Koirarintama tiiviiksi
Hieman huvittuneena olen seuraillut villikoirien aiheuttamaa mekkalaa maan mediassa. Se nosti Värtsilän taas hetkeksi suuren yleisön tietoisuuteen. Esimerkiksi Iltalehdessä oli tänään kokonaisen sivun juttu. Täkäläisittäin villikoirajahti ei tuntunut kovin suurelta asialta, mutta viranomaisten sinänsä oikeaan osuneet päätökset koirien kuolemantuomioista ja lasten koulukyydeistä saivat tiedotusvälineet liikkeelle. Sen myötä saatiin pontta raivotaudin vastaisille toimille, joita ollaan Suomessa […]

