Joensuulainen kirjankustantaja Ilias Oy esitteli kirjasyksyään perjantaina. Esillä oli kahdeksan uutta teosta, joista yksi Värtsilästä.
Anna-Liisa Alanko muistelee proosarunoilla sotakesää 1944. Paula Sainion teos sisältää runoja ja mietteitä, Harri Matikainen on kirjoittanut erätarinoita. Marja Simolan selkokirjassa seurataan nuorten tyttöjen kasvamista Viipurissa, Veikko Huotarisen proosateoksessa kerrotaan evakkoajasta. Simo Heikkinen esittelee kyynistä filosofiaa. Mari Miettinen on suomentanut Grigori Skovorodan filosofiateoksen.
Sitten on tämä meikäläisen novellikokoelma Tanssin taitaja. Novelli on hieman juhlallinen ilmaisu tarinoille, joissa liikutaan lähinnä ukkojen ja akkojen kanssa itärajan maisemissa, vesillä ja metsissä. Lähtökohtana on usein kylillä kuulemani juttu tai omakohtainen kokemus, joka on jäänyt itämään. Niminovelli kertoo nuoren mongoloidimiehen tanssireissusta juhannuslavalle.
Tarinat ovat lyhyitä, mikä johtuu toimittajataustastani. Eräs päätoimittaja hoki neljännesvuosisadan ajan, että ”puolet pois jutusta, niin puolella paranee”. Se jäi selkäytimeen, mutta enpä ole enää varma, onko se paras tapa kirjoittaa fiktiota. Eroottiset novellit, joita innolla käsikirjoitin, oli kustantaja rapsinut pois, mistä sinne suuri kiitos.
Edellistä Iliaksen toissa vuonna kustantamaa novelliteostani ”Luomuhumala” on vielä muutama kappale saatavana Värtsilän kylätalon kirpparilla. ”Tanssin taitajaa” lienee paras kysellä kirjakauppojen kautta tai tilata Iliaksen nettisivuilta.
Kirjoiteltiin uutista Erkin kanssa yhtä aikaa. Arvelin, että Erkki ei ehkä uutisoisi tai vasta ajan kuluttua, mutta hyvä näin. Miten olisi muutama kappale myyntiin vaikka Itähuolintaan, lähin kirjakauppa on Tohmajärvellä ehkä sinnekin.
Onnea Erkki ja uudelle kirjalle.
Parempi usseempi uutinen kuin ei yhtään. Noihin myyntijuttuihin en osaa sanoa mitään, kun ne ovat puhtaasti kustantajan heiniä. Sieltä varmaan löytyy vastauksia.
Onnittelen kaimaa uuden kirjan johdosta! Edellinen on hyllyssä ja lukeminen vielä kesken. Nyt pitää panna vauhtia sen sivuihin, että pääsee käsiksi uusimpaan. Ierikka
Ei kustantaja ole mitään pois rapsinut, vaan rapsinut parhaat Värtsissä julkaistavaksi.
Odotamme siis uutta veret seisauttavaa juttusarjaa.
Onnea vain ja menestystä edelleen.
Ei Päätalollakaan ollut ihan aloittaessaan noinkaan monta kirjaa.
Parhaat onnittelut uuden kirjan johdosta. Pitääpä kääntyä Iliaksen
puoleen ja tilata kirja. Eräjuttuja on kiva tehdä. Tietysti pitää
olla alan tuntemusta, jota Sinulla varmaan riittää.
EJ
Rumukaisen Oton jalanjäljillä oot – ennätät vielä yhtä moneen.
Luomuhumala maistui hyvälle. Sen päälle tanssiinkutsu Tanssin taitajalta. Ei kun mukaan, iliman muuta!
Hikka,
tuskinpa lähellekään Oton aikaansaannoksia. Mutta pitää sanoa kuten Mark Twain: ”Tämä on koiranelämää, mutta ainoata, jota kannattaa elää.”
EJ
asenne on kohallaan.
Eikös se Mark sanonu myös koirauutisesta osuvasti, että se ei oo uutinen jos koira puree miestä vaan se on jos mies puree koiraa.
Kumpiko nyt lie kyssessä?
Oli miten oli: suorituksesi on kova ja kunnioitettava.
Karjalaisessa olleesta kirjani esittelystä saattaa saada käsityksen, että tarinat liittyisivät jotenkin Värtsilään. Tämän paikkakunnan tapauksista kirjoitan kuitenkin vasta seuraavassa novellikokoelmassa.
Takakannen teksti on Iliaksen kustannustoimittajan käsitys sisällöstä.
EJ
Ilias sais korjata kotisivultaan (http://www.ilias.fi/raami145.html) sivulokerostaan ’kirjat uutuusjärjestyksessä’ kohdan Pentti Jormanainen: Luomuhumala.
Vai ootko huomannu ite olevasi Pentti?
Aikoinaan toivoin samaa mitä sinä, mutta eipä kahta kertaa toinna huomautella. Ei se Penttikään huono nimi ole.
Ej
ja eikös Pentti ole peräti rehtori.
Ja vielä Värtsilästä kotoisin.
Nyt olen saanut lukea EJ:n kirjoittaman Luomuhumalan ja Tanssin taitajan.
Vaikka en olekaan kriittisyydestäni huolimatta kriitikoksi kelvollinen, rohkenen tässä lausua oman henkilökohtaisen mielipiteeni em. teoksista.
Luomuhumala. Siinä on lyhyitä, mukaansa tempaavia korpirealistisia kuvauksia nuoren pojan elämästä. Harmi, ettei Erkki itse sattunut yhteenkään mukaan, vaikka lähellä on saattanut olla. Näihin juttuihin on kaikkien suureen ikäluokkaan kuuluvien ja metsän puolella syntyneiden helppo samaistua, olla joku porukasta ja helposti. Muille lukijoille, joiden omat kokemukset ovat eri ajalta tai eri oloista, lienee helppo kuitenkin päästä ilmapiiriin ja tunnelmaan sisälle, mukautua siis.
Tanssin taitaja. Tässä on kirjailija liihotellut jo taiteellisesti, paljastaen kiistattomat luonnonlahjakkuutensa, erityisesti korpiluonnon vesistöihin ja lintuihin kohdistuvan tietotaitonsa. Harvoin minä punastun lukemisen jäljiltä, mutta nimikkojuttu osasi sen tehdä. Mitä, missä, kuka; tajusin heti ensi riveiltä; vai miten se oli, ei sittenkään? Tästä olisi Agatha Christiekin ylpeä, vaan eipä keksinyt.
Kiitos Erkki Värtsin lukijoiden puolesta. Ostamme kirjaasi kylätalolta itsemme tukemiseksi!