Ensimmäiset hanhet ovat saapuneet Värtsilän laaksoon. Ne ovat varmaan tiedustelijoita, kuten näin itärajan pintaan sopii. Ne lepäilivät jo toista päivää Sääperin ja Savikon välisillä pelloilla. Mitä lajia hanhet ovat, sen jätän suosiolla asiantuntijoiden pohdittavaksi. Ainakin valkoposkihanhien päämuutto ajoittuu lintukirjojen mukaan vasta toukokuun lopulle. Silloin niitä voi olla ajoittain täällä runsaasti.
Värtsilän lapset ”valtasivat” eilen kirkon. Virpovitsoja syntyi melkoinen kimppu siunattavaksi, monta mummoa ja ukkia niillä virvotaan palmusunnuntaina. Tunnelmat olivat kaikin puolin katossa. Jotenkin tuntuu siltä, että kirkko kaipaisi lisääkin tällaisia tapahtumia. Jos olisin pappi, niin sanoisin, että ”antakaa lasten tulla minun tyköni”. Heissä on kirkonkin tulevaisuus. Kävin vastikään muutaman kilometrin päässä rajan takana. Siellä on
Vanhan Värtsilän kartsalla liikkuu tavattoman paljon ”hyökkäysvaunuja”. Eikö noita liene plutoonan verran vastaan tullut. Ohessa kuvia sanojen vahvistukseksi. Eiköhän pitäisi Suomen puoleisessa Värtsilässä ottaa mallia ja ruveta isänmaalliseen taisteluun väestökatoa vastaan. Jos muuten ei onnistu, niin poikamiehet rajan taakse mallia ottamaan, mars. Sielläkin paistateltiin keväisessä auringossa. Rospuutto ei ole vielä pahimmillaan, sillä routa ei ole
Kirsti Kuronen: Kuituset ja isän koodi, Karisto 2011. Lapset ovat traagisen auto-onnettomuuden takia joutuneet isovanhempien hoitoon. Koulumiljöö vaikuttaa tutulta maalaiskoulussa opin tiensä aloittaneelle. Lempeän huumorin sävyttämässä kirjassa menestykseen nousseiden Vili Voipio – kirjojen tekijä kertoilee kaksospojista, joista toinen on kirjan minäkertoja, heidän isovanhemmistaan, koulukavereistaan ja naapurin väestä. Juonihan kirjassa pitää olla ja tällä kertaa se
