syyskuu 2011

Näkövinkkeli

Mietelmä. Kätkäläinen ja ulkomaan elävä

Kätkäläinen ja ulkomaan elävä Löytyipä hauska motto. Näin asia taitaa olla. Motto ”Monella ikiin ehtineellä ihmisellä on vietin vahvuinen viehtymys muistella menneitä ja kertoilla elämänsä vaiheita kohta, kun kuulija suinkin osuu ulottuville. Joka kerta tarina paranee pikkuisen, kiinteytyy ja karsiutuu ja saa selväjuoksuisen juonen, niin että lopulta siihen alkaa itsekin olla tyytyväinen: monessa on oltu […]

Ajankohtaista

Hellille miljoona lisää

Tohmajärven kunta joutunee jälleen maksamaan Helli-liikelaitokselle miljoona euroa arvioitua enemmän, kertoo netti-Karjalainen. Saman verran lankeaa lisälaskua Kiteelle. Laskelmat on tehty Hellin osavuosiraportin perusteella. Sen mukaan Kesälahti selviää talousarvioon varaamallaan summalla.

Ajankohtaista

Värtsilän jätevesiä Kemieen?

Värtsilä-Niiralan jätevesien johtamista Kemien jätevesiverkostoon kaavaillaan. Tohmajärven ympäristölautakunta esittää tällaista ratkaisua. Toteutus olisi mahdollista aikaisintaan 2013. Suunnitelma edellyttäisi 8,8 kilometrin siirtolinjan rakentamista Uusi-Värtsilään, josta jätevedet johdettaisiin valmista linjaa pitkin Kemien verkostoon. Tällöin poistuisi Niiralan jätevedenpuhdistamo. Samalla rakennettaisiin Kaurilan jätevesihuolto. Sinne tulisi talojohtoja 3,4 kilometriä. Viemäröitäviä talouksia olisi hankkeessa 33. Siirtoviemäri maksaisi yli 600 000 euroa

Luonnollista

Kaklatus kuuluu

Hanhiparvet ovat alkaneet laskeutua laaksoomme. Vaikka muutto ei ole vielä päässyt vauhtiin, kuuluu tuttua kaklatusta siellä ja täällä. Tänä aamuna kietoi sankka sumu Sääperin. Se on tavallista syksyisin. Päivemmällä, kun sumu hälvenee, saattaa sadekuuro yllättää. Silloin voi nähdä sateenkaaren laskevan Sääperiin.

Paikallista, Värtsi - Värtsilän verkkolehti

Värtsiä esitellään

Silloin tällöin on kysytty, miten verkkolehti Värtsiä tehdään. Sitä on hieman hankala selostaa, ellei ole tietokoneen ääressä. Tulevana keskiviikkoiltana 21.9. kello 18.30 Värtsin toimittamisesta ja nykytilanteesta kerrotaan havainnollisesti kylätalon yläkerrassa. Opettelen samalla ensi kertaa käyttämään videotykkiä. Tulkaa kuulemaan, pamahtaako. Varosen Eira on varmistamassa, että Värtsi-ilta sujuu asianmukaisesti. Ilkkaakin olen pyytänyt selostamaan teknisiä seikkoja, saa nähdä

Lukijoilta, Musiikki - Ensio Immonen

Keinokuutamo

Savonlinnalainen ystävämme Ensio Immonen on ahkeroinut musiikkikappaleiden parissa, tällä kertaa sanoituksen muodossa. Hän on peilannut kaupunkiin muuttaneen vaarojen kasvatin tuntoja. Humppa ”Keinokuutamo” on Raimo Laamasen Sydämen soitto -levyltä. Sävellys on Reijo Määtän, sovitus Pauli Lahtisen ja kitaroissa on Harri Risku. Äänitys on tehty Jurvan musiikkipajalla. Keinokuutamo

Näkövinkkeli

Palvelut lähemmäksi

Muutama aika sitten Hesarissa oli otsikolla ”Palvelut lähemmäksi ihmisiä” kirjoitus, jossa esiteltiin Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan pyrkimyksiä. Taustalla oli Britanniassa aloitettu hanke, jonka mukaan paikalliset ihmiset tietävät parhaiten, millaisia palveluja he tarvitsevat. Esimerkiksi kyläyhteisön tai lähiön asukkailla tulisi olla nykyistä suurempi vaikutusvalta alueensa palveluihin, ja heitä pitäisi rohkaista etsimään keinoja niiden turvaamiseksi. Järjestöjä ja ihmisiä olisi

Lukijoilta

Ravia

Ori Eri-Vieteri nousi heti lähdössä keulaan, ja juoksi helposti itsensä voittoon. Se oli ennakkosuosikki , joten voittokerroin jäi pieneksi. Toiseksi sijoittunut hevonen sortui lähtölaukkaan, pääsi takasuoralla rinnalle, mutta joutui antamaan lopussa periksi. Seuraavassa lähdössä olisi mukana tuttu hevonen, kokenut Virkun Vilke. Saattaisi se pärjätä rahalähdöissäkin. Innokas raviharrastaja, pastori Usko Sanansäilä, istui katsomossa. Hän selasi ohjelmalehtistä,

Paikallista, RajanRyssäys

Kunnon ryssäys

Tämän syksyisestä RajanRyssäyksestä kehittyi oikein kunnon bileet. Sutinaa syntyi heti alkuun, kun Irene ja Pentti Peuhkurinen toivat kärrikuormallisen Pirtajärven kurpitsoita kehiin. Niitä sai ottaa mukaansa ilmaiseksi. Kauan eivät kurpitsat peräkärryssä viihtyneet. ”Upea sää tuli kuin tilauksesta ja yhtä ihanaa on, että yrittäjiä on tuotteita myymässä niin sisällä kuin ulkona”, huokaili Itähuolinnan Soile Lehtinen. ”Ja ihmiset

Lukijoilta

Lissun koekeittiössä

Kirjoitin Värtsiin 9.9. aronioista otsikolla Terveyspommi. Jatkan vielä samasta aiheesta. Pakastin juuri uuden satsin sauvasekoittimella hienonnettua marjaa ja uunissa on kolme pellillistä kuivumassa 50 asteen lämmössä. Nyt marjat ovat mehukkaampia ja vähemmän karvaita kuin pari viikkoa sitten, vaikka yöpakkasia ei ole vielä ollutkaan. Aroniat ovat nopeita kerätä, koura vaan marjatertun alle ja nykäisy. Puolessa tunnissa

Luonnollista

Myöhäsyksyn mustikoita

Enpä ole ennen syyskuun puolivälissä mustikoita kerännyt. Tänä kesänä mustikat ja puolukat kasvoivat samoilla paikoilla, jopa samoissa mättäissä. Mustikka-aikaan puolukan raakileet olivat kerätessä riesana ja nyt puolukka-aikaan ylikypsät mustikat haittasivat puolukan poimintaa. Ajattelin kokeilla ja kerätä molempia sekaisin ja laittaa mehumaijaan. Puolukat olivat vieläkin hiukan raakoja ja eivät mehuttuisi yhtä nopeasti kuin mustikat. Niinpä laitoin

Näkövinkkeli

Räväkkä tyttö irrottelee

Nemi tulta ja tappuraa, sarjakuvia, Egmont kustannus. Nemi on räväkkä tyttö, joka uskaltaa antaa samalla mitalla sovinistisille poitsuille, mutta kun rakastuu, niin tekee sen kunnolla, niin että hiljaisempia poikia pelottaa. Nemi seikkailee kaupunkiviidakossa ja niinpä elämän puitteet muodostuvat ystäväpiiristä ja arkisista kuvioista, ei niinkään luonnonläheisyydestä niin kuin maaseudulla on tapana. Kun vanha koulukiusaaja kehuskelee sillä,

Lukijoilta

Onnittelut Erkille

Onnea. onnea ja onnea !   Edelliset kirjat ovat olleet mukavan nautinnollista luettavaa ja näin varmaan myös TANSSIN TAITAJA.   Pistänpä tähän kaikkien lukijoiden nimissä vielä onnittelukukkasen kirjailijalle. seppoilmari Ruusu Erkille Erkkiä onnitella tahtoisin ja jos lähempänä oisin niin punaruusun sulle toisin. Lissu

Ajankohtaista

Kirjasyksyä

Joensuulainen kirjankustantaja Ilias Oy esitteli kirjasyksyään perjantaina. Esillä oli kahdeksan uutta teosta, joista yksi Värtsilästä. Anna-Liisa Alanko muistelee proosarunoilla sotakesää 1944. Paula Sainion teos sisältää runoja ja mietteitä, Harri Matikainen on kirjoittanut erätarinoita. Marja Simolan selkokirjassa seurataan nuorten tyttöjen kasvamista Viipurissa, Veikko Huotarisen proosateoksessa kerrotaan evakkoajasta. Simo Heikkinen esittelee kyynistä filosofiaa. Mari Miettinen on suomentanut

Ajankohtaista

Erkki Jormanainen julkaisi kirjan

Syksy on perinteistä uusien kirjojen julkaisuaikaa. Värtsin toimittaja Erkki Jormanainen on liittynyt nyt näiden kirjailijoiden joukkoon, kun joensuulainen kustannusyhtiö Ilias on kustantanut Jormanaisen teoksen Tanssin taitaja. Kuluvan syksy on kustannusyhtiölle muutenkin merkittävä, sillä aiemmin kerrallaan yksi tai kaksi teosta julkaissut yhtiö toi nyt markkinoille kahdeksan kirjoittajan uusimmat teokset. Iliaksen muita syksyn kirjailijanimiä ovat Anna-Liisa Alanko,

Paikallista

MLL retkeilee

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Värtsilän yhdistys järjestää koko perheen liikuntapäivän retken Tanhuvaaran urheiluopistolle Savonlinnaan lauantaina lokakuun 8. päivänä. Sitovat ilmoittautumiset pitää jättää viimeistään keskiviikkona 21.9. Marita Määttäselle, puhelin 050 304 2630. Bussi lähtee 7.45 Itähuolinnan pihasta ja ajaa Saarion kautta. Matkalla voi nousta kyytiin. Lisätietoja retkestä Värtsilän pitäjäyhdistyksen verkkosivuilta. MLL:n Värtsilän yhdistys juhlii tänä syksynä 90-vuotista taivaltaan.

Ajankohtaista

Syksyn satoa

On jälleen se aika vuodesta, jolloin maistellaan kesän satoa. Sitä löytyy ainakin jonkin verran RajanRyssäyksessä huomenna lauantaina Niiralassa. Uuden sadon hunajaa on järjestäjien mukaan luvassa, samoin perunaa. Erityisesti pitää käydä katsomassa, onko myytäväksi saatu Wärtsilän mustaa. Muutakin uutta löytyy, onhan Niiralaan avattu kalaherkkuyritys. Se tarjoaa mm. oman savustamon kalaa. Entäpä valkosipulit ja vuohenmaitojuusto. Niitäkin saa

Paikallista

”Rikospaikalla”

Kymin istutukset, ja lehtikuusimetsä Elettiin 1950-luvun puoliväliä. Alpo Rummukainen oli silloin 15-vuotias. Hän sai töitä Kaustajärveltä, jonne polki pyörällä aamuin illoin Savikontieltä Värtsilän laaksosta. Työpaikkana oli mahtavan Kymi-yhtiön metsäteknikon virkatalo. Sen tontille istutettiin lehtikuusen taimia parin hehtaarin alueelle. ”Kai meikäläisellä oli luottamusta, kun yksinäni sain siellä työskennellä. Omaa isoa suokuokkaa kun heilutti, niin sai hyvän

Lukijoilta

Pirssikyyti

Kevättalvi oli kauneimmillaan. Aurinko korkealla ja kimalteli puhtaalla lumella. Tienpinnat eivät olleet vielä sulaneet, vaan valkoisella polanteella. Astelin Uudestakylästä päin myötäauringossa pitkin maantietä kohti Patsolaa. Elettiin tuolloin enintään 50-luvun puolta väliä. En muista tarkalleen, mistä olin tulossa. Rahaa oli kuitenkin taskussa 350 mk, 1963 vuoden rahamuutoksesta alkaen sama summa oli 3,5 mk ja nyt euroaikana

Ajankohtaista

Tulli terhakkana

Tulli on paljastanut viime vuoden lopulla ja tämän vuoden aikana useita rikostapauksia, joissa huomattavia eriä huumaus- ja lääkeaineita on yritetty kuljettaa Venäjälle Suomen kautta. Suomeen huumausaineita on kuljetettu pääosin Keski-Euroopasta ja Etelä-Amerikasta. Tullin tiedotteen mukaan huumausaineita on tavattu yhdeksässä eri tapauksessa, joita on tutkittu törkeinä huumausainerikoksina. Takavarikoidut huumausaineiden kertamäärät vaihtelevat muutamista kiloista yli sadan kilon

Scroll to Top