Nemi tulta ja tappuraa, sarjakuvia, Egmont kustannus.
Nemi on räväkkä tyttö, joka uskaltaa antaa samalla mitalla sovinistisille poitsuille, mutta kun rakastuu, niin tekee sen kunnolla, niin että hiljaisempia poikia pelottaa. Nemi seikkailee kaupunkiviidakossa ja niinpä elämän puitteet muodostuvat ystäväpiiristä ja arkisista kuvioista, ei niinkään luonnonläheisyydestä niin kuin maaseudulla on tapana.
Kun vanha koulukiusaaja kehuskelee sillä, miten heitteli kouluaikana Nemiä kivillä, saa hän tuntea Nemin kallon otsaluussaan ja ottaa kohta lukua. Nemi mietiskelee, että enää ei kiusaaminen onnistunut. Toisen kerran tyttö on poikakaverinsa kanssa kuuntelemassa lempimusaa, mutta naapurin koputus seinään keskeyttää kuuntelun, tai mitä vielä. Pistetäänpä nupit kaakkoon, ettei koputus häiritse.
Joskus ihastumiseen riittää se, että poikakaveri on lihaksikas järkäle, joka ei paljoa juttele. Nemi tietää, että tuollaiselle kaverille saa kertoa kaikesta, mutta yllättyy, kun kaveri ottaa kuulokkeet korvilta ja tuumii, että kerro uudestaan, en kuullut mitään. Uimarannalla Nemi ei ole parhaimmillaan, pelkää sentin mittaista haita, joka on kaverin mielestä vesikirppu tai joku sen kaltainen.
Olin aiemminkin lueskellut Nemin seikkailuja ja pidin niitä hivenen nuorten juttuina. Tämäkin albumi imaisi mukaansa vasta, kun olin päässyt puolenvälin tuntumaan. Sitten se kolahtikin kunnolla ja tietysti tuli tehtyä kertaustakin, että kaikki jipot olisi ymmärtänyt. Nuorten tapa kommunikoida kun ei aina kulje samoja selkeitä ratoja kuin meillä vanhoilla jäärillä.