Muutama aika sitten Hesarissa oli otsikolla ”Palvelut lähemmäksi ihmisiä” kirjoitus, jossa esiteltiin Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan pyrkimyksiä. Taustalla oli Britanniassa aloitettu hanke, jonka mukaan paikalliset ihmiset tietävät parhaiten, millaisia palveluja he tarvitsevat. Esimerkiksi kyläyhteisön tai lähiön asukkailla tulisi olla nykyistä suurempi vaikutusvalta alueensa palveluihin, ja heitä pitäisi rohkaista etsimään keinoja niiden turvaamiseksi. Järjestöjä ja ihmisiä olisi kannustettava osallistumaan suunnitteluun ja tuottamiseen. Evan tutkimuspäällikkö esitti, että Suomessa otettaisiin mallia Britanniasta.
Eipä aikaakaan, kun Turun Sanomista sai lukea, että pankkien käteisautomaattien eli Ottojen määrä saattaa vähentyä. Varsinkin pienempiä paikkakuntia uhkaa karsiminen.
On surkeaa pankkipalvelua, jos ihmiset joutuvat kymmeniä kilometrejä ajelemaan saadakseen nostettua omia rahojaan. Palvelut ovat oleellisesti huonontuneet ajasta, jolloin palkkapussin sai työpaikalla kouraansa. Tavallisten ihmisten talletuksille ei enää makseta korkoakaan edes sen vertaa, että se suojaisi säästöjä inflaatiolta.
Pankkien johdonmukaisuutta automaattien sijoittelussa voi myös ihmetellä. Kiteen taantuvassa keskustassa on sadan metrin sisällä kolme Otto-automaattia, mutta kehittyvässä ja liikennemääriltään kasvavassa Niiralassa ei ainuttakaan.
Onpa hyvä , että taas Erkki muistutit automaateista, jos joku niistä päättävä lukaisis.
Kiitokset Irenelle ja Penalle hienosta ideasta. Kurpitsa lähti
Kirsti-tyttäremme mukaan Kuopioon.MP
Osuuspankki on perinteisesti ollut maalaisten asialla. Sen vakavaraisuus tosin syntyi ja on säilynyt, kun pankki alkoi luotottaa myös asuntotuotantoa, jolloin palkansaajaväkikin löysi Osuuspankin. Seteliautomaatin saaminen Niiralaan edellyttää innovaatiota tämän päivän tarpeisiin ja varsinkin tulevaisuuden. Osuuspankki ei ole minulle vain henkilökohtainen asia, vaan myös aatteellinen. Olen ollut erään Osuuspankin luottamushenkilö aina puheenjohtajatasolla. En puhu asiantuntemattomana, kun edellytän, että Niiralaan saadaan ja pian seteliautomaatti. Ierikka