Otto Rummukainen toukokuussa 2012. Kuva: Mirja Varonen
Kävin tervehtimässä Otto Rummukaista Kemiessä Pikkupihassa, jossa hän viettää aikaa ns. tuetussa kotihoidossa kodikkaassa kahden hengen huoneistossa Arvon kanssa.
Juttua riitti, huumori kukki ja elämä oli mallillaan.
Heti tulemasta Otto naama virneessä kertoi olleensa lenkillä rollaattorin kanssa saattajana ”semmonen iso emäntäimmeinen”. Hän kertoi leikillä sanoneensa tälle, että hyppeehän kyytiin. Ja tämähän hyppäsi. Oli pieni alamäki ja kyytineuvo alkoi menemään. Tilanne selvisi kun jarrut löytyivät.
Toinen juttu oli kun Otto vanhimmalle tyttärelleen Liisalle oli soittanut ja kertonut, että pitäis päästä Pykälävaaran mökille, mutta ”kun tuo Eine ei lotkauta korvoosakkaan”! Eine oli vain virnistellyt vieressä.
Sovimme siinä sitten porukalla, että Pykälävaaran mökillä on sen verran jyrkät mäet, että parempi pysytellä täällä tasaisemmilla mailla.
Tähän Otto laittaa kasvamaan mm. perunaa. Kuva: Mirja Varonen
On Otto kuitenkin sen verran jo saanut aikaan, että Pikkupihan tontille oli tuotu multaa muovin päälle parinkymmenen neliön alalle. Siihen on Veikkopoika luvannut tuoda siemenperunat ja jotain muutakin ehkä kylvetään. Siemenpurkkeja oli Oton huoneen ikkunoilla aivan kuin ennen omalla mökillä. Vanha suola janottaa, sanoo sananlasku.
Siinä kahvitellessamme Otto kysäisi hymyn levitessä naamalle; oletko sinä muuten nähnyt semmoista elokuvvoo kuin Pykälävaaran Päätalo? Myönnellessäni hän vielä kuin ajatuksissaan toisteli – hm… Pykälävaaran Päätalo….tämän elokuvan tekijä Määttäsen Erkki oli edellispäivänä poikennut Oton juttusille.
Lapset ovat luvanneet lomillaan viedä Ottoa kotona käymään, joten mikäpäs on elellessä.
Otto kovasti jo toivoi savusaunaan pääsyä ja lähetti terveisiä Värtsiläisille.
Silloin tällöin on tullut mieleeni, että
mitähän Otto Rummukaiselle kuuluu. Tässä
saimmekin tuoreet terveiset.
*
Olin vielä työelämässä kun ”Pykälävaaran
Päätalo” esitettiin ensimmäisen kerran
televisiossa. Oton kirjoista tuli hetkellisesti
bestsellereitä kun niitä pyydettiin kaukolainaksi
ympäri Suomea. Piti lähettää oikein lyhennetyllä
laina-ajalla.
Oman osuutensa lienee ollut myös Oiva Lohtanderin
lukunäytteillä Oton kirjoista.
Olipas mukava saada kuulumisia Otto-sedästä. Suuret kiitokset Mirjalle. Hänellä onkin askel lyhentynyt kovasti. Hienoa että uudessa kodissa saa tehdä ajankohtaista ja jotain kodinomaista. Ottohan tietää, että perunat piti saada Vappuna itämään, puikulat vielä aikaisemmin.
Otossa esimerkkiä elämänmyönteisyydestä. Kiitos Mirja jutusta!
En osaa ajatella omalle kohdalleni ”kolminumeroista” ikää, vieläpä niin hyväkuntoisena kuin nyt on täällä ollut kaksikin henkilöä.
Ajattelin vain, että käymme Ottoa tervehtimässä, mutta kahtaanlainen tieto hänen olopaikastaan niin jätimme menemättä – ehkäpä vielä lähiaikoina toteutamme sen. Terv. Pielisen kierrokselta. Pusat
Otolla on tosi hyvä hoitopaikka, Pikkupiha.<333
Siellä asustaa muistaakseni toinenkin kirjailija, hän joka on kirjoittanut Lierihatun alla;))
Ja kolmas iloinen ihminen on vanha naapurini, Martta Laasonen.
Terveisiä kaikille edellä mainituille.<333
Nyt on pakko jakaa eilinen kohtaaminen Värtsin lukijoiden kanssa. Olin töissä kirjaston tiskissä ja kuulin tutun äänen ja näin kun Rummukkalan Otto (101 vuotta !) tuli tervehtimään meitä Tohmajärven kirjastolle. Rollaattorilla rullasi ja mukana nuori avustaja. Menin vastaan ovelle ja ojensin käteni ja sanoin että nyt meillä on ”harviisvieraita”. Otto tarttui käteeni ja katsoi hetken ja sanoi että siinähän on meidän kirjastonhoitaja ja ojensi kätensä nuorta avustajaa kohti ja totesi että tällainen tyttö hänellä nyt on mukana. Kertoi tulleensa tuttuun paikkaan ja kävi katsomassa omien kirjojensa paikan hyllyissä ja jutteli hetken muiden asiakkaiden kanssa. Sitten katsottiin Turusen Hempan näyttelyä Värtsilän alueelta. Rollaattori jäi paikoilleen ja Otto tarttui käteeni ja siinä katsottiin kuvia joita hän tunnistikin monta. Murtokosken kuvaa katsellessa sanoin hänelle että tämä on tuttu kuva sinulle kun olet tästä koskesta kalastanut. Totesi että voisi olla hänen ottamansa kuva. Lähtiessään hän vilkutteli meille ja sanoi että eiköhän me tavata näissä merkeissä jatkossakin. Siinä on miehellä otetta elämään ja meillä ”nuoremmilla” ajattelun aihetta !
Siinä sitä on esimerkki meille ”yötä” nuoremmille, että miten liikunta auttaa pysymään kunnossa vielä yli satavuotiaanakin.
-Oton poika Veikko oli valimokurssilla Uusi-Värtsilässä mieheni kanssa syksystä 1970 heinäkuuhun 1971. Kyllästyttyään kurssikämpän menoon ja meininkiin he vuokrasivat porukassa yläkerran pikku asunnon valimon läheltä, jonne minäkin lättähatulla tulin vierailulle ja siellä vietettiin myös kihlajaisiamme. Muutimme sitten koulun luokse, ja siitä vuotta myöhemmin Mökkikylälle, jonne meidän yläkertaan tuli Veikko vuokralle. Maaliskuussa 1979 kävimme Otolta varhaisperunan siementä, ja hän sanoi silloin, että on vielä liian aikaista idättää, mutta laitoin kuitenkin hyvissä ajoin maitotölkkeihin kasvamaan, ja sinä kesänä saimme jo juhannuksena sankollisen uutta perunaa tuotavaksi tänne Tuupovaaraan. Onpa kiva kuulla kuulumisia tästä teräsvaarista!
Kiitos Arjalle ! Olipa mukava kun jaoit hienon kokemuksen myös meille muille. Käydessäni Oton luona Joulun seutuun niin silloinkin häneltä tahtoi unohtua rollaattori milloin minnekin. Kun ei ollut tottunut sellaiseen seuralaiseen.
Käveltiin pitkin käytäviä (Kirkkoniemessä).. Otto pysähtyi erään käsinojallisen tuolin luo ja alkoi nostella sitä käsinojista kiinnipitäen kuin punttisalilla ikään.. luki ääneen nostokerrat, 12 kertaa. Otto sanoi, että tässä hän käy aina ohi kulkiessaan verryttelemässä. On hän nostanut 15 kertaakin ! Minä nostin kaksi kertaa.
Isä-Otto oli ”nuorison” mukana iltapäivän kasvimaata laittamassa Pykälävaarassa 31.5. Rollaattori nousi mäellekin, vaikka se kuulosti olevan ”painava kärri tyhjänäkin” mäessä työnnettäväksi.
Pistäytykää ihmeessä Pikkupihassa isää tervehtimässä!