13.3.2011

Paikallista

Huvilan piirroksia

Värtsillä on ilo esitellä piirroksia Värtsilän entisen kunnanlääkärin Airolan huvilasta. Ne ovat helsinkiläisen Emil Henriksonin käsialaa, tehty vuonna 1916. Lieneekö näitten piirustusten mukaan rakennettu Jänisjoen varteen? Piirrokset löytyivät Pekka Kunnaksen tilan papereista. Ne on aina tunnettu Airolan huvilana, mutta miten piirrokset ovat Kunnakseen joutuneet, siitä ei ole minkäänlaista tietoa. Myös rakennusten pohjapiirroksia on olemassa. Komeat […]

Lukijoilta

Airolan huvila?

Jänisjoen pohjoispuoleisessa ja Haponojan idänpuoleisessa kulmauksessa oli aikoinaan ns. Airolan huvila. Liekö ollut sillä parhaimmat käyttöaikansa jo ennen 1950-lukua, koska ainakin 50/60-lukujen vaihteessa pihapiiri vaikutti täysin hiljentyneeltä. Tasakattoinen kaksikerroksinen, muistaakseni lautaverhottu ja maalaamaton kookas rakennus, jonka arkkitehtuuri poikkesi selkeästi muusta ajan ja kylän rakennuskannasta. Ilmiselvästi huvilaksi tehty. Ja varmaan jo vuosikymmeniä sitten purettukin. Uteliaisuuttani olen

Lukijoilta

Feliks Esaias

Kaikkien tunteman Esa Pakarisen (1911-1989) syntymästä tuli helmikuun alkupuolella kuluneeksi sata vuotta. Merkkivuotta on muistettu eri puolilla maata. Tänään sunnuntaina on konsertti Joensuussa. ”Olen syntynyt Rääkkylässä, Pitkälän talon nokisessa savusaunassa. Äitini oli piikana samaisessa talossa”, kertoo Esa itse Maarit Niiniluodon vuonna 1981 kirjoittamassa Pakarisen elämäkertateoksessa ”Hanuri ja hattu”. Lapselle annettiin nimi Feliks Esaias. ”Mitä matalampi

Scroll to Top