Myöhempiä vaiheita

 

Aution tuntuista on tehtaan liepeillä nykyisin. Kuvat EJ

Wärtsilän jälkeen Uuden-Värtsilän tehdas siirtyi yksityiselle yrittäjälle. Tarkoituksena oli muuttaa sulattimo rautavalimoksi. 20 hengen voimin toiminta aloitettiin, mutta vaikeuksia riitti. Lähes kaikki ammattimiehet olivat lähteneet muualle ja uusien kouluttaminen vei aikaa.

Tuotanto muodostui 1970-luvulla voimansiirron aihioista, esimerkiksi kiilahihnapyörien valuista. Niitä toimitettiin Tohmac Oy:lle, Ahlströmille ja Valmetille. Ongelmana olivat runsaat valuvirheet. Myös purjeveneisiin valettiin kölejä. Vuosikymmenen loppupuolen pelastivat Imatran Voimalle tehdyt kivihiilen murskaimen kuulat.

Tehtaalla investoitiin 80-luvulla tuotekehitykseen. Murskainkuulien kestävyys lähes tuplaantui ja niistä oltiin kiinnostuneita Ruotsissakin. Valimoa päätettiin laajentaa. Ruotsista ostettiin uuneja, jotka lopulta jäivät osina valimon pihamaalle. Rahoitusneuvottelut eivät johtaneet tulokseen. Esimerkiksi kunnan piti ostaa sosiaalisten tilojen kiinteistöt, mutta tämä ei toteutunut. Silloin tehtaalla oli jo uusi omistaja, jonka välien kunnan kanssa kerrotaan tulehtuneen. Konkurssi oli edessä 1984.

Rahan lisäksi vaikeutena oli energia. Uudet uunit olisivat vieneet sähköä nelinkertaisesti entisiin verrattuna. Niitä varten olisi pitänyt vetää korkeajännitelinja Joensuun läheltä. Enimmillään Rauta-Valu työllisti 96 henkilöä, lopettamisen aikaan kolmisenkymmentä.

Vuoteen 2000 kiinteistöt olivat tyhjillään, autonromujen öljynpoisto- ja kaatopaikkana.  Sittemmin ne osti juukalainen kalkkikiviurakoitsija.

Share

1 comment for “Myöhempiä vaiheita

  1. Alpoaatos
    4.3.2012 at 10:40

    Kiinnostavaa luettavaa. Tehtaan toiminnasta kun ei ole sivullisilla, ei minulla ainakaan muuta tietoa kuin että ulkona olevia rautaromukasoja siellä sulatettiin ja kai niistä jotain tehtiinkin.
    Kerittiinkö niitä uusia uuneja laittaa edes paikoilleen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *