Kirsti Kuronen: Kuituset ja isän koodi, Karisto 2011.
Lapset ovat traagisen auto-onnettomuuden takia joutuneet isovanhempien hoitoon. Koulumiljöö vaikuttaa tutulta maalaiskoulussa opin tiensä aloittaneelle. Lempeän huumorin sävyttämässä kirjassa menestykseen nousseiden Vili Voipio – kirjojen tekijä kertoilee kaksospojista, joista toinen on kirjan minäkertoja, heidän isovanhemmistaan, koulukavereistaan ja naapurin väestä.
Juonihan kirjassa pitää olla ja tällä kertaa se muodostuu monelle maaseutulapselle tutusta salaseuraleikistä. Lapset pääsevät vielä isän kouluaikaisten kirjoitusten jäljille, kun isän aikanaan kirjoittamia salakielisiä juttuja löytyy koulun vajasta. Lisätietoa löytyy naapurista, jossa asustelee isän koulukaveri. Hänen kanssaan isä piti aikanaan myös salaseuraa ja teettivätpä pojat oikein hopealaatan, jossa oli salakielinen teksti. Sitä isä säilytti taskussaan vielä silloinkin, kun kohtalokas auto-onnettomuus tapahtui.
Kurosen tyyli on juohevaa jutustelua. Tarinassa ei pyritä suuriin tapahtumiin tai rikollisjahtiin, vaan tapahtumat liittyvät lasten tavanomaisiin puuhiin, joihin jännitteet löytyvät muuta kautta, usein arjen tuomista sattumuksista, lumilinnaleikeistä, koulutapahtumista, synttärijuhlista, jne…
Kuronen on opiskellut kirjallisuutta Tampereen yliopistossa ja kanditutkielmansa hän teki aiheesta Lapsi Kirjamaassa, johon liittyi haastattelututkimus peruskoulun kolmasluokkalaisten lukutottumuksista ja mielikirjallisuudesta. Mielestäni Kuronen on taitava lastenkirjan punoja, joka saa tehot kirjaansa ilman suuria vyöryttelyjä, lasten arkisesta elämästä, jota orpous varjostaa. Niinpä asiat loksahtelevat vaivatta kohdalleen ja naapurukset elävät kiireetöntä elämäänsä, jossa lämpöä riittää myös orpolapsille.