia ,kun sain käsiini sukututkimuksen jossa kerrotaan että, koko äidinisäni suku Varoset tulevat sieltä Värtsilästä.Olisiko kellekään jäänyt kuvia tai kertomuksia Juho(Juhana)Varosen ajoilta hän syntyi 1860 (Kutsu)saa
Tiedän
että Värtsin kirjoittajissa ja ehkä
kommentoijissakin on useitakin henkilöitä
joiden sukunimi on Varonen.
Toivotaan että Niina Simonen saa vastauksen kysymykseensä.
Tervetuloa Värtsilän historiasta ja nykypäivästä
kiinnostuneiden joukkoon!
Kutsun kylä kuului Tohmajärveen mutta sieltä on
monia sidoksia ja sukulaisuussuhteita Värtsilänkin
puolelle.
Niina Simoselle: Pyydätkö, että Eira välittäisi sähköpostisi
minulle, voisin ehkä jotain tietää Kutsun Varosista, koska
olen ollut naimisissa miehen kanssa, jonka esivanhemmat
ovat Kutsun Varosia.
Satakunnassa asuva Päivi Jaatinen, myös Kutsun Varosten jälkeläinen, kirjoittaa sukukirjaa isoisästään Anselmi
Varosesta. Hän olisi kiinnostunut löytämään täältä vielä
pikkuserkkujaan. Olen autellut häntä myös kertomalla
Varosten vaiheista. Hän epäili, ettei Kutsussa ole enää
asukkaita ollenkaan, oli ihan pihalla! Tämä opettajana
työskentelevä nainen aikoi tulla vielä kävelemään joskus
samoja polkuja, joita hänen esiäitinsä ovat kävelleet.
Ehkä te olette serkkuja? Etsin huomiseksi jotain papereita.
Varosten suku tuli 1600- luvulla Tohmajärvelle Rantasalmelta.
Ensimmäinen tulija oli Heikki Varonen.
Bingo!
Niina Simoselle:
Olette kuin olettekin Päivi Jaatisen kanssa serkuksia.
Hän mainitsee tuon saman Juhon isoisoisäkseen(s.1860)
Voin skannata sinulle noita tietoja enemmän, mikäli haluat.
En tiedä, onko seuraavalla selvityksellä Niina Simoselle mitään apua, mutta kerronpa kuitenkin:
Maria Lambertintytär Varonen, s. 1728, k. 10.2.1766 Tohmajärven Ertolassa. Puoliso Matti Juhananpoika Lintunen, s. 1721, k. 18.2.1760 Tohmajärven (Värtsilän) Patsolassa. – Poika Matti Juhananpoika Lintunen, s. 21.8.1749 Patsolassa, k. 16.6.1808 Tohmajärven (Värtsilän) Uusikylässä. Puoliso Valpuri Lintunen o.s. Nissinen, s. 14.11.1760 Uusikylässä, k. 23.9.1818 Uusikylässä. – Poika Erik, s. 1802 ja k. 1886 Uusikylässä. – Poika Erik, s. 1845 ja k. 1886 Uusikylässä – Poika Erik, s. 1872 ja k. 1938 Uusikylässä – Poika Toivo Erikinpoika, s. 1909 Uusikylässä ja k. 2002 Joensuussa. – Poika minä Ierikka, s. 1937 ja kuolee, missä Luoja tahtoo.
Toinen: Susanna Varonen, s. 1728, k. 28.4.1765 Tohmajärven (Värtsilän) Kaustajärvellä. Puoliso Pekka Kämäräinen, s. 1722, k. 1.2.1787 Kaustajärvellä. – Poika Olli Pekanpoika Kämäräinen, s. 13.10.1751 ja k. 7.4.1828 Kaustajärvellä. – Susanna oli Pekan kanssa vihittäessä torpparin tytär Uusikylässä.
Olivatko Maria ja Susanna v. 1728 syntyneet kaksoset, en vielä tiedä. Mahdollisesti? Jos olivat, ovat Matti Juhananpoika Lintunen (s.1749) ja Olli Pekanpoika Kämäräinen (s. 1751) serkuksia. Siis sukuni yhden esi-isän sukulainen olisi siinä tapauksessa asunut Kaustajärvellä ennen minua eli vuotta 1991.
Entä me, Niina, olemmeko me sukulaisia? Tutkitaan, tutkitaan. On tämä mielenkiintoista!
Ierikka
Hyvin ovat Erkki samat nimemme jo vuosisatoja suvussa kulkeneet.
Mm. tämän takia kysyin sinulta muutama vuosi sitten, voisitko pojalleni Erikille kertoa hieman sukutarinaamme.
Aukkoja historian tiedoissa myös minulla on.
Eero-Matti, pyytämäsi tieto on työn alla. Odota vielä vähän aikaa! pyytelee Erikkien (Eerojen) ja Mattien perillinen Ierikka
Siteeraan tähän Päivi Jaatisen tekstiä, ei hän varmasti
pane pahakseen. Hän nimenomaan kaipasi pikkuserkkujaan.
” Isoisä Juhana muuttaa kotivävyksi Kutsun kylän Törrölään.
Isoisä Juhana (s.1787), joka oli kanta- Olofin pojanpoika,
muutti Uudestakylästä Varolan kotitilalta Kutsuun vuonna 1808.
Hän solmi siellä avioliiton Anna Törrösen(ent. Raatikainen)
kanssa. Samana vuonna alkoi Haminan rauhaan päättynyt Suomen
sota, venäläiset valloittivat Suomen ja alkoi runsaan 100
vuoden pituinen Venäjän vallan aika. Seuraavana vuonna pidettiin
Porvoon valtiopäivät, jolloin keisari Aleksanteri 1 myönsi
Suomelle laajamittaisen autonomian. Suomella oli omat lait,
omat valtiopäivät ja oma hallinto. Suomen erityisasemaa suhteessa
Venäjään korosti myös se, että Suomella ja keisarikunnalla
oli tulliraja eikä Venäjän alamaisilla ollut kansalaisoikeuksia
Suomessa. ( Zetterberg& Pulma 2003, 370-372.)
Kutsun kylän keskusta sijaitsi runsaan 10 kilometrin päässä
Uudestakylästä pohjoiseen. Tohmajärven keskustaan oli matkaa
noin 20 kilometriä. Kutsun kylä oli asutettu alun perin 1680-
luvulla. Isonjaon jälkeen Kutsun tilaluku oli 24 ja sitä
voikin pitää suurehkona kylänä. Kylän keskus sijaitsi Kutsunlammin koillisrannalla, mutta isossajaossa asutus laajeni
molemmille puolille Kivi- ja Kangasojaa. Ahvenlammille sekä
Lusikkavaaraan Ryösiönjärven pohjoispäähän. (Juvonen 1990,
59-60)
Nykyään enemmistö tuon ajan taloista ja pihoista on joko autiona
tai hävinnyt kokonaan ja metsä on vallannut entiset pellot
ja pihamaat. Vanha Kutsun keskusta on kuitenkin edelleen
tunnistettavissa. ( Airas- Luotonen 2004,93.)
Juhana oli Kutsuun muuttaessaan kylän ensimmäinen aikuinen
Varonen. Kylässä asui kyllä Varosia, mutta he olivat vasta
lapsia. He olivat Anders (s.1793), Maria (s. 1795) ja Christina
(s. 1797) Waronen, joiden isä oli Kaurilasta kotoisin oleva
Pehr Waronen ja äiti Maria Raatikainen. Kun Maria jäi leskeksi,
hän avioitui kutsulaisen Jaakko Talluksen kanssa ja muutti
lapsineen uuden puolisonsa kotitilalle Jaakkolaan (uusi nro 10)
1801. Pehrin jälkeläiset eivät ilmeisesti olleet ainakaan
läheistä sukua Juhanan Varosille. Tosin tytär- Mariasta tuli
aikanaan Juhanan Olli- pojan anoppi. Kutsun Varoset lisääntyivät
1820- luvun lopulla, kun Juhanan serkku Mats (s.1795) muutti
Uudestakylästä Varolan tilalta Kutsuun mennessään naimisiin
Jaakko Talluksen ja Maria Raatikaisen tyttären Brita Talluksen
kanssa. Heidän perheeseensä syntyi vuosina 1822- 1844 yhdeksän
lasta, joista kolme poikaa, Johannes, Jacob ja Andreas jatkoivat
Varosen nimeä eteenpäin.”
Tuossa oli noita vanhempia esipolvitietoja Kutsusta.
– jatkuu-
” Sukujemme haarautumiskohtahan on Tohmajärven pitäjän Kutsun
kylässä Törrölän tilalla asunut Johan Varosen ja Anna Törrösen
perhe ja perheeseen syntyneet pojat Olli (s.1810) ja Antti(s.1813) Lisäksihän perheessä olivat Juho (s.1815) ja Anna (s.1817)sekä neljä lasta Annan aikaisemmasta avioliitosta. Tila
siirtyi Juhanalle Annan isän kuoltua 1834. Tila oli perikunnan
hallussa 1859-1964, jonka jälkeen tila jaettiin niin, että
puolikas tuli Antille ja puolikas jostain syystä suoraan Ollin
lapsille, vaikka Olli vielä eli. Ollin lasten puolikas päätyi
useiden katovuosien jälkeen pakkohuutokauppaan 1871. Antti kuoli
1868. Antti toimi myös Ollin alaikäisten lasten holhoojana
vuodesta 1864, mutta Ollin esityksestä hänet vaihdettiin samalta
kylältä kotoisin olevaan Juhani Haaraseen.
Tuossa kappaleessa kirjoittaja Päivi J. takoittaa sukujen
haarautumisella sukuhaaraa, josta mieheni ja Päivin sukuhaarat erkanevat. Eira siellä toimituksessa myös kuulut tähän meidän
haaraan.
– jatkuu
Törrölän tilasta on selvinnyt sen verran, että meidän sukuhaaran
eli Ollin puolikas joutui pakkohuutokauppaan 1871, mutta perhe
eli Maria Rantalainen ja Anna ja isoisoisäni Juho (s.1860)
jäivät asumaan teidän sukuhaaran eli Antti veljen puolelle.
Antin leski Susanna Määttänen myi kuitenkin Antin puolikkaan 1873
samalle Antti Parviaiselle, joka oli ostanut Ollin puolikkaan.
Antin ja Susannan lapset hajaantivat tässä vaiheessa palvelukseen
Kutsun eri taloihin ja myös muihin kyliin. Parviainen ei ilmeisesti asettunut koskaan itse asumaan tilalle, vaan sen
asuttivat Erosen veljekset Simo ja Antti.Juho oli tässä vaiheessa
13- vuotias ja hän on siirtynyt kummisetänsä Johan Haarasen
taloon Ohtolaan (Kutsu nro 4) Siellä hän näyttää rippikirjan
mukaan olleen aikuisikään asti.
Törrölän tilalla on ollut maata vähän siellä sun täällä Kutsussa.
Törrölän tila (19.0) on lohkottu ensin kolmeen osaan: Tuulokallio
(kartassa 19a), Kalliola(19b) ja Törrölä (19c)Perheen asuinpaikat
ovat sijainneet pienen Riuttalammen(nyk.ilmeisesti Yläriuttalampi) rannalla Kalliolan alueella. Asuinpaikkoja on
ollut kolme: Yläpiha, Alapiha ja Mökinpelto. Sitä, kuka perheestä
on asunut milläkin paikalla, ei ole tietoa. Viimeisin Törrölän
nimeä kantavan osan halkominen on toteutettu 1994, jolloin
on syntynyt Törrölä (19.20) ja Ahvenranata (19.21)- nimiset
tilat.
– jatkuu-
Mielestäni suorastaan ihana tieto oli se, että teidän Antin
ja Meidän ollin kotitila Törrölä (19.0) on edelleen olemassa
Kutsussa. Sen omistaa joku vantaalainen mies.”
Tämä on siis kysyjä- Niinan sukutarinaa.
Tässä on samalla muillekin sukututkijoille valmista tietoa.
Terveisin Maija V.
Maija-Liisa, nyt pitää sanoa, että Bingo!!!!
Olen nimittäin käynyt Ahvenrannan tilalla näin talvisin
moottorikelkan kanssa polttopuita ajelemassa.
Näistä on kuvia kotisivuillanikin.
Nyt en löydä sitä sinun kotisivuasi. Laittaisitko vielä
linkin tähän?
Niin se on maailma pieni. Omistatko sinä, Martti, nykyisin
niitä maita, vai kuka? Olisi mukava saada tännekin niitä kuvia,
Päivi varmasti ilahtuisi myös.
– Maija-
Maija-Liisa, klikkaa tuosta sinisestä Martin nimestä, niin pääset Martin kotisivuille.
Tervehdys kaikki Värtsin lukijat
Olen tosiaan Kutsun Varosten jälkeläinen ja kuten Maija kuvasi, kirjoitan oman sukuhaarani tarinaa. Tämä on ollut erittäin rikas matka jo tähän asti. Ihmeen voimaannuttava.
Nyt esittäisin Martille, tai kuka sitten mahdollisesti tietääkin, päin kysymysken. Sanoit puhelimessa, että vaimosi on Törrölän tilalle pakkohuutokaupan jälkeen muuttaneen Erosen perheen jälkeläisiä. Tilan kuitenkin osti joku Parvinen. Mikä suhde näillä Parvisilla ja Erosilla oli? Tiedätkö siitä?
Toinen kysymys: onko Erosten kautta säilynyt mitään tietoa siitä, miten Törrölän tilalla on asuttu. Karttatiedon mukaan siellä on tosiaan ollut kolme rakennuspaikkaa: Yläpiha, Alapiha ja Mökinpelto. Onko ollut yksi asuinrakennus ja muut piharakennukset sitten organisoituneet eri pihoille vai onko ollut useita asuintaloja eri perheille? Perunkirjoja ei ole löytynyt Varosen suvusta, joten virallista tietoa ei ole.
Ai ja vielä yksi kysymys Värtsilä asiantuntijoille: Jos tietona on, että on asuttu Värtsilän Ylänneellä, niin missä on asuttu? Isoisäni isällä Juho Varosella oli pieni Maijala-niminen tila Kakun saaressa Soilukanlahden rannalla, missä he tietääkseni asuivat ihan Juhon kuolemaan 1930 asti. Tosin saari oli kuulemma kasvanut kiinni mantereeseen jo 1940-luvulla niin, että sinne pääsi ajamaan autolla pihaan.
Tulipa näitä kysymyksiä. Löytyykö vastauksia?
Terveisin PäiviJ
Osa Värtsilästä myös jäi luovutetulle alueelle. Päivin kysymyksessä on paikkakunta Kakku, joka käsittääkseni jäi
rajan taakse. Ehkä joku tietää enemmän. Kakku- Paavo?
Onko Ilmari Majoisen vaimon mummon kertomuksia muistissa?
Hän oli Kutsun Varosia.Asui kai niillä samoilla tiloilla?
Mikä se Pekkula oli?
Kutsu – Hukkala kyläkirjassa on hyviä kertomuksia sieltä.
Myös Varosista. Kirja on ainakin kirjastossa saatavana.
Maija-Liisa, Pekkula löytyy Karttapaikasta paikannimihaulla.
Kuuluu Kutsun kylään.
Kakkuhan on rajan taakse jäänyt paikka.
Mutta voihan se kakku olla kahvipöydässäkin,
näin naistenpäivän kunniaksi!!
Siis, kakkuako? Vaikka on paastonaika? Toisaalta, naistenpäivänä ei tarvitse paastota! Voi kohottaa maljan shampanjaakin – tai kuohoviiniä – jos ei ole sitä ranskalaista direktiivillä suojattua tuotetta. Ja kakkua kulauksen jälkeen ennen kahvia kerman kanssa.
Paastoa voi toteuttaa jättämällä sokerin pois kahvista.
Ierikka, teoloooogian maisteri
Maija-Liisa kyllä On jotakin Selma mummon kotipaikka sijaitsi
Pekkulassa kävimme siellä Amerigan Ida siskon kanssa 1974tai1975
Väinö oli mukana löysimme saunan rauniot ja kaivon paikan.Emme
ole senjälkeen siellä käyneet ehkä nyt sitä olisi varmaan vaikea
löytääkin.Kaijalla on kopiot kirkonkijoista meilläkin ne on
jossakin mutta en ole vielä löytänyt mutta saadanhan niistä
uudet näistä oli jo Eeron aikana puhetta mutta se jäi sille
asteelle.Minun tietoni löytyvät nimellä hakien vaikka Värtsiläisten seuran kautta pidetään näissä merkeissä yhteyttä.
Ilmarille vielä: Onko Selma- mummon jäämistöstä mitään
vanhoja asiakirjoja säilynyt? Onkohan niitä asuinpaikkoja
ollut useampi, koska maat olivat useassa osassa. Nämä
tiedot kävisivät myös Päiville, hän on eri sukuhaaraa,
kuten tästä ylempää viestiketjusta näet. Haarautuu siitä Antti Varosen ja Susanna Määttäsen kohdalta tähän meidän ja hänen sukuhaaraansa. Terveisiä!
Hei kaikki ihanat,Päivi onkin löytänyt minut aiemmin jo ja tehnyt valtavan hienon työn kun on saatanut meidät Varoset yhteen,tosin vielä olemme netin välityksellä mutta kuitenkin.Kiitos kovasti tiedoista,ihania ovat.
Te olittekin jo löytäneet toisenne. Sain tänään tietää,
että teitä serkkuja on jo yli 70 koossa. Hienoa.
Lähetin juuri Päiville yhden valokuvan, jossa on yksi
Kutsussa aikoinaan asunut henkilö.
– Maija-
Hyvä hyvä!Minun äitini syntyi siellä anhan Värtsilän puolella -38,Eira Varonen oli hän.Arvi isä.Tyyne Muje oli äiti.Onkohan täällä ketään kuka on saman ikäinen kuin äitini?ja tosiaan saa minun e mailia käyttää pienenpienipienoinen@hotmail.com
Hei! Minun isäni ja hänen vanhempansa ja veljensä, ovat kyllä kaikki jo edesmenneitä, ovat asuneet Kutsussa. Mökin raunioita kävimme katsomassa kolmisen vuotta sitten: Asumus on sijainnut korkealla rinteellä, lampien välissä. Isäni yksi täti on asunut Minnesotassa Ida Holopainen. Itselläni ei ole paljon tietoa sen aikaisesta vaiheista. Mielelläni kyllä tutustun tähän Varosten historiaan!
Sukututkimus on puoleensa vetävää puuhaa, töylästäkin. Onneksi on myös ATK-apua. Esimerkiksi Suku Jutut -ohjelma, jota on juuri päivitetty. Pitää vain ehtiä mennä päivitysversioon mukaan.
Vuokko Matikkala, saat Päiviin yhteyden vaikka facebookin kautta.
Hänellä on työn alla parhaillaan esiäitien puoli