Everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen komentama Jalkaväkirykmentti 29 oli kesäkuun lopulla 1941 saapunut Patsolan kunnaille ja siirtyi sieltä heinäkuun 3. Kenraalinkylään, jossa tienvarret ja metsät olivat täynnä sotilaita ja telttoja. Seudulle oli majoittunut 11. Divisioonan 15 000 miestä odottamaan hyökkäyskäskyä. Kylä oli evakuoitu eikä siviilejä enää laskettu koteihinsa.
Paikallisia kahakoita oli jo käyty rajan molemmin puolin. Susitaival sai käskyn viedä joukkojaan rajan yli heinäkuun 5. päivänä Kaustajärvellä. Tehtävänä oli vallata Ilomäki ja valmistautua sen jälkeen etenemään Värtsilään.
Ilomäki oli vahvasti linnoitettu tukikohta, joka suuntaan puolustuskykyinen. Se oli lisäksi ympäröity raivauksin, estelinjoin ja ansakentin. Tulikaste, heinäkuun 6. iltana alkanut hyökkäys, sai dramaattisen käänteen, kun omien ampumia kranaatteja osui etumaisiksi ryhmittyneisiin joukkoihin.
Rykmentin kranaatinheittimet saivat käskyn ylläpitää koko yön keskeytymätöntä häirintätulta. Ilomäkeä kohti ammuttiin puolisentuhatta laukausta, millä oli ratkaiseva vaikutus. Aamulla kello neljä mäellä olleet rakennukset alkoivat palaa ja pian kukkula todettiin kiireesti tyhjennetyksi. Asemassa makasi lukuisia kaatuneita.
Tukikohdan todettiin olleen hyvin vahvasti varustettu kymmenine bunkkereineen ja pesäkkeineen. Aukko vihollisen vahvaan puolustussysteemiin oli kuitenkin saatu ja rykmentti pääsi vähitellen etenemään.
”Etenemistä hidastivat Kaustajärven tienhaarassa tavatut laajat miina- ja ansakentät, joiden purkaminen vaati aikansa samoin kuin rykmentin laajalle levinneiden osien kerääminen kahdeksi etenemisrivistöksi – toinen tietä pitkin ja toinen siitä noin 3-4 kilometriä etelämmäksi suoraan metsän läpi”, kirjoittaa Susitaival kirjassaan ”Rykmentti taistelee (Wsoy 1948).
Tie Värtsilään oli saatu auki. Seuraamme JR 9:n sotatietä huomenna.
Ilomäen vallattu bunkkeri.