Värtsilän kissat makeita

Monelle hallavaturkille kävi köpelösti suurina susivuosina. Kuvat EJ

Villikoirauutisten myötä tuli mieleen penkoa vanhoja lehtileikkeitä. Ja löytyihän niistä monenlaista tietoa ja ajankuvaa.

”Sudet herkuttelevat värtsiläläisten kissoilla”, kirjoitti Karjalainen vuoden 1959 lopulla. Olivat alkamassa ns. suuret susivuodet näissä maisemissa. Värtsi julkaisee jatkossa sarjan tuon ajan susiuutisia.

”Vain silmänräpäystä moottoriajoneuvoa nopeampi oli se värtsiläläinen susi, joka myöhään perjantai-iltana Värtsilän Patsolassa livahti autoilija Lauri Kettusen ohjaaman auton uhkaavasti lähenevien pyörien tieltä metsään. Nopeampi eli tässä tapauksessa susi häipyi kovalumiseen metsään, missä sen jäljille ei päästy, vaikka yritettiinkin seurata. Suden esiintyminen ei kuulemamme mukaan ollut mikään yllätys julkisella maantielläkään, sillä paikkakuntalaiset uskovat useammankin suden olevan lähituntumassaan.

Ei huolen häivää.

Rajan pinnan asukkaat kertovat susien herkuttelevan heidän kissoillaan, sillä eräänä lähiyönä hävisi sieltä yhden yön aikana peräti neljä kissaa. Kissojen lisäksi sudet pitävät myös värtsiläläisistä koirista ja ketuista.”

 

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *