Taasko viedään?

Ettään periltä on kohta kirjojakin haettava. Kuva EJ

Värtsilässä on taas syytä pelätä, että yksi palveluista loppuu. Kitee on päättänyt luopua kirjastoautosta ja irtautuu tältä osin yhteistyöstä Tohmajärven kanssa ensi vuoden alusta. Asiasta kertoi Pohjois-Karjalan radio.

Tohmajärvi aikoo selvittää opetusministeriöltä saamansa tuen turvin keinoja, joilla kirjastoauto voidaan pitää edelleen. Pieni toivonkipinä on siis vielä olemassa.

Kun Värtsilän hieno ja erittäin tarpeellinen kirjasto lakkautettiin, vedottiin siihen, että kirjastoauto kulkee ja palvelee. Niin se on tehnytkin, vaikka ei kiinteää kirjastoa olekaan korvannut. Nyt on tämäkin vaakalaudalla.

Pitäisikö alkaa katsella Joensuuhun päin yhteistyön merkeissä tässäkin asiassa? Kiteestä ei näköjään ole enää yhteistyökumppaniksi juuri missään, on se niin piippuun taloutensa vetänyt. Säästökohteita etsitään jopa kirjastoautosta. Siinä säästetään vaivaiset 55 000 euroa vuodessa. Näpertelemiseksi on kuntatalouden hoito mennyt. Toivottavasti Kiteellä jaksetaan sentään hyyssätä pärinäporukkaa Aimo -miljoonahankkeessa, jonka tulos näyttää olevan yhtä kuin nolla eli paljon melua tyhjästä.

3 comments for “Taasko viedään?

  1. Yritin löytää Uutis-Alasimen Kipinä-palstalta vanhaa kannanottoani koskien aiempaa Värtsilän kirjaston lakkautusta, teksti joka myös sellaisenaan sopisi hyvin tähän yhteyteen. Mutten sitä enää nettisivuilta löytänyt.

    Toivotaan että kunta OM:n kanssa ratkaisun tähän löytäisi. Tiedän että monelle palvelu on kovin tärkeä vaikka itse olen aiemmin asioinutkin pääkirjastolla.

  2. Kirjaston palvelut ovat vähintä mitä kuntalaisille pitää tarjota ja vielä kuntalaiselle ilmaisena.
    Lääkäri palvelut myös, vaikka ne ovat erilaista palvelua. Molemmat vaikuttaa ihmisen terveyteen.
    Mirjasisko

  3. Torstaina tulee kirjastoauto mm. Värtsilän koululle. Viime viikolla Arja-ope oli luvannut 1-2 luokkalaisille, että menemme äidinkielen tunnin lopussa kirjastoautoon. Mikä pettymys oppilaille olikaan, kun kirjastoautoa ei vielä näkynyt, vaikka aikataulun mukaan sen olisi jo pitänyt olla koulun pihassa! Lukuisia oppilaiden silmäpareja kohdistui meihin aikuisiin ja kysymyksiä sateli. ”Miksi kirjastoauto ei ole tullut?” ”Tuleehan se tänään?” ”Miten mie saan palautettua nämä kirjat?” ”Ja lainattua uusia kirjoja?” Lähdin jo etsimään Netistä puhelinnumeroa kyselläkseni mahdollisista kirjastoauton ongelmista. Kohta käytävästä kuitenkin kuului iloinen kiljahdus: ”Nyt se tullee!!!!”. Ja niin tuli kaivattu kirjastoauto, vähän myöhässä, mutta tuli kuitenkin! Tuskin se ehti kaartaa koulun pihaan ja parkkeerata omalle paikalleen, kun oppilaita alkoi tungeksia sisälle etsimään uutta lainattavaa. Joku oppilaista lainasi yhden kirjan tai pari sarjakuvalehteä. Toinen taas kantoi autosta ison kasan kirjoja, vieden osan velipojan tai isän luettavaksi. Mutta turhaan kirjastoauto ei piipahtanut koulumme pihassa. Viedäänkö meidän pieniltä koululaisilta ja vähän isommiltakin kirjastoauton käyttäjiltä nyt tämä ilo ja mahdollisuus lainata ”tuoretta” luettavaa???? Kurja juttu, jos näin käy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *