2.7.2011

Paikallista

Kop kop

Saankohan aittaasi tulla? Tällaisia tuntemuksia herättää vanha harmaahirsinen Niirasten aitta Patsolan mäellä. Siellä saattaisi kesäaikaan makeat unet irrota – tai sitten ei. Kukaan ei varmuudella tiedä, milloin ja mistä aitta on nykyiselle paikalleen siirretty. Aikaa siitä kuitenkin on melkoisesti. Siirtämisestä kielivät hirsimerkinnät ulkoseinällä. ”Siellä nukuttiin kesäisin”, kertoi Teuvo Niiranen. Nykyisin aitta on käyttämättömänä muistuttamassa menneistä […]

Runot

Savusaunalle

Aili Vänttinen on kirjoittanut seuraavanlaisen runon, jonka Hilkka Partanen, os. Vänttinen on tallettanut tuleville sukupolville. Savusauna, ajan painamana, harmaana, ikävässä olet kauan kyyhöttänyt viettävällä kumpareella, luisut olkapääsi tuessa pönkäpuun, hatarin kattolaudoin, auki ammottaissa ovisuun. Keväällä kun kurjet viluansa suolla huusi, vajosi laho seinähirsi, mutta kesällä kukki aina koiranputki nokisen ikkunasi alla. Ja nokkoset heilimöi ja

Scroll to Top