Rautaristi

Pellon pientareelta, osa 6

Tässä aamun pähkinä: mikä oli kaikkien aikojen synkin laulu suomalaisten mielestä vuonna 2006? Helsingin Sanomien lukijoiden äänestyksen perusteella se on kaustislainen kansansävelmä Peltoniemen Hintriikin (Hintriikan) surumarssi. Päästäkseni tämän kertaisen jutunaiheeni tunnelmaan taustalla soi edellä mainittu melodia, toivottavasti en silti synkistele liikaa.

Minä vaan tiskaan astioita

Jotta kaikki olisi ollut mahdollisimman hankalaa, raahasimme mökkeilyn alkuvuosina pestävät ruokailuastiat rantaan, lämmitimme veden vanhassa rautapadassa ja kannoimme auringossa kuivaneet puhtaat astiat takaisin sisätiloihin. Minulle oli kyllä tehty rantaan oikein tiskipöytäkin ja jalkojen alle oli laitettu “laituriksi” aitasta löytyneitä lautoja, olivat niin sopivasti jo valmiiksi yhteen naulattujakin.

Kun anoppi tuli selkäni taakse seuraamaan tiskaustouhujani, ei hän meinannut saada ääntään kuuluviin. Hetken aikaa huokailtuaan hän totesi, että miniä seisoo ruumislaudan päällä! Taisipa kädessäni oleva kahvikuppi pudota maahan, kun säikähdin niin kovasti. Aitasta löytämämme valmis “laituri” olikin vanha ruumislauta. Olisihan sen voinut säilyttääkin, mutta 70-luvun hävitysvimmassa poltimme sen juhlallisesti roviolla.

Mummon kuoletus

Miehenikään ei tiedä, mistä lie eräs mummo-rukka tuotu heille kuolemaan, kuten usein oli tapana tuohon aikaan. Kun vanhus oli siirtymässä Tuonpuoleisiin, olivat kylän “itkijänaiset” kokoontuneet peräkammariin veisaamaan virsiä. Tuvan puolella miesväki valmistautui arkuntekoon ja kuljetusongelmiin. Kulkuyhteydet vanhaan Värtsilään olivat katkenneet, tietä Uuteenkylään ei ollut eikä Kaustajärvellä vielä hautausmaata. Näiden kysymysten ratkomiseen tarvittiin tietenkin hieman miestä väkevämpää, siinä sivussa meinasi tärkein asia unohtua.

Nyt piti talon emännän tarttua tomerana toimeen. Arkuntekoon saatiin oikea ammattimies naapurikylästä, hän valmisti kauniin arkun vajaassa vuorokaudessa. Laudat olivat tuvassa jo valmiina. Kuljetuspuolen lupasi hoitaa eräs ahvenvaaralainen isäntämies. Hänet tunnettiin räväkkänä ohjastajana, ja niinpä ruumissaatto olikin saanut lentävän lähdön, kun hevonen ampaisi kivikkoiselle kärritielle.

Vainaja oli kuljetettava Tuupovaaran hautausmaalle. Matkalla ajomies poikkesi tuttuun taloon Öllölässä. Siinä turistessa aika oli kulunut huomaamatta ja mies saapui Tuupovaaran vasta yömyöhällä. Kokonaismatka oli suunnilleen 30 kilometriä sen aikaisilla hiekkateillä. Suntion ja haudankaivajan avustamana arkku oli laskettu hautaan vielä sen yön aikana. Kirkollinen siunaus oli tapahtunut seuraavana päivänä.

Jos edellä kerrottua tarinaa ajattelee syvällisemmin, niin huomaa, että siinähän on melkoinen elämänkirjo. Vainaja ei ollut oman kylän väkeä, mutta silti hänen viimeisestä matkastaan haluttiin huolehtia yhteistuumin.

Väliaikaiset välikäräjät

Lautamies August Majoinen ja hänen vaimonsa Iida oli kutsuttu todistajiksi, kun erästä testamenttia käsiteltiin Ruskealan, Pälkjärven ja Värtsilän väliaikaisen käräjäkunnan välikäräjillä 6.7.1944 liikemies Eetu Hukan talossa Värtsilässä. Kyseessä oli Akustin testamentti (sukunimi jääköön mainitsematta). Kerron hieman tarkemmin Akustin testamentintekomatkasta Majoiseen; puolen vuoden kuluttua raja olisikin jo estänyt Majoiseen menon, mutta silloin Akustikin oli jo ylittänyt viimeisen rajan.

”August Majoisen kertomus: Akusti, jonka todistaja oli vanhastaan tuntenut hyvin, oli tullut yksinään todistajan kotiin ja pyytänyt todistajaa kirjoittamaan hänelle testamentin. Todistaja oli pyynnön mukaisesti kirjoittanut oikeudelle esitetyn testamentin Akustin ohjeiden mukaisesti. Todistajan vaimo Iida Majoinen oli samalla tullut paikalle toiseksi todistajaksi ja oli valmiiksi kirjoitettu testamentti luettu hänelle, minkä jälkeen Akusti oli selittänyt kirjan sisältävän hänen viimeisen tahtonsa. Akusti oli tilaisuudessa ollut terveenä ja täydessä ymmärryksessä ja toiminut vapaasta tahdostaan….. Iida Majoinen kertoi kaikesta samalla tavoin kuin miehensä.” Ote on lyhennelmä kihlakunnanoikeuden asiakirjasta, jonka allekirjoittaja on Hannes Saloheimo.

Virta venhettä vie

Akusti oli kyllä naimisissa, mutta lapsia hänellä ei ollut. Tämän tarinan vanhoissa valokuvissa on kuva veneessä istuvista kaustajärveläisistä naisista. Kuvan ottopaikasta kyseiseen Majoiseen oli vain muutaman sadan metrin matka. Liekö kyseinen Iida-emäntäkin veneessä istumassa, mene tiedä.

Pellon pientareella istuvien ryhmäkuva on otettu Rannan-Pakarilan pihapiirissä kesäkuussa 1944. Se oli Akustin hautajaispäivä. Varmasti viimeisiä kertoja, kun suuri joukko kyläläisiä on voinut kokoontua yhteen ; kuvasta puuttuvat rintamalla olevat miehet. “Pois on asukas, autioituu pirtti ja seinät sammaloituu. Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.” Nämä sanat sopivat koko kylän kohtaloon, ei ainoastaan Akustille.

Rautaristi

Puimaladon läheisyyteen oli jäänyt vanha hautamuistomerkki. Joku kartoittaja on luullut, että siinä on hautakin ja niinpä tilakarttaan se kohta on merkitty ristillä. Hautaa ei siis ole, on vain rautaristi. Vaikka olen kierrellyt Venäjän puolen hautausmaillakin, en ole tavannut vastaavanlaista missään. Eräs mies kertoi, että hän muistelee nähneensä samantyyppisen ristin Soanlahden hautausmaalla. Eräs toinen kävijä osasi ristin selustaa naputtelemalla saada aikaan melodiankin, ristin pyöreä muoto ehkä mahdollistaa sen.

Rautaisessa ristissä on kaksi nimeä, vielä aivan selvästi luettavissa. He ovat mieheni isoisä ja isoäiti, molemmat kuolleet jo 1900-luvun alkupuolella. Vainajat itse lepäävät Vanhan Värtsilän hautausmaalla, mutta miksi muistomerkki ei ole siellä? Tähän liittyy monenlaista tarinaa. Ensimmäisen mukaan muistomerkkiä olisi havahduttu hankkimaan liian myöhäisessä vaiheessa ja rajan sulkeuduttua sen paikoilleen vieminen oli mahdotonta.

Toinen versio, jonka kuulin Teuvo Eroselta vasta äskettäin, on minusta uskottavampi. Muistomerkki haettiin tarkoituksella pois, koska sen pelättiin jäävän rajan väärälle puolelle. Teuvo perustelee tietämystään sillä, että hakija poikkesi heilläkin tuo risti hevoskärrissään.

Muisto vain jää

Minullakin on oma päätelmäni ristin kohtalosta: Jos muistomerkkiä olisi ryhdytty hankkimaan vasta sodan aikoihin, löytyisi vastaavanlaisia Suomenkin puolen hautausmailta. Koska se oli jäänyt puimaladon kupeelle, ja koska kyseisessä puimaladossakin oli betonilattia, oletan että ristissä ei ollut alunperin vahvaa betonijalustaa. Kuvittelen, että muistomerkki haettiin ja jalusta valettiin samoilla sementeillä kuin puimaladon lattiakin. Sitten raja sulkeutui ja risti jäi viemättä takaisin. En ole saanut selville edes sitä, missä muistomerkki on tehty. Valmistajan merkinnät saattoivat jäädä betonilohkareen sisään.

Niin tai näin. Painava rautaristi on nyt siirretty traktorilla entisen riihen pohjalle, monihaaraisen nurmipuun (mänty) katveeseen.

Jälkikirjoitus

Sain inspiraation Pellon pientareelta -sarjan kirjoittamiseen vanhoista valokuvista, joita katselin mieheni sisaren luona. Useimmat kuvista ovat Armas Mielosen ottamia, hänellä on ollut kamera ja silmää työkuvien ottamiselle. Mielonen näkyy itsekin osan “Hevosenkenkiä” kuvassa, hän on sotilaspukuinen mies kyntäjän vierellä.

Ensin olivat siis kuvat ja vasta sitten syntyi teksti. Useimmat tarinat ovat mieheltäni kuultuja, mutta joukossa on paikkakuntalaisten ja omiakin muisteluksiani.

Tellervo

Share

3 comments for “Rautaristi

  1. Ansiokkaassa kirjoituksessa on mainittu lautamies August Majoinen,ukkini veli.Muistan vielä hyvin tämän Majoisten veljessarjan leikkisän jäsenen “Kustin”. Tarina kertoo, että aikoinaan Kusti meni kesken kyntöhomman Kaustajärven kyläkauppaan hakemaan juomista. Paidan rinnus tietysti auki ja rintakarvat näkyvillä. Opettaja Jaloman rouva oli ihmetellut “jotta onpa Majoinen karvanen” ja tähän Kusti: ” Niin, ensin kai piti tulla Musti, mutta kun häntä kasvoi etupuolelle niin tuli Kusti”. Tarinan mukaan Jaloman rouva ei ollut kysellyt enempää.

  2. Matin tarinoita sukupuuni toisesta puolesta kuulisin innolla lisää varsin nyt kun olet “uskaltautunut” kirjoittelemaan mukaan Värtsiin:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *