Tellervo kirjoitti 4.9.2012 olleensa toripäivillä vanhassa Värtsilässä ja arveli torin sijainneen samalla paikalla, jossa se Suomen aikaankin oli ollut. Korjaan nyt tämän arvelun. Suomen aikaan toripaikkoja oli kaksi, ensimmäinen oli ns. alatori lähellä tehdasta, jossa ”kotsukin” sijaitsi, toinen kylällä osuuskaupan ja kansakoulun välisellä Sistosen pellosta lohkaistulla alueella. (kunnan valt. päätös 8.5.1923 26.§.) Tällä paikalla […]
Pian tulee kuluneeksi 73 vuotta tämän valokuvan ottohetkestä. Kuva on sen taakse tehdyn merkinnän mukaan kopio armeijan tallentamasta tilanteesta Kaurilan aseman lähiympäristöstä kaksi viikkoa (25.3.1940) talvisodan päättymisen jälkeen. Taustalla näkyvä talo on Yhtyneitten Paperitehtaitten toimihenkilöiden asunto- ja virkatalo. (Virmantalo) Talon, nyt jo purettu, oikealla puolella kulkee Tohmajärveltä Värtsilään kulkeva maantie. Kuvan alareunassa n. sadan metrin
Alpo R. muisteli ”Vennäin puolella”-jutun kommentissaan olleensa Valentinan luona kalasopalla Jänisjärven rannalla joskus lähes muistin kantamattomissa. Virkistän tässä hieman muistia valokuvan keralla. Vuosi oli 1996 ja Jänisjärvessä pyytämätöntä kalaa niin, että siellä innokkaat suomalaiset ja venäläiset kalamiehet järjestivät kaksipäiväiset kalakilpailut .Kalaa tuli niin paljon, että kilpailun jälkeen Suomeen paluun aikaan kaikki rantapuskatkin oli haukea ja
Terveiset Tikan Kaleville! Herätitpä hienoja muistoja kommentissasi ”Pielistä kiertämässä” juttuun. Nimenomaan täällä omassa maakunnassa on useita monille käymättömiä, tutustumisen arvoisia kohteita. On vain lähdettävä niihin tutustumaan, joko yksin tai joukolla. Värtsiläisten Seura oli puuhamiehenä parikymmentä vuotta sitten kun tehtiin retki Lieksaan ja Ruunaan koskille. Koskenlasku oli mahtava elämys kaikkien siihen osallistuneiden mielestä. Mukanamme koskiveneessä oli
No, onhan se eräänlainen ”luontokuva” tämäkin, otettu kesällä 1998 Värtsiläisten Seuran kesäretkellä ”vieraalle maalle”. Tämä ikuinen lähde sijaitsee Värtsilän asemarakennuksen päädystä vajaa 100 metriä Öljymäelle päin. Sortavalaan menevä rautatie on vasemmalla ja öljyvaunuja näyttäisi olevan menossa öljylähteille. Pyöräillessäni koulu- ja työmatkoilla 1942-43 kesähelteellä paikan ohi antoi lähde aina virvoitusta. Kuvauspäivänäkin vesi oli varsin hyvää.
Vanhempani muuttivat, ollessani vajaa yhdeksänvuotias Tohmajärven Kutsusta Tohmajärven Kaurilaan. Sieltä käsin aloitin syksyllä 1937 kouluni Värtsilän Keskikoulussa. Päivittäisen koulutien pituudeksi tuli reitin valinnasta riippumatta noin 9-10 km. Reittivalintoja oli useita. Kaurilan aseman ja Värtsilän aseman välille rautatien vartta seuraten oli juuri valmistunut uusi maantie, joka oli vielä tosin päällystämätön ja siksi kehno pyöräilyyn. Sen vuoksi
Jutussa ”Juuret Värtsilässä” muisteltiin Wärtsilän Teknillisen oppilaitoksen lakkauttamista 1998. Oppilaitoshan siirtyi silloin Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun hallintaan. Insinööri- ja hieman myöhemmin myös teknikko- ja rakennusmestarikoulutus jatkuivat. Koulun opettajakunta halusi muistaa opetuksen päättymistä pystyttämällä koulun pihalle muistokiven. Kuva muistokiven pystytystilaisuudesta.
Kauppaneuvos Akseli Antikainen kertoo kirjassaan ”Omakuva”, että hän kuului tehtaan poikien mukana Värtsilässä Yrityksen voimisteluseuraan 1900-luvun alkupuolella. Yhteiskoulu oli ollut seuran harjoittelupaikkana. Voimistelunäytöksiä oli pidetty kisakentän soittolavalla. Yrityksellä oli myös kilpailutoimintaa. Voitokkaan voimisteluottelun jälkeen otetussa valokuvassa on keskellä palkintopokaali sylissä joukkueen johtaja, Tikkalan kansakoulun johtajaopettaja Kaarlo Massinen. Sisarukset, tehtaan piirustuskonttorin konepiirtäjä Toivo Massinen ja osuusliikkeen
Aloittaessani Värtsilän keskikoulun 1938 oli poikien voimistelunopettajana Yrjö Nora. Hän oli yleisurheilija ja aitajuoksijana Suomen huippua. Syksyllä 1939 hänen sijaisenaan toimi Tauno Juurtola. Hänen lajinsa oli hiihto/pujottelu (slalom). Juurtolalla oli 1970-80 luvulla oma hiihto/lasketteluyritys Vuokatissa. Molemmat toivat tietysti omaa lajiaan esille. Kisapirtin kentällä juostiin aitoja ja kansakoulun mäen rinteessä pujoteltiin heinäseipäistä tehtyä pujottelurataa. Etenkin kesälajeja
Kylätaloa esittelevän jutun kuvissa näkyy, kuinka paljon talossa on hyvää seinäpintaa erilaisiin esittelyihin. Esillä ovat olleet mm. Värtsilän Teräksen palkintokokoelma ja eri yhdistysten muisto- ja palkintoesineet. Minua ovat kiinnostaneet erikoisesti Teräksen palkinnot. Tiedän nyt niiden historian Peijonniemen koulun lakkauttamiseen saakka, mutta sen jälkeiseen aikaan sanoisin, että ”tavattaessa pidätettävä”, nimittäin palkinnot. Palkinnot oli sodan jälkeen tuotu
Niiralan raja-asema rautatieliikenteessä Venäjän (Neuvostoliiton) kanssa on sotien jälkeen ollut paitsi Pohjois-Karjalan myös koko Suomen kannalta tärkeä. Tulin nuorena miehenä valituksi Valtionrautateiden palvelukseen 1.11.1947. Silloin olivat alkaneet Neuvostoliittoon ns. sotakorvauskuljetukset. Ne käsittivät aluksi lähes pelkästään raakapuuta. Tavaran paperisota ja kuormien teknillinen tarkastus tapahtui Tohmajärven asemalla. Sitä varten Tohmajärvellä oli tarvittava henkilökunta. Minäkin jouduin yhdysliikennetoimistoon, jossa
