23.4.2011

Luonnollista

Tervetuloa lintuväki

Lämpimät pääsiäissäät ovat tuoneet Värtsilään paitsi siivekkäitä myös lintuihmisiä. Hopeakallion tornilla heitä oli tänään aamupäivällä toistakymmentä. Arosuohaukka oli jo aamutuimaan havaittu Jänisjoen rantapellolla. Hartaina kuin kirkkoväki bongarit odottelivat kiljukotkaa tai pikkukiljukotkaa, jonka oli nähty leijailevan Puikkolan yläpuolella. Tieto tästä tuli parinkymmenen kilometrin päästä Hatunvaaralta. Katsahtivat säälivästi, kun kysyin, onko kyseessä harvinainen lintu. Joku haikaili västäräkkiäkin, […]

Lukijoilta

Pääsiäisiloa

Hyvää pääsiäistä kaikille Värtsin lukijoille ja tekijöille lähellä ja kaukana. Oheisen kortin sain 50 vuotta sitten eräältä kotikylän tytöltä, joka oli silloin opiskelemassa Kylänlahden kristillisessä kansanopistossa. Pääsiäinen oli vuonna 1961 hieman aikaisemmin kuin tänä vuonna. Maaliskuun viimeinen päivä oli pitkäperjantai. En minä sitä muista, mutta tarkistin almanakka-arkistosta. Lissu Kaivolehto

Näkövinkkeli

Museoita lisää

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Peijonniemen entiselle koululle Uuteen-Värtsilään perustetaan kolme Suomen mittakaavassa ”ainutlaatuista” museota. Samaan paikkaan tulisi myös kahvila, taidemyyntinäyttely ja matkailuinfo. Alkoholijuomamuseo aloittaa tietojen mukaan jo juhannukselta, kahvila kesäkuun alussa. Entisenä kiteeläisenä huomioni kiinnittyi tuohon alkoholimuseoon. Eikös sellaisia ole jo lähitienoilla Kiteellä? Mutta mikäpäs siinä. Ilolla on tervehdittävä jokaista uutta yritystä näillä main. Uuteen-Värtsilään

Ajankohtaista

Hessu tulee

Kirjailija Heikki Turunen saapuu Sinilintuun torstaina 12. toukokuuta kello 18. Hän on Tohmajärven tämän kevään kirjailijavieras. Turunen kertoo tuotannostaan, elämästään ja ajatuksistaan. Jo aiemmin iltapäivällä Turunen vierailee Tietäväisen koulussa, missä oppilailla on mahdollisuus tehdä hänelle kysymyksiä. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä paikallislehti Uutisalasin, uutis- ja artikkelitoimisto KV-Affairs ja Tohmajärven kunta. Tilaisuus on avoin kaikille ja siihen on

Scroll to Top