Johanna Sinisalo: Möbiuksen maa, kuv. Miisa Lopperi, Teos Oy 2010.
Kahdeksanvuotias Pii-tyttö kokee ikävän tapahtuman, kun hänen paras kaverinsa muuttaa toiselle paikkakunnalle. Elämä vaikuttaa tylsältä ja majan rakentaminenkin jää kesken. Kunnes tapahtuu jotain odottamatonta. Pii nimittäin löytää rannerenkaan, joka johdattaa hänet fantasiamaailmoihin.
Liisa ihmemaassa -sadun irvikissaa muistuttava kissa tulee Piin luo, oikeastaan ilmestyy tyhjästä, ja sanoo, että rannerengas on eräänlainen taikarengas. Niinpä Pii eräänä iltana nukkumaan mennessään kokeilee sitä ranteeseen…ja hups. Hän pääsee todellisuuteen, joka voi kohdata pieniä tyttöjä vain unissa.
Joskus unimaailmat ovat todellisen tuntuisia ja muutaman minuutin uneen mahtuu kokonainen näytelmä. Sellainen uni sattuu nyt Piin kohdalle. Pii kohtaa olokin, joka on syntyessään hyvin viisas, mutta menettää viisauttaan vanhetessaan, aivan niin kuin ihmisetkin joskus. Sitten Pii tapaa kävelevät kukkulat, ja niiden kyydissä on tosi hauska matkustaa.
Kertomukseen liittyy jännitteitä, todellinen hyvä ja paha asetelma, aivan kuin tunnetummissa esikuvissa, Sormusten herrassa ja muissa.
Sinisalo on taitava fantasianikkari. Hän loihtii lukijalle vaihtoehtoisen todellisuuden. Luulisin myös, että nykyisenä fantasiaromaanien aikana kirjalle löytyy lukijoita.
Johanna Sinisalo (s. 1958 Sodankylässä) tunnetaan Finlandia-voittajana vuodelta 2000 (Ennen päivänlaskua ei voi). Hän on moneen kertaan palkittu fantasiakirjailija. Kirja on upeasti sommiteltu kokonaisuus, joka sopii paremmin tytöille kuin pojille. Aikuinenkin siitä viehättyy.