Kalajuttuja

Jokirysä Arppen aitassa. Kuva EJ

Olen onnellinen siitä, että sain lapsuudessa viettää aikaa soutumiehenä ukilleni niin Jänisjoella kuin Sääperilläkin. Joskus nämä retket olivat tosin koettelemuksia, ukki oli kovin vaativa eikä voimasanoja välillä säästelty kun en voimakkaassa virrassa aina saanut venettä paikallaan pysymään. Monet keväät sain hennoilla voimillani taistella kevättulvaa vastaan rysien nostossa. Mutta ne lahnasaaliit olivat jotain uskomatonta.

Ukillani on taipumus (sukuvika?) laittaa kalajuttuihin aina omaa lapinlisäänsä, monet uskomattomat tarinat sainkin kuulla niin joella kuin järvellä. Yksi mieleeni painuneista tarinoista oli se, kun ukki oli ollut Erkin kajakkikanootilla vetämässä uistinta joella, iso hauki oli iskenyt Professoriin, äijä kiskonut kalan sisään kapeasta kanootin aukosta ja samalla hauki oli puraissut kunnolla Ukko-Topia palleista!

Sain kuulla monia tarinoita sotia edeltävistä vuosista, kun hevoskuormalla olivat isännät lahnaa Sääperiltä kylälle ajaneet. Kunnaksen Pekka muistikin, että jossain vaiheessa ukkini oli se joka kylän savut kalassa piti.

Ukkini kertoi, kuinka hän oli oppinut nuoruudessaan oikeat rysäpaikat joella. Pienenä poikana kuin minäkin silloin, olivat isänsä kanssa soudelleet joella, silloin tällöin oli isoukki Eerik nakannut puutikun veneestä ja kertoillut, että tuossa ja tuossa rysäpaikat ovat. Muistan yhä kaikki ne perinteiset paikkamme, vaikken vuosiin rysäkalalla enää ole ollutkaan. Aina tulen muistamaan mahtavat jokirysät, joita ukki kuivatteli ja roikotti Kallen ja Lintulan rajamailla olevassa kuusikossa.

Kontiaisen Teuvo oli ukille hyvä ystävä ja usein kalaretkiemme ohessa poikkesimme siellä kahvilla. Ukilla oli usein pilke silmäkulmassa, ja aina se muisti Annelia härnäillä, pientä Eero-Matti -poikaa se muisti myös aina Teuvon tyttärellä kiusata.

Saalista. Kuva EJ

3 comments for “Kalajuttuja

  1. Hieno muistelus. Kyllä palasikin mieleen elävästi vastaavat soutelut isä-Jukan kanssa. Varsinkin verkoilla soutajan osaamattomuus korostui.

    Saaliitteen määristä päätellen on tuo kalastajien luontainen vaatimattomuus lennellyt yhtä kauas kuin omenat puusta.

    Siinä käsityksessä olen, että kun kalaa todellakin tuli yli oman tarpeen, sitä jaettiin vastikkeetta naapureihin, varsinkin niihin, joissa ei ollut kalastajia omasta takaa.

    Hyvä, hyvä, näitä lisää Eero-Matti.

  2. Hyvä muistelus. Toki sitä rysäkalastusta oli Jänisjoellakin. Ja haukia oli rysän perä täynnä. Joku kertoi, että Sääperissä oli
    tuuli ajanut lahnat rantakaislikkoon ja niitä oli niin paljon,
    että niskasta sai nostella veneeseen niin paljon kuin halusi. Lieneekö totta?

  3. En tiedä, liekö Toivon ja isäni Teuvon yhteistä huumoria, mutta isäni kertoi samaa kanoottikalastuskokemusta ikäänkuin silminnäkijänä. Kun reuma vei isäni kädet ja olkapäät sellaiseen kuntoon, että souteleminen ei enää onnistunut, niin minä perin paikan Topin rysäkaverina. Ainakin parina keväänä olin soutamassa, sillä rysää on perin hankala kevätvirtaavaan jokeen asettaa yksinään. Rysät ovat nyt jo lahonneet ja hajonneet, mutta vieläkin muistan paikat, joihin rysiä asetettiin. Ja se rysänpaikka katsottiin juuri noin kuten Eero-Matti kertoo. Puutikulla tai lastulla näki miten virta kulki ja missä se kääntyi akanvirraksi. Rysät asetettiin samaan paikkaan. Merkkinä oli vielä monesti edelliskevään taakivaaja, johon rysänperä pistettiin kiinni.
    Viimeisinä vuosina lahnantulo ehtyi, ja sehän harmitti meitä kalamiehiä. Harmittaa, että rysät ovat hävinneet, jotenkin se kuului kevään ja alkukesän kalastukseen. Rysällä kalastettiin yleensä juhannukseen asti. Tosin useimmat nostettiin pois, kun kevätvesi alkoi laskea.
    Noihin aikoihin, kun olimme Topin kanssa joella, niin hänellä oli lasikuituvene ja moottori. Se vene ei ollut aivan onnistunut, sillä siinä oli leveä reuna, eikä selkäsiiven vaajaa tahtonut saada aina hyvin paikoilleen. Minun tehtävä oli soutaa ja Topi hoiti muut tehtävät. Monesti pelotti, että hän putoaa jokeen, mutta ei sinne mennyt kuin joka kevät yksi kirves. Veden laskiessa piti vaajaa lyhentää ja siinähän se veden päällä kävi näpsäkämmin. Muutaman kerran mentiin vauhdilla rantaan, kun Topi potki veneen tapin irti ja sitä etsiessä unohtui ohjaaminen. Kerran mentiin rantaan, kun etsittiin sitä lasisilmää. Putosi onneksi veneeseen. Vielä veneen moottorista sen verran, että ensimmäinen veneen moottori piiputti varsin usein. Kerrankin Topi huomasi tulleensa narua nykimällä Lintulasta meille ja siinä meidän kohdalla se moottori pärähtikin käymään.
    Topi sai meillä aina hyvän vastaanoton, sillä jos isäntäväki ei ollut paikalla niin kissat kuulivat Topin mopon ja moottoriveneen jo kaukaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *