Näytteitä raivotaudin varalta

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira pyytää metsästäjiltä näytteitä pienpedoista, varsinkin epäilyttävästi käyttäytyneistä. Myös raivotaudin rokotesyöttejä levitetään itärajalle nykyistä pohjoisemmaksi. Viime keväänä lentolevitys ulottui Kotkasta Värtsilään, nyt lennetään Nurmekseen asti.

Evira on varpaillaan Venäjällä vuosikymmenten tauon jälkeen esiintyneen rabiestapauksen takia. Näytteiden keräämisellä arvioidaan myös rokotteiden tehoa.

Näytteitä halutaan mm. supikoirista, ketuista, mäyristä, näädistä ja minkeistä varsinkin sellaisissa tapauksissa, että saaliseläin on ollut agressiivinen tai liian kesy.

Suomessa ei ole raivotautia ollut viime vuosikymmeninä. Värtsilässä kolmatta päivää meneillään oleva villikoirajahti on osa raivotaudin vastaista toimintaa. Metsästäjät jäljittävät vielä kahta koiraa, jotka välttivät nikkelimyrkytyksen keskiviikkona.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *