Michelle Harrison: 13 lahjaa, Tammi 2011.
Tällaista kirjaa sopii jännitystä diggaavien tyttöjen, ja miksipä ei poikienkin, lukea kynttilänvalossa ja fiilistellä vanhojen klassikoiden, kuten Sormusten herran, Ihmemaan Liisan ja Narnian tai Pottereiden tarinoiden hengessä. Näyttää siltä, että Harrison on fantasiakirjansa lukenut.
Kirjaa lukiessa törmää hirvittäviin metsiin, kirjahyllyn takana oleviin salakäytäviin, peikkoihin ja keijuihin, jotka tulevat öisin häiritsemään yöunta, väärinpäin rientäviin kellonviisareihin, jne jne… Juoni tarjoaa edellytykset melkoiselle fantasiamatkalle.
Päähenkilönä on tyttö, joka tuntee olevansa osaksi keiju. Hänen uniinsa tunkevat monenmoiset örkit ja häikkää tulee niin paljon, että äiti lähettää tytön kesäksi isoäidin luo vanhaan kartanoon. No kartanossa on kummituskartanon aineksia. Osa huoneista on poissa käytöstä ja kirjastossa on keijukirjoja, joista Tanya-tyttö löytää tietoa mielikuvitusolennoista, jotka hänelle ovat ainakin puoliksi todellisia.
Mutta mitä kummaa? Kirjan välissä on lehtileike, jossa kerrotaan papin tytöstä, joka katosi taikametsään ikuisiksi ajoiksi. Asia alkaa kiinnostaa Tanyaa, varsinkin kun isoäiti tuntuu pelokkaan vaiteliaalta asiasta. Kartanon tilanhoitajalla on Fabian-niminen poika, joka liittyy tytön seikkailuun ja tietysti hänen kanssaan lähdetään selvittämään kadonneen tytön mysteeriä.
Kirja vaikuttaa pyjamabileiden toivelukemistolta, sillä Harrison kyllä tietää, mistä narusta pitää vetää, että saadaan nuorten tyttöjen ja poikien jännityshermoja kutkutelluksi. Kirjasta tulee oletettavasti moniosainen kokonaisuus, joten asiassa edetään hitain askelin. Mielestäni kirja soveltuu hyvin pottereiden ym. nostattamien aaltojen jatkeeksi, mutta omintakeisuutta vähän puuttuu.