Ravia

Ori Eri-Vieteri nousi heti lähdössä keulaan, ja juoksi helposti itsensä voittoon. Se oli ennakkosuosikki , joten voittokerroin jäi pieneksi. Toiseksi sijoittunut hevonen sortui lähtölaukkaan, pääsi takasuoralla rinnalle, mutta joutui antamaan lopussa periksi. Seuraavassa lähdössä olisi mukana tuttu hevonen, kokenut Virkun Vilke. Saattaisi se pärjätä rahalähdöissäkin.

Innokas raviharrastaja, pastori Usko Sanansäilä, istui katsomossa. Hän selasi ohjelmalehtistä, täytteli totorivejä ja puntaroi eri vaihtoehtoja. Kannattaisi pelata yllätysnimi, panostaa useaan lähtöön. Hän veti tuulitakkiaan kireämmälle, lakkia enemmän korville. Järveltä päin kävi viima. Samettifarkut tuntuivat syksyisessä säässä lämpöisiltä.

Kännykkä taskussa kilahteli merkiksi, että joku yritti tavoitella. Vaimo varmaan. Pastori oli vielä tuore aviomies ja perheeseen odotettiin esikoista.

– Sanansäilä, hän vastasi näyttöä vilkaisematta.

– Missä sinä olet? Mikä sinua viivyttää, seurakunnan suntio tiedusteli varsin huolestuneesti.

– Olen raveissa, pastori vastasi kelloaan vilkaisten.

– Sinunhan pitäisi olla jo täällä kirkossa. Vainajan arkku on katafalkilla ja saattoväki odottaa paikoillaan. Pienet lapset ovat jo levottomia ja juoksevat ympäri kirkon käytäviä. Kiipeilevät jopa arkun yli.

Suntion ääni kuulosti kireältä.

– Eihän minulla tänä lauantaina pitänyt olla siunaustilaisuutta. Olen merkinnyt sen ensi lauantaille. Tänään on vain kastetilaisuus klo 16.00, pastori terästi muistiaan. – Ilmoita hautajaisväelle, että olen puolen tunnin kuluttua siellä. Olen lenkkareissa. Jos ei kaapissani ole mustia kenkiä, joudut lainaamaan omiasi.

Pastori tyrkkäsi kädessään olevat pelikupongit lähimmän tutunnäköisen ihmisen kouraan, ja käski kuitata mahdolliset voitot. Hän juoksi kohti parkkipaikkaa. Lähtöä saattoi kuvata ravitermillä volttilähdöksi.

Pastori Sanansäilä huitaisi otsalle valahtaneita hiuksia kädellään ja kohensi silmälasejaan. Puhe oli valmistelematta, ei auttanut kuin laatia se tässä matkalla. Hän palautti mieleensä tapaamisen omaisten kanssa. Nainen se siunattava oli. ” Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon, kuin kedonkukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole.” Siitä saisi nopeasti jotain sopivaa.

Hän painoi kaasua ulosmenotielle päästyään. Peltipoliisi välähti. Sakkolappu tulisi perässä.

Siunaustilaisuus sujui rauhallisesti ja arvokkaasti. Vainajan arkku peittyi kukkavihkojen alle. ”Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman.” Ne sanat sinetöivät lopullisesti ihmiselämän rajallisuuden.

Usko Sanansäilä nollasi mielessään surullisen siunaustilaisuuden. Se ei saisi näkyä enää edessä olevassa kastetilaisuudessa. Tätä työtä ei kestäisi viikkoa kauempaa, jos omilla tunteilla menisi täysillä mukaan. Hän imeskeli jotain vatsahappoja neutralisoivaa. Kahvia ja voileipäkakkua vatsa ei enää sietänyt, ne närästivät. Hautajaisten reilu myöhästyminen viivästytti myös kastejuhlan alkua.

– Pienen vauvan kanssa emme ole minuuttiaikatauluja noudattaneet, kuului iloinen vastaus, kun pastori pyyteli anteeksi viivästymistään. Talossa vallitsi iloinen puheensorina.

Maija- Liisa