Monet värtsiläiset ovat viime vuosina suunnanneet lomamatkansa Kanarian sijaan Thaimaan lämpöön. Phuket on yksi suosituimmista talvikohteista.
Asustelin vuodet 2005-2007 Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa. Asuinpaikkani vaihtui kerralla äärilaidasta toiseen – Sääperin rauhaisalta rannalta keskelle miljoonakaupungin vilinää. Asunto sijaitsi vilkkaan kadun sivukujalla, 25-kerroksisen tornitalon 17. kerroksessa. Se oli ihan mukava 55 neliön kaksio, jossa oli pienen keittiönurkkauksen lisäksi idyllinen parveke. Kaikki palvelut olivat äärellä.
Thaimaan suurin rakennus, Bayoke Tower sijaitsi 500 metrin päässä. Rakennuksen korkeus on 304 metriä ja kerroksia on 85. Kerroksessa 77 on näköalatasanne ja 84. kerroksessa 360° pyörivä näköalatasanne. Minulla oli usein päiväkävelyllä tapana käydä kahvilla 17. kerroksen näköalakahvilassa. Viljelimme mustaa huumoria ja pilailimme usein sillä, että Bayoken kaatuessa jäisin myös minä sen alle, niin lähellä kotia tämä jättirakennus tuntui olevan.
Asuinalueen vilkkautta kuvastaa hyvin myös eräs esimerkki. Olimme yhteen aikaan suunnittelemassa pikakahvilan avaamista 100 metrin päässä kotoa olevan suuren kadun ja kotikujan kulmaukseen. Teimme suunnitteluvaiheessa liikenteenlaskennan haaveena olleen liikepaikan kohdalla. Sen perusteella päivän aikaan paikan ohitti yli 37 000 jalankulkijaa!
Koska maan hintataso oli hyvin edullinen Suomeen verrattuna, söin usein ulkona. Pienissä katukojuissa tai idyllisissä thairavintoloissa hintataso oli edullinen. Normaali lounasannos maksoi 0,5 €. Yleensä se sisälsi riisiä, paistetun kananmunan sekä kanaa/lihaa.
Normaalipäiväni olivat muutoin kuin Suomessa konsanaan, arjet pakersin työni parissa ja viikonloppuisin kiertelin katselemassa eri paikkoja niin Bangkokissa kuin muuallakin maassa. Mieluisa kohde, missä usein kävin, oli Chatuchakin viikonloppumarkkinat. Alueella on lähes kymmenentuhatta myyntikojua ja tarjontaa niiden myötä laidasta laitaan. Herkkusuuna monesti hakeuduin myös Bangkokin kiinalaiskaupunkiin Yaorawatiin, mikä on oikea gastronomin paratiisi.
Kotini lähellä sijaitsi parikin tuoretoria, joista yleensä noudin juurekset ja kasvikset, äyriäiset sekä lihat. Kaiken muun ruokatavaran hankin länsimaisista ruokamarketeista. Kokkailin aina silloin tällöin kotonakin.
Joulu 2006 Bangkokissa oli ikimuistoinen. Kutsuimme kylään suomalais-thaimaalaisen tuttavapariskunnan. Teimme itse karjalanpiirakat, porkkana- ja makaronilaatikot, graavasimme lohen, valmistimme karjalanpaistin, kinkun ostimme valmiina. Koristelimme vielä kotia jouluiseen tunnelmaan ja nautimme maittavan jouluaterian lähes +35 C lämmössä!
Yhteyttä läheisiin oli helppo pitää Skypen avulla. Koti-ikävä vaivasi ajoittain kovastikin, sitä tosin lievensi pari pikaista Suomessa käyntiä. Suomalaista luontoa ja kalastusharrastusta kaipasin todella paljon. Näin jälkikäteen ajateltuna aloin liian myöhään, vasta loppukuukausien aikana ylläpitää omaa blogia (www.nicky.vuodatus.net) Bangkokin päivistä.
Joulun alla 2007 olin onnellinen ja sain muuttaa takaisin Värtsilään.