Värtsiläiset evakossa, osa 5.
Elettiin tammi-helmikuun vaiheita vuonna 1940 Vanhassa Värtsilässä. Pakkanen paukkui melkeinpä päivittäin 40 asteessa ja ylikin. Ilmahyökkäyksistä varoittava hälytyspilli soi ahkeraan. Pommituslaivueet vierailivat usein Värtsilän taivaalla. Kylmänkoleat sirpalesuojat tulivat enemmän kuin tutuiksi.
Rintamalta kuuluva tykkien jyly voimistui ja pian alkoi näyttää siltä, että evakuointiin oli ryhdyttävä. Väkeä alkoi virrata Värtsilään Suojärveltä, Tolvajärveltä, Korpiselästä ja muiltakin seuduilta.
Evakoitten siirtäminen juniin tapahtui Värtsilän asemalta rautatehtaalle johtaneen sivuraiteen päätepisteessä, Pussinpohjassa. Sitä kesti useamman päivän ajan. Vaunut olivat tavarankuljetukseen tarkoitettuja ns. härkävaunuja, joissa ei ollut mukavuuksia. Ihmiset sijoitettiin junan alkupäässä olleisiin vaunuihin ja lehmät loppupäähän.
Työvoimaviranomaisilta kävi käsky monelle rautatehtaalla työskentelevälle tehtaan tytölle lähteä evakkojunan mukaan huolehtimaan lehmien kuljetuksesta ja evakoitten muonituksesta. Omia henkilökohtaisia tavaroita sai olla mukana sen verran, minkä käsissä pystyi kuljettamaan. Määränpää oli Virroilla.
Heidän mukanaan oli Vieno Lötjönen, silloin Partanen, alle 20–vuotias neitonen, joka tämän tarinan myöhemmin kertoi.
Työ tekijää neuvoi
Tytöt nousivat junaan Värtsilän asemalla, littera kouraan ja perin juurin vaivalloinen ja arvaamaton matka alkoi. Lypsämistaitoa liekö kellään ollut, mutta kylläpä työ tekijäänsä neuvoi.
Ruokapuoli oli silloin vielä kunnossa. Sotilasmuonaa nautittiin kuin armeijassa konsanaan. Matka jatkui ainoastaan öisin pommitusten pelossa. Lumihankeen jouduttiin hyppäämään useamman kerran samasta syystä.
Lehmien suhteen vaikeudet alkoivat matkan edetessä. Pakkanen jatkui korkeissa lukemissa. Eläimet oli sullottu vaunuihin niin ahtaasti, etteivät ne päässeet pitkälleen. Muutamia oli kaatunut lattialle, jolloin lehmät olivat osittain päällekkäin.
Alla oleviakin oli yritettävä lypsää tavalla tai toisella. Utaret olivat puhaltuneet kylmän ja pakkasen myötä. Hygieniasta ei ollut tietoakaan.
Pienokaisia syntyi
Ihmisvaunuissa elettiin melkein yhtä ahtaasti. Vaunun keskellä oli kamina, jonka lämmityksestä huolehtivat vanhat papat. Sankko vaunun nurkassa teki vessan virkaa. Kunnolliset peseytymismahdollisuudet oli unohdettava.
Jokaisella matkalaisella oli päällään useita vaatekertoja. Näin yritettiin pysytellä lämpiminä. Matkan aikana syntyi jokunen pienokainen sananmukaisesti heinillä härkien.
Ankeitten kokemusten jälkeen päästiin päätepisteeseen Virroille. Vastaanotto oli viileänpuoleinen. ”Sinut otan” –systeemillä evakot jaettiin uusiin olinpaikkoihinsa. Jokaiselle löytyi kuitenkin oma soppi varsin erilaisten ihmisten ja tottumusten pariin.
Kotimatka oikeissa matkustajavaunuissa oli saattajatytöille helpompaa. Ei tarvinnut huolehtia muista kuin itsestään pommitustenkin aikana.
Tällaiset kertomukset ovat nykyaikaan sopivia ”Koivu ja tähti” -sivuja! Kertomukset jatkuvat muistelmilla, miten kangella kantoja käännettiin, saunassa ensin asuttiin, sitten tuvissa. Lapsia etelän kaupunkeihin siitettiin ja synnytettiin. Ei ollut pakolaisleirejä, kun viisaalla politiikalla nostettiin maata jaloilleen.
Joskus 1960- tai 70-luvulla kävin Lintulassa lyhyellä lomalla. Paluumatkalla ennen Uusi-Värtsilää, Pimeän kankaan kohdalla kuulin radiossa moitittavan sodanjälkeistä asutuspolitiikkaa. Oli kuuleman mukaan tyhmää touhua, kun nyt raivattuja peltoja istutetaan metsiksi. Juuri sillä kohdalla palautui muistiin Pimeän kankaan peltojen raivausnäkymät. En pystynyt hetkeen ajamaan autoa, pysäytin ja jaloittelin saadakseni kiukkuni laantumaan. Muutaman päivän päästä istuin helsinkiläisessä kuppilassa kahvilla. Viereisessä pöydässä kaksi miestä ”keskusteli”. Olivat sitä mieltä, että Helsinki yllä pitää syrjäseutujen ihmisten elämää. Oli vähällä, etten noussut ylös kahvikuppi kädessä tyhmiä päitä voitelemaan. Oli vähällä! Mutta vältin putkaan panon.
Evakkomatkoista ja sotia seuranneista vuosista pitää puhua. Pitää kertoa, miten kansalaisista on tullut kuluttajia. Mehän emme ole enää kansalaisia, vaan kuluttajia!!! Evakko-Erkki
Heh-heh, päivän paras!
Näen ”sieluni-silmin” Rovasti-Erkin KUPPILASSA tyhmiä päitä voitelemassa:)
Oletkohan Maila Söderin sisko ?
Oliko isäsi nimi Yrjö ja äitisi Ida ?
Muistat kai minut , asuin Sokissa ja olin Maila siskosi koulukaveri .
Olisi kiva tietää .
Äitini oli ryhmänjohtaja ,lehmän kuljetuksessa.
Maila Rouvinen / Tsupukka
Maaliskuun kolmantenatoista päivänä vietettiin talvisodan päättymisen muistopäivää. Vähissä alkavat olla ne, jotka tuon ankean ajan muistavat ja pystyvät siitä kertomaan nykypolvelle. Värtsissä on ollut useita Hilkka Partasen kirjoittamia juttuja sota-ajasta, itse elettyä ja koettua, mutta myös ystävien kokemuksia. Niin tässäkin yllä olevassa kerronnassa.
Telle oli 13.3.2017 kommentillaan jo nostanut esiin Hilkan muistelun ”Talvisodan tunnelmia”, joka julkaistiin Värtsissä 6.12.2010. Tämän muistelun Hilkka oli esittänyt Joensuun seurakuntatalolla talvisodan päättymisen muistopäivänä pidetyssä juhlassa. Tuosta muistelustaan ja esiintymisestään on Hilkka saanut niin runsaasti kehuja, että kannattaa vielä kerran palata Hilkan muistelemaan aikaan.
https://www.vartsi.net/2010/12/06/talvisodan-tunnelmia/
Kaivelin Värtsistä kolmannenkin Hilkan muisteluksen ”Sotalapsia saattamassa”.
https://www.vartsi.net/2011/01/09/sotalapsia-saattamassa/
Huikean arvokasta historian kirjoitusta. Hilkka on mainiolla tavalla toteuttanut Tellenkin kommentissaan maitsemaa kehotusta: ”Kertokaa lapsenlapsille lauluin. Himmetä ei muistot koskan saa.”
Kiitoksin !
Kuin Värtsin Suomi 100 sarjaa.
Television ohjelmista valtaosa lienee uusintoja. Olisikohan mitään konstia ruveta julkaisemaaan Värtsin palstoillakin ”uusintoja”.
Kaksi kertaa lyhyen ajan evakossa olleena muisteluita siitä ajasta.Talvisodan syysaikana olimme vähän aikaa Petravaarassa evakossa,oliko tämä sitten miten turvillinen paikka mene ja tiedä.
Sodalla oli vaikutusta siihen ettei Kaustajärven koululla 1941syyslukukausi alkanut,pelättiin varmaan salametsästäjiä.Kenraalinkylän koulu oli lähin mutta silloin ei ollut kuljetuksia.Sitten 1942 alkoi kevätlukukausi omalla koululla ja siinä se syyslukukausi tuli hyväksytyksi.
Sitten tuli taas evakkoon lähtö,kului aikaa ja sitten luvattiin voi käydä palaamaan kotipaikoilleen.
Sitten kenen koti oli jäämässä rajan taakse heidän evakkoaika jatkui,meillä oli Kaustajäveläiset evakot majoitettuna odottivat että saavat asiat kuntoon ja pääsevät oman kurkihirren alle.
Mailalle Ruotsin maalle.
Isäni etunimi oli todellakin Yrjö, mutta sukunimi Vänttinen.
Olen Yrjö ja Emma Vänttisen ainokainen. Asuimme Värtsilässä Kassanpellolla, toisella puolen kylää.
Partasen sisarukset Vieno, Vilma ja Maila ovat poistuneet jo joukostamme.
Maila ja Martti Söder olivat hyviä perhetuttujamme. Maila oli taitava leipoja, monet sultsinat, piirakat ja muut karjalaiset herkut maistuivat ehtoisan emännän leipomina.
Lämpimin terveisin Hilkka Partanen os. Vänttinen
Täällä on Vienon lapsenlapsi. Mukavaa kuulla, että suvussamme on ollut jauhopeukaloita! Minä leivon nyt näitä karjalaisia herkkuja ihan myyntiin asti. Vienon kanssa opettelin pienenä pyörittämään pualikkaa.